Kodin Kuvalehti on lisännyt 711 reseptiä.
Linkitetty 122 keittokirjaan.
OHJE Riikka Kaila KUVA Pia Inberg

Ilman valkoista sokeria ja vehnää leivottu ihmekakku saa makunsa kuivatuista ja tuoreista hedelmistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Helppo

Sokeriton ja gluteeniton hedelmätorttu

Ainekset

200
g
kuivattuja taateleita
2
dl
vettä
1
iso banaani
2
munaa
1
dl
rypsiöljyä
1 ½
dl
gluteenitonta jauhoseosta
1
dl
tattarijauhoja
1
dl
mantelijauhetta
1
tl
leivinjauhetta
Päälle
3
dl
hedelmiä paloiteltuna (esim. viinirypäle, mango ja passionhedelmä)
200
g
turkkilaista jogurttia

Työvaiheet

  1. Paloittele taatelit. Keitä niitä vedessä noin 7 minuuttia, kunnes ne pehmenevät. Soseuta taatelit sauvasekoittimella ja anna soseen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  2. Murskaa banaani haarukalla ja sekoita munien ja öljyn kanssa taatelisoseeseen. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan.
  3. Levitä taikina leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan (ø 22 cm).
  4. Paista kakkua 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Anna kypsän kakun jäähtyä.
  5. Paloittele tuoreet hedelmät. Levitä jugurtti jäähtyneen, tarjoiluvadille nostetun kakun päälle ja koristele hedelmillä.

Vinkki! Makeuta halutessasi jugurtti hunajalla. Jos haluat maidottoman kakun, kuorruta se esimerkiksi vaahtoutuvalla kaura- tai soijakermalla.

Kommentit (1)

Thread has been locked.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Bilberry Hill on lisännyt 10 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Rapeakuorinen gluteeniton pähkinäpataleipä.
Rapeakuorinen gluteeniton pähkinäpataleipä.
Viiden desin taikinasta leipoutuu reilun kokoinen leipä.
Viiden desin taikinasta leipoutuu reilun kokoinen leipä.

Rouhean rustiikkinen ja pähkinäinen gluteeniton pataleipä on helppo leipoa, sillä taikinaa ei tarvitse vaivata vaan ainekset sekoitetaan keskenään rennolla otteella ja jätetään kohoamaan yön yli huoneenlämpöön💚. Itse leivänkin voi muotoilla taikinakulhossa, joten ylimääräistä tiskiä ja sotkua ei...

Gluteenittomasta leivästä paistuu ihanan rapeakuorinen ja kuohkea sisältä. Pähkinäsattumat antavat pataleipään mukavaa purutuntua ja lisämakua. Voit käyttää leipoessa erilaisia pähkinäsekoituksia tai vain yhtä pähkinälaatua. Kuvan pataleipä sisältää manteleita ja erilaisia pähkinöitä....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
12 h kohotus+ 1 h paisto
Vaikeustaso
Helppo

Gluteeniton pähkinäpataleipä

Ainekset

5
dl
vettä
1
tl
suolaa
1
tl
hunajaa tai siirappia (tai sokeria)
1,5
rkl
psylliumjauhetta
2
tl
kuivahiivaa
1
dl
pähkinöitä, osittain hienonnettuna
1
dl
gluteenittomia pikakaurahiutaleita
1
dl
gluteenitonta kaurajauhoa
4
dl
gluteenitonta jauhoseosta

Työvaiheet

1. Liuota kädenlämpöiseen veteen suola ja hunaja ja vispilöi mukaan psylliumjauhe. Anna seoksen turvota 5 -10 minuuttia.

2. Sekoita keskenään omassa astiassaan ¾ dl pähkinöitä sekä kaikki loput ainekset (hiiva myös) ja lisää seos lämpimään veteen ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi taikinaksi (älä vaivaa). Lopputuloksen tulisi näyttää jähmeältä kaurapuurolta.

3. Kohota taikinaa peitettynä lämpimässä (huoneenlämmössä) reilusti yön yli, eli noin 12-14 tuntia.

4. Laita seuraavana aamuna uuni lämpiämään 250 C asteeseen. Laita kannellinen pata tai muu uunissa paistamiseen sopiva astia kylmään uuniin kuumenemaan.

5. Ota kuuma pata uunista ja voitele se ruokaöljyllä tai vuoraa leivnpaperilla, ettei paistaessa leipä tartu kiinni pataan. Laita hanasta kylmä vesi juoksemaan hiljalleen ja kastele kädet hyvin. Ota taikina märillä käsillä taikinakulhosta ja muotoile siitä pallomainen leipä (taikinakulhoa apuna käyttäen). Jos taikina uhkaa tarttua käsiin, kastele välillä käsiä vuoron perään ihan reilusti juoksevassa vedessä. Kun olet muotoillut leivän, laita se kuumaan pataan ja ripottele/painele taikinan päälle loput (¼ dl) murskatuista pähkinöistä. Sulje pata kannella tai foliolla.

6. Paista leipää 250 C asteessa hieman uunin keskikohtaa alemmalla tasolla, kansi päällä 55 minuuttia. Ota kansi pois ja paista leipää vielä noin 5 minuuttia, kunnes leipä on kypsä ja kauniin värinen.

Anna leivän jäätyä hyvin ritilän päällä, leikkaa viipaleita tarjolle ja nauti 😍!

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 174 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE ja KUVA Laura Kaapro

Nämä viiden aineksen sitruunaneliöt ovat sekä gluteenittomia, maidottomia että sokerittomia. Vaikka kookosta tulee taikinaan runsaasti eri muodoissa, sen maku jää silti miedoksi. Pääosassa on raikas sitruuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 palaa
Valmistusaika
30 min + 30 min kypsentäminen + 6 t tekeytyminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Gluteenittomat sitruunaneliöt

Ainekset

Pohja
0,6
dl
juoksevaa hunajaa
1,2
dl
huoneenlämpöistä kookosöljyä (paksua, ei nestemäistä)
ripaus suolaa
2,4
dl
kookosjauhoa
Päällys
2–3
sitruunaa (2 ½ tl raastettua sitruunankuorta ja 1,2 dl tuorepuristettua sitruunamehua)
3
munaa
1,2
dl
juoksevaa hunajaa
2
tl
kookosjauhoa

Työvaiheet

  1. Voitele 20 cm x 20 cm:n kokoinen vuoka kookosöljyllä. Voit vaihtoehtoisesti vuorata vuoan pohjan leivinpaperilla.
  2. Yhdistä kulhossa juokseva hunaja, huoneenlämpöinen kookosöljy ja ripaus suolaa. Vatkaa tasaiseksi. Siivilöi joukkoon kookosjauho ja sekoita.
  3. Tasoita taikina vuokaan. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, kunnes pinta on saanut hivenen kullanruskeaa väriä. Anna jäähtyä puolisen tuntia.
  4. Laske uunin lämpö 160 asteeseen.
  5. Pese ja kuivaa huolellisesti sitruunat. Ota kahdesta sitruunasta keltaista kuorta ohuelti hienolla raastinterällä. Tarvitset kuorta 2½ tl. Purista 2–3 sitruunasta mehua, jotta saat sitä 1,2 dl.
  6. Yhdistä päällyksen munat, juokseva hunaja ja raastettu sitruunankuori. Vatkaa kevyesti seokseksi käsivispilällä.
  7. Mittaa toiseen kulhoon sitruunamehu ja lisää kookosjauho koko ajan vatkaten. Kaada sitten sitruunamehuseos munaseokseen koko ajan vatkaten.
  8. Kaada päällys jäähtyneen pohjan päälle ja paista 160-asteisen uunin alatasolla 21–23 minuuttia, kunnes päällys on melkein asettunut, mutta värähtää vielä aavistuksen.
  9. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Laita sitten jääkaappiin vähintään 6 tunniksi tai yön yli. Leikkaa 16 neliöksi. Säilytä tarjoiluun asti jääkaapissa.

Kommentit (1)

Lemona

Tämä oli hyvää!

Me Naiset on lisännyt 1245 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Aussityyliset makeat letut syntyvät ilman jauhoja ja maistuvat aamiaisella kiivisiirapin, jogurtin sekä granolan kanssa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Australialainen makea kiivimunakas

Ainekset

4
munaa
½
dl
maitoa
4
tl
vaahterasiirappia
1
tl
kanelia
Paistamiseen
voita
Kiivisiirappi
8
kiiviä (500 g)
2
rkl
sokeria
1
rkl
vettä
1
tl
perunajauhoja
1
vaniljatanko tai 1 tl vaniljatahnaa tai vaniljauutetta
Lisäksi
kreikkalaista jogurttia, granolaa tai mysliä, (vaahterasiirappia)

Työvaiheet

  1. Tee ensin kiivisiirappi. Kuori ja kuutioi kiivit. Mittaa kiivipalat, sokeri, vesi, perunajauhot ja halkaistu vaniljatanko (josta siemenet on kaavittu mukaan) kattilaan ja pyöräytä sekaisin. Lisää vesi ja kuumenna kovalla lämmöllä muutama minuutti, kunnes seos on siirappimaista, mutta kiivit vielä ehjiä. Poista vaniljatanko ja pidä lämpimänä tarjoiluun saakka.

  2. Vatkaa munien rakenne rikki. Vatkaa joukkoon maito, vaahterasiirappi ja kaneli.

  3. Kuumenna voi paistinpannulla. Kaada puolet munakasmassasta pannulle ja levitä varovasti tasaiseksi puulastalla. Paista keskilämmöllä pari minuuttia. Käännä ympäri ja paista toista puolta vielä minuutin ajan.

  4. Liu’uta lautaselle ja tarjoa kiivisiirapin, jogurtin, granolan (ja vaahterasiirapin) kanssa.

  5. Toista sama lopulla munakasmassalla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2375 reseptiä.
Linkitetty 28 keittokirjaan.
OHJE Dani Hänninen KUVA Sami Repo

Tässä täydellinen ohje kampasimpukoiden paistamiseen. Rapean pinnan salaisuus on kampasimpukan huolellisessa kuivaamisessa ennen paistamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + sulatus 4 t
Vaikeustaso
Helppo

Kampasimpukat ja comté-juusto

Ainekset

8
kampasimpukkaa (pakaste)
1
valkosipulinkynsi
2
rkl
rypsiöljyä
1
rkl
voita
1
timjaminoksa
½
tl
valkoviinietikkaa
½
tl
suolaa
100
g
comté -juustoa

Työvaiheet

  1. Ota pakastetut kampasimpukat jääkaappiin sulamaan vähintään 4 tuntia aikaisemmin. Kuivaa simpukat talouspaperilla. Kuori valkosipuli.

  2. Paista kampasimpukoita öljyssä kuumassa pannussa ensin pyöreä puoli alaspäin 1 minuutti. Käännä simpukat, lisää voi, timjaminoksa ja valkosipuli. Jatka paistamista noin 1 minuutti ja lusikoi vaahtoavaa voita simpukoiden päälle. Nosta kampasimpukat lautaselle ja mausta etikalla ja suolalla.

  3. Raasta juusto hienoksi raasteeksi simpukoiden päälle ja tarjoa heti. Voit koristella annoksen yrteillä, esimerkiksi ruohosipulilla.

Vinkki Pakastetsimpukassa on paljon vettä, joka pitää poistaa kuivaamala, jotta simpukoihin tulee hyvä paistopinta.

Kommentit (0)