WWF Suomi on lisännyt 39 reseptiä.
Linkitetty 22 keittokirjaan.

Silakkapihveistä ei ole tullut perinneherkkua syyttä – tämä helppo ja mainio ruoka sopii esimerkiksi alkupalapöytään ruisleivän kera tarjoiltuna.

Silakka on ollut merkittävä ravinnonlähde pohjoisen ihmisille jo monien sukupolvien ajan, ja yhä nykyäänkin se on saalismäärältään Suomen ammattikalastuksen ylivoimaisesti merkittävin saalislaji. Valitettavasti suuri osa kalastajien silakkasaaliista käytetään kuitenkin turkiseläinten rehuksi. Suomalaiset voisivat syödä silakkaa tuntuvasti nykyistä enemmän. Lisätietoja: http://wwf.fi/kalaopas

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Etikkaiset silakkapihvit

Ainekset

Silakkapihvit
500
g
silakkafileitä
1/2
dl
tillisilppua
hieman rouhittua valkopippuria
suolaa
voita tai rypsiöljyä paistamiseen
ruisjauhoja leivitykseen
Etikkaliemi
1/2
dl
väkiviinaetikkaa
3
dl
vettä
1
dl
sokeria
5
maustepippuria
1
mausteneilikka
2
laakerinlehteä
punasipulirenkaita maun mukaan

Työvaiheet

Asettele silakkafileet nahkapuoli alaspäin leivinpaperille. Sirottele fileiden päälle kevyesti suolaa, valkopippuria ja tilliä. Aseta fileet vastakkain ja leivitä ruisjauhoissa. Paista voissa kypsiksi. Anna silakkapihvien jäähtyä.

Anna etikkaliemen ainesten kiehua hiljalleen 5 minuuttia ja anna jäähtyä. Asettele silakkapihvejä ja punasipulirenkaita ilmatiiviiseen astiaan ja kaada lopuksi päälle etikkaliemi. Marinoi yön yli. Tarjoile ruisleivän kanssa esimerkiksi alkupalapöydässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2775 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Päivi Ristell

Silakasta tulee ravintolatason herkkua, kun raakakypsennät fileet etikkaisessa vinegretissä ja pyöräytät seuraksi raikkaan piimäkastikkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Silakkafileet ja piimäkastike

Ainekset

400
g
silakkafileitä
2
valkosipulinkynttä
1
dl
oliiviöljyä
1
dl
valkoviinietikkaa
1
tl
suolaa
Kastike
dl
piimää
½
ruukku
basilikaa
½
ruukku
lehtipersiljaa
¼
tl
suolaa
1
tl
valkoviinietikkaa
Lisäksi
4
dl
verso- tai yrttisekoitusta
1
rkl
oliiviöljyä
1–2
tl
sormisuolaa
¼
tl
mustapippuria
(sitruunaa)

Työvaiheet

  1. Nylje silakkafileet eli poista niistä nahka. Laita fileet vieri viereen laakealle vadille.

  2. Kuori valkosipulit ja hienonna ne kulhoon. Sekoita joukkoon öljy, etikka ja suola. Kaada marinadi silakkafileille ja kääntele niin että fileet maustuvat tasaisesti. Laita silakat kylmään maustumaan 20 minuutiksi.

  3. Laita piimä, yrtinoksat, suola ja etikka sauvasekoittimen kulhoon ja soseuta tasaiseksi kastikkeeksi.

  4. Valuta silakkafileet marinadista ja nosta tarjoiluvadille. Laita versosekoitusta fileiden päälle ja pirskottele päälle öljyä. Ripottele sormisuolaa ja mustapippuria mausteeksi. Viimeistele ruoka piimäkastikkeella tai tarjoa se erikseen.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2775 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Päivi Ristell

Carbonara-henkisessä pastassa käytetään valmiiksi pestyjä, patavalmiita simpukoita. Ruokaan tulee makua ja rakennetta simpukoiden ja pastan keitinliemistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Simpukkapasta carbonaran tapaan

Ainekset

1
kg
tuoreita, patavalmiita sinisimpukoita
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
voita
dl
valkoviiniä
3
persiljanoksaa
dl
vettä
Lisäksi
400
g
spagettia
1+1
dl
parmesaanijuustoa raasteena
2
keltuaista
1
dl
simpukoiden keitinlientä
1
dl
pastan keitinvettä
½
tl
mustapippuria
1–2
tl
sormisuolaa

Työvaiheet

  1. Huuhtele simpukat kylmällä vedellä ja heitä rikkoutuneet yksilöt pois. Napauta avoinna olevia simpukoita pöytää vasten. Heitä pois simpukat, jotka eivät sulkeudu.

  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja paista niitä voissa, laakeassa kattilassa pari minuuttia. Lisää valkoviini ja kiehauta. Lisää persiljanoksat ja vesi, ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Kaada simpukat kattilaan ja anna kypsyä kuumimmalla teholla kansi kiinni 4–5 minuuttia. Nosta simpukat reikäkauhalla jäähtymään laakeaan kulhoon. Poista kiinni jääneet simpukat. Jätä liemi liedelle ja pidä se kuumana matalalla lämmöllä. Irrota simpukoista lihat talteen.

  3. Keitä pasta al denteksi suolalla maustetussa vedessä (1 tl suolaa/1 l vettä).

  4. Raasta parmesaani. Riko keltuaiset kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Kaada kuumaa simpukkalientä ja pastan keitinvettä keltuaisten joukkoon. Lisää desi parmesaania sekoittaen. Kaada seos kuuman pastan joukkoon, lisää mausteet sekä simpukoiden lihat ja sekoita. Tarjoa loppu parmesaani pastan pinnalla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2775 reseptiä.
Linkitetty 39 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen VIINISUOSITUS Terhi Oksanen-Alén

Japanilaiset munakoisot ja ponzulohi ovat täydelliset yhdessä. Viimeistele alkupalat japanilaisilla kuivatuilla kalalastuilla.

Viinisuositus: Japanilaiset alkupalat saavat seurakseen Moshi Moshi Organic 2020:n, 12,98 e, jonka valmistuksessa on käytetty viittä eri rypälettä. Inkiväärin makua upeasti korostavassa viinissä on häivähdys mausteisuutta. Mukava rakenne pitää kokonaisuuden todella miellyttävänä. Voit...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 pientä annosta
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Japanilaiset munakoisot

Ainekset

2
pientä munakoisoa
1
rkl
inkivääriä raastettuna
3
rkl
soijakastiketta (gluteenitonta
3
rkl
miriniä
2
kevätsipulia
Lisäksi
rypsiöljyä paistamiseen
(japanilaisia kuivattuja kalalastuja)

Työvaiheet

  1. Huuhtele munakoisot ja leikkaa ne suupaloiksi. Kuori ja raasta inkivääri.

  2. Paista munakoisoja runsaassa öljyssä pannussa käännellen noin 5 minuuttia.

  3. Sekoita kulhossa inkivääriraaste, soija ja mirin. Kaada seos pannuun, sekoita ja anna hautua muutama minuutti.

  4. Viimeistele annokset hienonnetulla kevätsipulilla ja halutessasi kuivatuilla kalalastuilla.

Ponzulohisalaatti

Ainekset

300
g
lohifileetä (ruodotonta)
1
pieni kurkku
2
avokadoa
2
tl
seesaminsiemeniä
(rucolaa)
Ponzukastike
2
rkl
seesamiöljyä
2
rkl
limettimehua
2
rkl
miriniä
2
rkl
soijakastiketta (gluteenitonta)
½
tl
shichimi togarashi -mausteseosta tai kuivattua chiliä myllystä

Työvaiheet

  1. Tee ensin kastike yhdistämällä kaikki kastikkeen ainekset kulhossa.

  2. Leikkaa lohi nahattomiksi, noin 1 cm:n kuutioiksi. Yhdistä lohi ja kastike.

  3. Kuori ja halkaise kurkku, poista siemenet pienellä lusikalla. Halkaise avokadot ja poista niistä kivi ja kuoret. Kuutioi kurkku ja avokado. Sekoita kasvikset lohen joukkoon.

  4. Viimeistele annokset seesaminsiemenillä ja halutessasi rucolalla.

Vinkki Voit käyttää myös kaupan valmista ponzukastiketta.

Kommentit (0)

Vesikielellä on lisännyt 21 reseptiä.
Linkitetty 68 keittokirjaan.
Kuva: <span class="photographer">Tarja Pasanen</span>
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen

Välipäiville on helppoa valmistaa paahdettu valkosipulinen kasvis-juureskeitto. Kaikki kasvikset vain uunipellille, jonka jälkeen maustaminen ja uuniin tunniksi. Soseutus ja eikun syömään! Itse rakastan paahtuneen valkosipulin makua ja siksi tässä ohjeessa on sitä paljon. Uunissa sipulin maku...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4-6
Valmistusaika
1,5 h
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kasvis/juureskeitto

Ainekset

2
perunaa
2
porkkanaa
2
sipulia
2
kokonaista valkosipulia
2
tomaattia
1
pieni kukkakaali
ripaukset
suolaa, timjamia, meiramia, mustapippuria
3
rkl
rypsiöljyä
1,5
kpl
kasvisliemikuutio
1
l
vettä
1
rkl
tummaa balsamicoa

Työvaiheet

1. Kuori porkkanat, perunat ja sipulit. Pilko tomaatit, porkkanat, perunat, kukkakaalit ja sipulit isoiksi lohkoiksi. Valkosipulia ei tarvitse kuoria riittää, kuin halkaisee keskeltä.
2. Laita kaikki kasvikset leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kaada kasvisten päälle öljyä ja ripottele päälle mausteet . Pyörittele kasviksia hyvin mausteissa.
3. Paahda kasviksia uunissa 180-200 asteessa n. 60 min.
4. Tee sillä aikaa kasvisliemi, jossa on 1 l vettä ja 1,5 kasvisliemikuutiota.
5. Irroita valkosipulit kuorestaan haarukalla (lähtevät erittäin helposti)  ja lisää ne blenderiin muiden kasvisten kanssa. Kaada sinne mukaan myös kaikki neste uunipelliltä. Lisää blenderiin myös kasvislientä n. 5 dl. Soseuta!
6. Kaada soseutettu keitto kattilaan ja lisää loppu kasvisliemi mukaan. Kuumenna keitto kiehuvaksi.
7. Lisää lopuksi tumma balsamico . Lisää tarvittaessa vettä, jos keitto tuntuu liian paksulta. Keittoa voi pehmentää myös kermalla, mutta itse jätin sen nyt pois, koska tykkään syödä tätä keittoa raejuuston kanssa, joka pehmentää makua upeasti. Nauti!
ps. Valkosipulien maku laimenee todella paljon paahdettaessa.
Tarjoile raejuuston, paahdettujen siementen tai leipäkrutonkien kanssa!
Ohje: Tarja Pasanen/vesikielellä @waterontongue

Kommentit (1)

Vierailija

Erittäin hyvää.