Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 348 keittokirjaan.
OHJE Laura Kaapro KUVA Elvi Rista

Helppoa ja herkullista! Marinoi broilerit mureiksi ja mausteisiksi ja anna uunin hoitaa loput. Tarjoa tomaatti-jogurttikana tahnojen, salaattien ja leivän kanssa.

Jogurtin kermainen happamuus toimii etenkin broilerin marinoinnissa erinomaisesti. Jogurttimarinointi on yleistä niin Intiassa, Välimerellä kuin Pohjois- ja Väli-Amerikassakin. Kun jogurttiin yhdistää valkosipulia sekä ihanan aromaattisen maustekimaran, saa broilerista loistavan lisän esimerkiksi meze-pöytään tai pitan täytteeksi.

Mausteina käytetään chiliä, paprikaa, juustokuminaa, jauhettua korianteria ja mustapippuria. Suola lisätään vasta aivan viimeisenä kypsän broilerin päälle, jotta se ei kuivata lihaa marinoinnin aikana.

Marinoitumiselle kannattaa antaa rauhassa aikaa: useamman tunnin, mieluiten yön yli, kestävä marinointi takaa hyvän lopputuloksen.

Lopuksi, kun broilerin kypsentää uunissa, ei marinadia tarvitse pyyhkiä pois. Se saa paahtua maukkaaksi ja samalla se suojaa broileria kuivumasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
30 min + marinointi 4–10 t
Vaikeustaso
Helppo

Tulinen tomaattijogurttikana

Ainekset

600
g
broilerin rintafileitä
4
valkosipulinkynttä
2
rkl
oliiviöljyä
1
tl
chilihiutaleita
1
tl
paprikajauhetta
1
tl
juustokuminaa
1
tl
korianteria
1
tl
mustapippuria myllystä
2
dl
turkkilaista jogurttia
2
rkl
sitruunamehua
2
rkl
ketsuppia
2
rkl
tomaattipyreetä
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Jos rintafileet ovat paksuja, halkaise ne ohuemmiksi.
  2. Kuori ja murskaa valkosipuli. Sekoita valkosipuli öljyyn ja lisää mausteet. Lisää jogurtti, sitruunamehu, ketsuppi ja tomaattipyree. Sekoita tasaiseksi.
  3. Laita broilerit kannelliseen astiaan tai vahvaan muovipussiin. Lisää marinadi, sulje ja anna fileiden maustua jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.
  4. Siirrä fileet marinadista leivinpaperilla vuoratulle pellille. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia. 
  5. Ripottele suola fileiden pinnalle ja anna vetäytyä vähintään 5 minuuttia. Tarjoa leivän, salaattien ja tahnojen kanssa kokonaisina fileinä tai reiluiksi paloiksi leikattuina.

Kommentit (3)

Anne-Mari 74

Mitkä tahnat?

Vierailija

Toimiiko jos jukurtin vaihtaa piimään?

TuuliSoppa365
Seuraa 
Liittynyt7.2.2022

Hei,

Piimä eroaa turkkilaisesta jogurtista melko paljon. Se on ensinnäkin juoksevampaa, siinä vähemmän rasvaa ja maultaan se on paljon happamampaa.
Piimää käytetään kyllä marinoinnissa, etenkin Yhdysvalloissa, joten sitä voi kokeilla tässä reseptissä. Sen käyttö luultavasti muuttaa makua jonkin verran ja marinadin rakenne muuttuu niin juoksevaksi, ettei se jää broileria kuivumiselta suojaavaksi kerrokseksi uuniin.

Jos kokeilet, kerro ihmeessä miten onnistui!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 27 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Panu Pälviä

Saisiko olla kulhollinen täyteläistä ja lämmittävää kanakeittoa? Maapähkinävoi tekee liemestä runsaan ja kermaisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea maapähkinä-kanakeitto

Ainekset

1
oranssi paprika
1
kesäkurpitsa
¼
punakaalia
1
maissintähkä
2
rkl
öljyä
250
g
broilerin paistisuikaleita
3
tl
keltaista currytahnaa
8
dl
kasvislientä
1
prk (250 ml)
kookosmaitoa
4
rkl
maapähkinävoita
(suolaa)
1
limetti
LISÄKSI
1
chili
1
ruukku korianteria

Työvaiheet

  1. Leikkaa paprika ja kesäkurpitsa suupaloiksi. Suikaloi kaali. Irrota maissista lehdet ja leikkaa jyvät pitkittäissuunnassa irti.

  2. Kuumenna öljy kattilassa. Paista broilerit öljyssä kypsäksi. Lisää currytahna ja vihannekset. Paista vielä 5 minuuttia.

  3. Lisää kasvisliemi, kookosmaito ja maapähkinävoi. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Anna kiehua kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes vihannekset ovat kypsiä.

  4. Hienonna chili ja korianteri keiton kiehuessa. Purista limetin mehu ja lisää se valmiiseen keittoon. Tarjoa keitto chilin ja korianterin kanssa.

Vinkki Kokeile broilerin tilalla kiinteää tofua.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Sokeriton ranskalainen sinappi antaa juuri sopivasti ytyä broilerin makuun. Yhdistä rapeapintaiseksi paistettu broileri sobanuudeleiden ja kasvisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + kypsennys 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Sinappibroileri ja sobanuudelit

Ainekset

600
g
broilerin luuttomia paistileikkeitä
½
tl
suolaa
½
dl
dijoninsinappia
1
iso kananmuna
2
dl
pankojauhoja
öljyä paistamiseen
(chiliä)
Nuudelit
200
g
sobanuudeleita
1
ps (250 g)
varsiparsakaaleja
2
rkl
öljyä
1
rkl
riisiviinietikkaa
ripaus
suolaa
½
tl
sokeria

Työvaiheet

  1. Kuivaa paistileikkeet talouspaperilla ja ripottele suola pinnoille. Laita sinappi syvälle lautaselle, riko muna joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Laita pankojauhot toiselle syvälle lautaselle. Pyörittele paistileikkeet yksi kerrallaan ensin munaseoksessa ja sitten pankojauhoissa.

  2. Kuumenna kunnon loraus öljyä laakealla pannulla. Paista paistileikkeitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia välillä käännellen, kunnes ne ovat kypsiä.

  3. Keitä nuudelit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa varsiparsakaalit pitkittäin halki ja laita ne kypsymään nuudelien kanssa samaan kattilaan viimeiseksi minuutiksi. Valuta nuudelit ja varsiparsakaalit, ja laita ne takaisin kattilaan. Sekoita pienessä kulhossa öljy, etikka, sokeri ja suola. Kaada seos kattilaan ja kääntele niin, että nuudelit ja varsiparsakaalit maustuvat tasaisesti.

  4. Jaa nuudelit lautasille ja nosta broilerin paistileikkeet päälle. Viipaloi halutessasi chiliä päälle.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström
Vanilja maistuu sekä kermaisessa täytteessä että mureassa taikinassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6–8 palaa
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Vaniljainen punaherukkapiirakka

Ainekset

100
g
leivontamargariinia
1
dl
sokeria
1
muna
dl
gluteenitonta jauhoseosta
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
vaniljasokeria
TÄYTE
4
dl
punaherukoita
1
prk (200 g)
kermaviiliä (ei kevyt)
1
muna
½
dl
sokeria
tl
vaniljasokeria

Työvaiheet

  1. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri kulhossa. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat ainekset keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi.

  2. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (ø 24 cm) pohjalle ja reunoille. Levitä marjat päälle.

  3. Sekoita kermaviili, muna ja sokeri keskenään. Levitä seos marjojen päälle.

  4. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa 25–30 minuuttia.