Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 62 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Makkararagun yllättävä mauste on tällä kertaa aromaattinen tähtianis! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Makkararagu

Ainekset

1
annos pastataikinaa
KASTIKE
n. 400
g
tuoremakkaraa (esim. salsiccia)
1
rkl
oliiviöljyä
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
2
rosmariininoksaa
2
rkl
tomaattipyreetä
1
tomaattipyreetä
dl
(alkoholitonta) punaviiniä
1
prk (400 g)
tomaattimurskaa
dl
vettä
2
rkl
kapriksia
1
tl
sokeria
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
½
ruukku lehtipersiljaa tai basilikaa

Työvaiheet

  1. Leikkaa pastataikina 4 palaan. Kauli palat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi kaulimella tai pastakoneella. Leikkaa levyt 20 cm:n pituisiksi. Jauhota hyvin.

  2. Laskosta taikinalevy neljään laskokseen. Jauhota levyt joka taitoksella.

  3. Leikkaa kerrostettu taikina 2 cm:n levyisiksi nauhoiksi terävällä veitsellä. Tee sormistasi häkki ja ravista pastaa, kunnes nauhat irtoavat toisistaan. Levitä pappardellenauhat jauhotetulle alustalle odottamaan. Pastanauhat saavat kuivua 30 minuuttia ennen keittämistä.

  4. Purista tuoremakkarat kuoristaan nokareiksi leikkuulaudalle. Ruskista ne isolla pannulla öljyssä ja siirrä lautaselle.

  5. Kuori ja hienonna sipulit. Hienonna rosmariini. Kuullota ne pannulle jäänessä rasvassa. Lisää tomaattipyree ja tähtianis. Paista sekoittaen noin minuutti.

  6. Kaada pannulle viini, kiehauta ja lisää tomaattimurska. Huuhdo tölkki vedellä ja lisää vesi pannulle.

  7. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää kaprikset ja mausteet. Anna kiehua kannen alla hiljaa poristen 15 minuuttia. Lisää sitten makkaranokareet ja jatka kypsentämistä, kunnes pasta on valmista.

  8. Keitä pappardellet suolalla maustetussa vedessä (1 l vettä / 1 tl suolaa) 2–3 minuuttia. Nosta pappardellet pastakauhalla suoraan kastikkeen joukkoon. Kääntele pasta kastikkeessa, lisää pastan keitinvettä tarvittaessa. Hienonna joukkoon lehtipersilja. Tarjoa heti.

Tuorepastataikina

Ainekset

400
g (n. 6 dl)
00-vehnäjauhoja
4
isoa kananmunaa (L-koko)
(1–2 rkl vettä)

Työvaiheet

  1. Kumoa jauhot työtasolle. Tee jauhojen keskelle kolo, riko siihen munat ja vatkaa niiden rakenne rikki haarukalla.

  2. Sekoita jauhoja munien joukkoon sormenpäillä vähän kerrallaan, kunnes ainekset ovat sekoittuneet. Vaivaa taikinaksi. Jos taikina tuntuu kuivalta, lisää vettä pienissä erissä.

  3. Jatka vaivaamista kevyesti jauhotetulla alustalla noin 10 minuuttia, kunnes taikina on sileä ja kimmoisa.

  4. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa 30–60 minuuttia.

  5. Jaa taikina paloiksi. Työstä paloja yksi kerrallaan, pidä loput kostutetun keittiöpyyhkeen tai kelmun alla. Pastataikina kuivuu nopeasti.

  6. Muotoile pastapala palloksi. Kauli se ohueksi levyksi taikinapalaa useasti käännellen. Tarkoitus on saada levystä ohut. Vältä lisäämästä kaulimisen aikana runsaasti jauhoja, jotta taikina ei kuivu. Sopivasti kaulitusta taikinasta valo kuultaa hieman läpi.

Kommentit (2)

Vierailija

Jaa..miks ihmees pitää olla alkoholiton viini..alkoholihan kiehuu pois..??

Nallen hella
Seuraa 
Liittynyt18.1.2018

Reseptin kryptinen "1 tomaattipyreetä" tarkoittaa "1 tähtianis" (joka jo esittelytekstissäkin mainitaan) - tarkistin omasta lehdestäni;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Ei vuokaa, uunia eikä liivatetta! Hirmu helppo juustokakku sopii kaikkiin loppuvuoden juhliin. Sitrukset ja tuore rosmariini antavat siihen ihanan jouluisen säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12–16
Valmistusaika
40 min + jähmettyminen 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Mandariini-juustokakku

Ainekset

POHJA
150
g
voita
400
g
kandisokerikeksejä
2
tl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
TÄYTE
2
dl
kuohukermaa
1
prk (200 g)
ranskankermaa (rasvaa 28 %)
400
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
dl
sokeria
LISÄKSI
6–7
mandariinia tai satsumaa
1
valkuainen
1–2
rosmariininoksaa
½
dl
sokeria

Työvaiheet

  1. Sulata voi. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai vahvassa pakastuspussissa kaulinta apuna käyttäen. Hienonna rosmariini. Yhdistä pohjan ainekset ja sekoita tasaiseksi. Painele keksimuru esimerkiksi tarjottimelle tai laakealle vadille. Laita pohja jääkaappiin tunniksi kovettumaan.

  2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa myös ranskankerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Laita tuorejuusto ja sokeri kolmanteen kulhoon ja vatkaa ne sähkövatkaimilla kevyesti sekaisin, kunnes tuorejuusto on notkeaa. Kääntele kaikki täytteen ainekset varovasti yhteen.

  3. Levitä täyte pohjan päälle. Nosta kakku takaisin jääkaappiin.

  4. Kuori mandariinit terävällä veitsellä hedelmälihaa myötäillen. Leikkaa mandariinit edelleen ohuiksi viipaleiksi. Laita lautaselle muutama arkki talouspaperia ja nostele viipaleet niiden päälle hetkeksi, kunnes irronnut mehu on imeytynyt.

  5. Erottele valkuainen omaan kulhoonsa ja vatkaa se kevyesti haarukalla vaahdoksi. Ota rosmariinista pieniä oksia, kasta ne valkuaiseen ja ripottele sokeria päälle.

  6. Viimeistele kakku mandariiniviipaleilla ja sokerihuurrutetuilla rosmariineilla. Tarjoa heti.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström

Hirvi- tai peurapaisti onnistuu mainiosti jääpaistin menetelmällä, eli paistin voi nostaa suoraan pakastimesta uuniin. Aasialaisilla mausteilla ryyditetty makuliemi viimeistelee täydellisesti riistapaistin maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
40 min + 4 t paistaminen ja 1 vrk maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Riista-jääpaisti aasialaisittain

Ainekset

1
kg
jäistä hirvi- tai peurapaistia
LIEMI
2
l
vettä
5
cm:n pala
inkivääriä
3
valkosipulinkynttä
4
rkl
soijakastiketta
2
rkl
karkeaa merisuolaa
¼
dl
riisiviinietikkaa
1
rkl
sokeria
2
tähtianista
1
rkl
korianterinsiemeniä
1
rkl
paahdettua seesamiöljyä
LISÄKSI
4–8
paksoita
1
rkl
rypsiöljyä
KOOKOSRIISI
4
dl
jasmiiniriisiä
1
tlk (250 ml)
kookosmaitoa
2
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SOIJA-SEESAMIKASTIKE
dl
soijakastiketta
4
rkl
paahdettua seesamiöljyä
2
rkl
riisiviinietikkaa
(1
punainen chili)

Työvaiheet

  1. Laita jäinen paisti uunivuokaan ja kypsennä 100-asteisessa uunissa 3–4 tuntia. Työnnä kahden tunnin jälkeen lihaan paistilämpömittari. Kypsennä 62-asteiseksi. Tällöin liha punertaa sisältä. Jatka paistamista, jos haluat lihasta kypsempää.

  2. Kun lihan lämpötila alkaa lähestyä haluttua, kiehauta vesi isossa kattilassa. Paloittele inkivääri ja kuori valkosipulinkynnet joukkoon. Lisää loput liemen ainekset. Nosta kattila liedeltä.

  3. Upota paisti suoraan uunista kuumaan liemeen. Nesteen tulee peittää liha. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, siirrä kattila peitettynä kylmään ja anna lihan maustua liemessä vuorokauden verran.

  4. Leikkaa paksoit puoliksi. Kuumenna öljy pannussa ja paista paksoit ensin leikkauspuolelta kauniin ruskeiksi. Käännä kasvikset, peitä pannu kannella ja anna hautua matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia.

  5. Valmista kookosriisi. Huuhtele riisi ja laita kattilaan. Lisää kookosmaito, vesi ja suola. Kuumenna kiehuvaksi. Laske lieden lämpö aivan pienelle, peitä kattila kannella ja anna hautua noin 15 minuuttia.

  6. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Jos käytät chiliä, viipaloi se joukkoon.

  7. Ota liha mausteliemestä, valuta hetki ja viipaloi tarjolle. Tarjoa lisäksi paksoita, soija-seesamikastiketta ja kookosriisiä. Koristele halutessasi viipaloidulla chilillä.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Makaronimössö, -pöperö vai pääkallopata? Legendaarisella arjen pelastajalla on monta nimeä. Valitse arkikäyttöön täysjyvämakaroneja ja lisää joukkoon juureksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Makaroniherkku

Ainekset

1
ps (400 g)
makaronia
1
sipuli
1
iso porkkana
2
rkl
öljyä
400
g
jauhelihaa
2
rkl
tomaattipyreetä
½
tl
mustapippuria
1
tl
suolaa
1
prk
juustokastiketta (esim. Koskenlaskija ruoka & dippi)
1
dl
makaronin keitinvettä
1
dl
silputtua persiljaa

Työvaiheet

  1. Keitä makaroni. Ota lopuksi talteen 1 dl keitinvettä.
  2. Kuori ja silppua sipuli. Pese ja raasta porkkana.
  3. Kuullota sipuli öljyssä. Lisää jauheliha, porkkana, tomaattipyree, pippuri ja suola. Ruskista 10 minuuttia.
  4. Sekoita makaronit, keitinvesi ja juustokastike jauhelihaan. Silppua päälle persiljaa.

    Vinkki! Nautaa, possua, broileria vai vegeä? Jauhisvaihtoehtoja on moneen makuun.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Piia Arnould
Sopivan tulisen lempikastikkeen salaisuus ovat mehevät pavut ja paahdetut mausteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Chili con carne

Ainekset

1
sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
porkkana
1
sellerinvarsi
1
rkl
öljyä
400
g
sika-nautajauhelihaa
tl
juustokuminaa
1
tl
(savustettua) paprikajauhetta
½–1
tl
chilirouhetta
1
kanelitanko
1
prk
tomaattimurskaa tai säilöttyjä kirsikkatomaatteja
2
rkl
tomaattipyreetä
3
dl
vettä
1
tlk (410 g/250 g)
kidneypapuja
rkl
punaviinietikkaa
1
rkl
(fariini)sokeria
tl
kuivattua oreganoa
1
tl
suolaa
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi porkkana. Viipaloi sellerinvarsi.
  2. Kuumenna öljy reilussa kasarissa. Kuullota sipulit, juustokumina, paprikajauhe ja chilirouhe hiljalleen öljyssä. Lisää jauheliha ruskistumaan.
  3. Lisää kasariin porkkana, selleri, kanelitanko, tomaattimurska ja -pyree. Huuhtele tomaattipurkki vedellä ja kaada vesi kasariin.
  4. Valuta ja huuhtele pavut. Lisää pavut, etikka, sokeri, oregano ja suola.
  5. Hauduta chili con carnea miedolla lämmöllä kannen alla 30 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää tilkka vettä, jos kastike tuntuu liian kuivalta. Silppua päälle lehtipersiljaa.
  6. Tarjoa kastike keitetyn riisin ja kreikkalaisen jugurtin kanssa. Se sopii myös nachojen päälle tai tortillan täytteeksi.