Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 312 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Tuomas Kolehmainen

Hotelliaamiaisten klassikko onnistuu nyt myös kotioloissa! Samettisen munakokkelin salaisuus on ripaus tärkkelystä ja kimpale voita. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Vuohenjuustomunakokkeli

Ainekset

12
kananmunaa
6
rkl
maitoa
3
tl
perunajauhoja tai maizenaa
1
tl
suolaa
100
g
voita
200
g
pehmeää vuohenjuustoa

Työvaiheet

  1. Tee ensin lehtikaali-tomaattipaistos (ks. ohje) ja paista kokkeli viime tipassa juuri ennen tarjoilua.
  2. Riko kananmunat kulhoon. Yhdistä toisessa astiassa maito ja perunajauhot tai maizena ja sekoita tasaiseksi. Kaada maitoseos kananmunien joukkoon ja sekoita kevyesti niin, että kananmunien rakenne rikkoutuu. Mausta suolalla.
  3. Sulata voi isossa paistinpannussa (Ø 30 cm). Kun voin kiehuminen loppuu, kaada kananmunaseos pannuun. Odota noin 15 sekuntia niin, että kanamuna alkaa hieman hyytyä. Sekoita kananmunaseosta puulastalla tai nuolijalla isolla liikkeellä edestakaisin 3–4 minuuttia, kunnes munat alkavat hyytyä kauttaaltaan. Älä kuitenkaan paista kokkelia kuivaksi, sillä se saakin jäädä paikoin lähes raa’aksi.
  4. Murenna vuohenjuusto kokkelin joukkoon. Tarjoa heti lehtikaali-tomaattipaistoksen kanssa.

Lehtikaali-tomaattipaistos

Ainekset

1
pss (200 g)
lehtikaalia
1/2
rasia (250 g)
tummia viinirypäleitä
2
dl
aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
4
rkl
balsamiviinietikkaa
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Hienonna lehtikaali. Irrota viinirypäleet tertuista ja halkaise ne. Viipaloi aurinkokuivatut tomaatit. Kuori ja viipaloi valkosipuli.
  2. Kuumenna iso paistinpannu. Valuta 2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä pannulle. Paista valkosipulia öljyssä 1 minuutti. Lisää kaalit ja aurinkokuivatut tomaatit. Paista 5 minuuttia kunnes lehtikaali alkaa hieman pehmetä.
  3. Kaada balsamiviinietikka pannuun, sekoita ja kiehauta. Lisää viinirypäleet ja mausta suolalla. Siirrä paistos sivuun odottamaan kokkelin valmistumista.

 

Kommentit (3)

Vierailija

Tämä ei sitten ole aito scramble eggs

Vierailija

Itse laitan kokkeliin kuohukermaa. Tästä tärkkelyskikasta en ole koskaan kuullutkaan. :-O

Nimm

Onkos tuo vuohenjuusto pakollista? Onko mitään vaihtoehtoisia aineksia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Siemenistä saa reippaasti kuitua ja pehmeitä rasvoja. Hiutale-siemensekoitusta kannattaa tehdä isompi määrä valmiiksi purkkiin. Säilytä hiutalesekoitus jääkaapissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaura-siemenpuuro

Ainekset

3
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
1
dl
kuorittuja siemeniä murskattuna (kurpitsan- ja auringonkukansiemen)
½
dl
paahdettua pellavansiemenrouhetta
1
l
vettä tai kasvimaitoa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita kaurahiutaleet, rouhitut siemenet ja pellavansiemenrouhe keskenään mittakannussa.

  2. Mittaa kattilaan maito ja hiutale-siemenseos. Kiehauta ja keitä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla.

  3. Tarjoile puuron kanssa halutessasi raejuustoa, marjoja ja hunajaa.