Soppa365 on lisännyt 294 reseptiä.
Linkitetty 266 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Mikko Hannula

Pekoniin kääritty ja rauhassa kypsennetty lihamureke on ehkä parasta, mitä jauhelihasta voi valmistaa! Valkosipuli, sinappi ja valkopippuri tekevät mausta täydellisen.

Lihamureke on monelle se lapsuuden nostalgisin kotiruoka. Tällä ohjeella pääsee helposti makumuiston ytimeen. Lisukkeeksi kannattaa tehdä perunamuusia, jonka kanssa tarjottuna mureke ei kaipaa välttämättä edes kastiketta.

Murekkeen resepti sopii hyvin tuunattavaksi. Nesteenä voit käyttää maidon sijaan vettä tai vaikka kermaviiliä. Mausteiksi sopivat erilaiset yrtit, sinapin lisäksi joukkoon voi puristaa nokareen tomaattipyreetä. 

Murekkeen voi myös täyttää esimerkiksi fetalla, tuoreyrteillä tai vaikka hienonnetuilla aurinkokuivatuilla tomaateilla. Jos käytät suolaisia täytteitä, muista vähentää vastaavasti suolaa myös murekemassasta.

Pekonipinta tekee murekkeesta paitsi viimeistellyn näköisen, myös takaa sen mehevyyden. Nappaa folio pois murekkeen päältä kypsennyksen loppuvaiheessa, niin pekonit ehtivät paahtua herkullisiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Vaikeustaso
Helppo

Lihamureke

Ainekset

¾
dl
korppujauhoja
1
dl
maitoa
2
valkosipulinkynttä
400
g
naudan jauhelihaa
2
munaa
2
rkl
(dijonin)sinappia
tl
paprikajauhetta
1
tl
suolaa
¼
tl
jauhettua valkopippuria
Päälle
1
pkt (140 g)
pekonia

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Sekoita korppujauhot maitoon ja anna turvota hetki. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet joukkoon. Sekoita loput ainekset ja vaivaa tasaiseksi massaksi.
  3. Levitä pekonit limittäin leivinpaperin päälle suorakaiteen muotoon. Painele murekemassa levymäisesti pekonien päälle . Rullaa mureke ja kääri folioon.
  4. Paista mureketta uunin keskitasolla 40 minuuttia. Nappaa kypsennyksen loppuvaiheessa folio pois murekkeen päältä, jotta pekonipinta paahtuu tai paista mureke pannulla nopeasti rapeanpintaiseksi ennen tarjoilua.

Kommentit (7)

Mokka

Meillä on tehty tällaista jo 10 vuotta. Ei mikään uusi resepti.

odotinenemmän

Ei mitään uutta ollut tässä :(

mikä maistuu kellekin

En rullaa fläsäsoiroja murekkeeseen enkä päälle. Korppujauhot jätän tyystin pois. Maidon korvaan kermalla. Jauhelihaksi vähärasvainen porsaanliha. 400 gr:aan riittää 1 muna, ainahan kaksikin menettelee. Mutta kasassa pysyy ilman vippaskonsteja.  Eikä leviä, ei valu kuin nestettä, joka sekin vetäytyy, kun annat valmiin murekkeen seistä hetken. Lasikannellisessa kulhossa, ruskistuu pinnalta kyllä.  Pidennän paistoajan, alennan paistolämmön tuosta ohjeistuksesta. Raejuusto tai porkkanaraaste sopii vallan mainiosti taikinaan.

Vierailija

Ei toimi. Resepti kuulosti mielenkiintoiselta. Noudatin reseptiä kerrankin vastoin tapojani kirjaimellisesti, vaikka epäilinkin ettei taikinan koostumus toimi. Eikä sitten toiminutkaan. Rullaaminen oli hauska ajatus. Lopputulos hajoava mössö. Ei jatkoon. Todellakaan!

Ostakaa valmisruokaa

Itqu, parqu, vonqu... Missään ei väitetty että on uusi resepti. Mainittiin että mureke on hyvä tuunattavaksi ja mainittiin ihan esimerkkejäkin. Minä en laita sitä, käytän tätä. Edelleenkään ei mainita koossa pysymisestä tai sen ongelmista mitään. Mutta koska olen parempi kokki ja reseptikin on vanha, se vaan on kiva itkeä ja kommentoida internetissä.

johannes

Muuten hyvä mutta maito pois,tilalle kermaa ja siihen sekoitettu lihaliemikuutio.mausteiksi pussillinen ranskalaista sipulikeittoaineksia.ja munia riittää yksi,kaksi tekee murekkeesta liian kovan.pari kolme ruokalusikallista makeaa chilikastiketta antaa myös oivallisen maun.

Folio on ok mutta uunin lämpötilan laskisin 175 asteeseen ja pitäisin siellä vähän kauemmin.

Murekkeen voi myös täyttää haluamillaan aineksilla,jumalallisen maun antaa ainakin roquefort papillon-juusto.

ihmettelijä

Ihmeen kypsiä ja omituisia kommentaattoreita tälle sivulle eksynytkin. Tyyliin: menettelee, mutta voi tehdä myös kasvisversiona; vaihdat vaan kaikki ainekset ja teet pyöryköiksi tai sopaksi.... Ohje näyttää herkulliselta.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström

Hirvi- tai peurapaisti onnistuu mainiosti jääpaistin menetelmällä, eli paistin voi nostaa suoraan pakastimesta uuniin. Aasialaisilla mausteilla ryyditetty makuliemi viimeistelee täydellisesti riistapaistin maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
40 min + 4 t paistaminen ja 1 vrk maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Riista-jääpaisti aasialaisittain

Ainekset

1
kg
jäistä hirvi- tai peurapaistia
LIEMI
2
l
vettä
5
cm:n pala
inkivääriä
3
valkosipulinkynttä
4
rkl
soijakastiketta
2
rkl
karkeaa merisuolaa
¼
dl
riisiviinietikkaa
1
rkl
sokeria
2
tähtianista
1
rkl
korianterinsiemeniä
1
rkl
paahdettua seesamiöljyä
LISÄKSI
4–8
paksoita
1
rkl
rypsiöljyä
KOOKOSRIISI
4
dl
jasmiiniriisiä
1
tlk (250 ml)
kookosmaitoa
2
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SOIJA-SEESAMIKASTIKE
dl
soijakastiketta
4
rkl
paahdettua seesamiöljyä
2
rkl
riisiviinietikkaa
(1
punainen chili)

Työvaiheet

  1. Laita jäinen paisti uunivuokaan ja kypsennä 100-asteisessa uunissa 3–4 tuntia. Työnnä kahden tunnin jälkeen lihaan paistilämpömittari. Kypsennä 62-asteiseksi. Tällöin liha punertaa sisältä. Jatka paistamista, jos haluat lihasta kypsempää.

  2. Kun lihan lämpötila alkaa lähestyä haluttua, kiehauta vesi isossa kattilassa. Paloittele inkivääri ja kuori valkosipulinkynnet joukkoon. Lisää loput liemen ainekset. Nosta kattila liedeltä.

  3. Upota paisti suoraan uunista kuumaan liemeen. Nesteen tulee peittää liha. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, siirrä kattila peitettynä kylmään ja anna lihan maustua liemessä vuorokauden verran.

  4. Leikkaa paksoit puoliksi. Kuumenna öljy pannussa ja paista paksoit ensin leikkauspuolelta kauniin ruskeiksi. Käännä kasvikset, peitä pannu kannella ja anna hautua matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia.

  5. Valmista kookosriisi. Huuhtele riisi ja laita kattilaan. Lisää kookosmaito, vesi ja suola. Kuumenna kiehuvaksi. Laske lieden lämpö aivan pienelle, peitä kattila kannella ja anna hautua noin 15 minuuttia.

  6. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Jos käytät chiliä, viipaloi se joukkoon.

  7. Ota liha mausteliemestä, valuta hetki ja viipaloi tarjolle. Tarjoa lisäksi paksoita, soija-seesamikastiketta ja kookosriisiä. Koristele halutessasi viipaloidulla chilillä.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Makaronimössö, -pöperö vai pääkallopata? Legendaarisella arjen pelastajalla on monta nimeä. Valitse arkikäyttöön täysjyvämakaroneja ja lisää joukkoon juureksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Makaroniherkku

Ainekset

1
ps (400 g)
makaronia
1
sipuli
1
iso porkkana
2
rkl
öljyä
400
g
jauhelihaa
2
rkl
tomaattipyreetä
½
tl
mustapippuria
1
tl
suolaa
1
prk
juustokastiketta (esim. Koskenlaskija ruoka & dippi)
1
dl
makaronin keitinvettä
1
dl
silputtua persiljaa

Työvaiheet

  1. Keitä makaroni. Ota lopuksi talteen 1 dl keitinvettä.
  2. Kuori ja silppua sipuli. Pese ja raasta porkkana.
  3. Kuullota sipuli öljyssä. Lisää jauheliha, porkkana, tomaattipyree, pippuri ja suola. Ruskista 10 minuuttia.
  4. Sekoita makaronit, keitinvesi ja juustokastike jauhelihaan. Silppua päälle persiljaa.

    Vinkki! Nautaa, possua, broileria vai vegeä? Jauhisvaihtoehtoja on moneen makuun.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Piia Arnould
Sopivan tulisen lempikastikkeen salaisuus ovat mehevät pavut ja paahdetut mausteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Chili con carne

Ainekset

1
sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
porkkana
1
sellerinvarsi
1
rkl
öljyä
400
g
sika-nautajauhelihaa
tl
juustokuminaa
1
tl
(savustettua) paprikajauhetta
½–1
tl
chilirouhetta
1
kanelitanko
1
prk
tomaattimurskaa tai säilöttyjä kirsikkatomaatteja
2
rkl
tomaattipyreetä
3
dl
vettä
1
tlk (410 g/250 g)
kidneypapuja
rkl
punaviinietikkaa
1
rkl
(fariini)sokeria
tl
kuivattua oreganoa
1
tl
suolaa
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi porkkana. Viipaloi sellerinvarsi.
  2. Kuumenna öljy reilussa kasarissa. Kuullota sipulit, juustokumina, paprikajauhe ja chilirouhe hiljalleen öljyssä. Lisää jauheliha ruskistumaan.
  3. Lisää kasariin porkkana, selleri, kanelitanko, tomaattimurska ja -pyree. Huuhtele tomaattipurkki vedellä ja kaada vesi kasariin.
  4. Valuta ja huuhtele pavut. Lisää pavut, etikka, sokeri, oregano ja suola.
  5. Hauduta chili con carnea miedolla lämmöllä kannen alla 30 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää tilkka vettä, jos kastike tuntuu liian kuivalta. Silppua päälle lehtipersiljaa.
  6. Tarjoa kastike keitetyn riisin ja kreikkalaisen jugurtin kanssa. Se sopii myös nachojen päälle tai tortillan täytteeksi.
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 39 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.