Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 49 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Sambhar on yksi Chennain alueen suosituimmista ruoista. Linssimuhennoksen erikoisuus on öljyssä tiriseväksi kuumennettu mausteseos, joka kaadetaan valmiin muhennoksen päälle.

Tunnetko chhonkin? Kyse on intialaisissa ruokaohjeissa esiintyvästä kuumennetusta mausteöljystä, joka kaadetaan valmiin ruoan päälle juuri ennen tarjoamista. Chhonkissa käytetään pääasiassa kuivattuja kokonaisia mausteita fenkolista ja juustokuminasta chiliin ja currynlehtiin. Chhonkin voi tehdä omanlaiseksi kullakin kerralla, mausteita vaihdellen. Tärkeintä on, että rasva, oli se sitten gheetä tai rypsiöljyä, kuumennetaan todella kuumaksi ja mausteet uivat rasvassa juuri sen aikaa, että ne heräävät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Sambhar eli linssimuhennos

Ainekset

dl
toor dal -linssejä
1
rkl
urud dal -linssejä
tl
suolaa
1
tl
kurkumaa
1
l
vettä
1
sipuli
1
rkl
rypsiöljyä
1
tl
mustia sinapinsiemeniä
10
currynlehteä
2
rkl
sambhar masala -mausteseosta (ohje alla)
1
rkl
tamarinditahnaa
Chhonk eli kuuma mausteseos
2
rkl
gheetä tai rypsiöljyä
3–4
punaista kuivattua chiliä
2
tl
juustokuminansiemeniä
2
tl
nigellansiemeniä

Työvaiheet

  1. Huuhtele linssit ja laita pinnoitettuun kattilaan. Lisää suola, kurkuma ja vesi. Kuumen­na kiehuvaksi ja keitä hiljalleen poristen noin 30 minuuttia, kunnes linssit ovat pehmenneet.

  2. Kuori ja viipaloi sipuli. Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää sinapinsiemenet ja currynlehdet. Kun mausteet alkavat sihistä, lisää sipulit ja paista sekoitellen noin 5 mi­nuuttia. Lisää sambhar masala ­mausteseos ja sekoita hyvin.

  3. Kaada linssit pannuun ja sekoita joukkoon tamarindi. Jos seos tuntuu liian paksulta, li­sää 1 dl kiehuvaa vettä. Anna muhennoksen kypsyä 5 minuuttia.

  4. Valmista chhonk. Kuumenna ghee tai öljy pienessä valurautapannussa. Kun öljy on todella kuumaa, lisää mausteet ja paista sekoittaen 1 minuutti. Kaada kuuma maus­teöljy linssimuhennoksen päälle. Tarjoa vadojen tai riisin kanssa.

Sambhar masala -mausteseos

Ainekset

5
rkl
korianterinsiemeniä
5
kuivattua chiliä
½
rkl
juustokuminan siemeniä
½
rkl
mustia sinapinsiemeniä
½
rkl
chana dal -linssejä
½
rkl
toor dal -linssejä
½
rkl
urud dal -linssejä
5
kuivattua currynlehteä
½
rkl
kurkumaa

Työvaiheet

  1. Paahda pannussa ensin koriante­rinsiemenet, sen jälkeen chilit. Paahda yhtä aikaa juustokumina ja sinapinsie­menet. Paahda viimeiseksi linssit.

  2. Sekoita currynlehdet paahdettujen mausteiden ja linssien joukkoon. Jau­ha ne hienoksi jauheeksi sauvasekoit­timen myllyssä tai morttelissa. Lisää lopuksi kurkuma. Anna mausteiden jäähtyä ja laita tiiviiseen purkkiin.

Kommentit (4)

MinnaLiisi

Mausteseoksen työvaiheista kysymys: jauhetaanko lopuksi kaikki mausteet vai ainoastaan currynlehdet? Tätä aion varmasti laittaa vaikkapa viikonlopuna, mikäli maustepaketti ehtii tulla ajoissa. Currynlehtiä en löytänyt kaupoista joten piti tilata "omalta maustekauppiaalta".

TuuliSoppa365
Seuraa 
Liittynyt7.2.2022

Moikka! Kiitos kysymyksestä. Koko mausteseos jauhetaan lopuksi. Mausteisen aromikasta viikonloppua! 

Piijae

Itseään saa kai syyttää että rupesin tätä tekemään. En tiedä mitä oikein ajattelin. Aivan JÄRJETÖN vaiva. Ja vaikeat ja kalliit raaka-aineet. Noita kolmea mainittua linssiä ei saa edes Ruohonjuuresta, eli Chennaistako niitä pitää ostaa? Lopputulos oli ihan ookoo. Ei pahaa, ei hyvää, kai sitä suuhunsa lappoi. 2v ja 5v söivät kyllä, mutta aikuisten mielestä aika valjua tuohon työmäärään nähden.

Käyttäjä37238
Seuraa 
Liittynyt29.1.2022

Kiitos reseptistä, aivan JÄRJETTÖMÄN hyvää ja tähän tuli himo! Linssit ostin kaikki Vii Voanista, ei ollut kallista. Toki hiukan työläs ruoka, mutta rakastan ruoanlaittoa ja samalla vaivalla tuota sambhar-mausteseosta tulee useamman linssipadan tarpeisiin.  Olen välillä oikonut chhonkin suhteen - kuumentanut valmiina ostetun rapean chilin öljyn, lisännyt siihen nigellansiemenet ja juustokuminan ja myöhemmin rapeat chilit, kelpasi kohtuullisen hyvin nopeammaksi mausteöljyksi :) 

Maukasta ruokavuotta 2023!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Siemenistä saa reippaasti kuitua ja pehmeitä rasvoja. Hiutale-siemensekoitusta kannattaa tehdä isompi määrä valmiiksi purkkiin. Säilytä hiutalesekoitus jääkaapissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaura-siemenpuuro

Ainekset

3
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
1
dl
kuorittuja siemeniä murskattuna (kurpitsan- ja auringonkukansiemen)
½
dl
paahdettua pellavansiemenrouhetta
1
l
vettä tai kasvimaitoa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita kaurahiutaleet, rouhitut siemenet ja pellavansiemenrouhe keskenään mittakannussa.

  2. Mittaa kattilaan maito ja hiutale-siemenseos. Kiehauta ja keitä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla.

  3. Tarjoile puuron kanssa halutessasi raejuustoa, marjoja ja hunajaa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen
Nopea nuudeli-kanasalaatti on helppo ottaa evääksi sillä se maistuu myös kylmänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Teriyaki-kanasalaatti

Ainekset

2
levyä ramennuudeleita
1
pkt (300 g)
kanasuikaleita
1
rkl
öljyä
2
rkl
teriyakikastiketta
1
ps
salaattisekoitusta
1
paprika
½
kurkku
pieni pala kaalia
1
dl
suolapähkinöitä
Kastike
1
limetin mehu
1
dl
seesaminsiemeniä
1
dl
majoneesia
¾
dl
vettä
1
rkl
soijakastiketta
½–1
tl
chililastuja
½
rkl
(fariini)sokeria

Työvaiheet

  1. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Valuta ja pyyhi kanapalat. Ruskista palat pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon teriyakikastike.
  3. Pilko paprika ja kurkku. Raasta kaali.
  4. Yhdistä salaattiainekset isossa kulhossa tai jaa valmiiksi neljään kannelliseen lounasrasiaan.
  5. Valmista kastike. Purista limetin mehu. Lisää ainekset kulhoon ja surauta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella. Kaada kastiketta salaatin päälle.