Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2605 reseptiä.
Linkitetty 211 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Tuomas Kolehmainen

Mehevän uunipastan salaisuus? Iso nippu lehtikaalia, kermainen liemi sekä pekonipeitto, jonka alla pasta saa muhia rauhassa kypsäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + kypsennys 30–45 min
Vaikeustaso
Helppo

Pekoni-lehtikaalipasta uunissa

Ainekset

1
ps (200 g)
lehtikaalia
1
purjo
2
valkosipulinkynttä
1
ruukku
oreganoa, persiljaa tai basilikaa
4
dl
pastaa
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
5
dl
vettä
1
kasvis- tai kanaliemikuutio
2
dl
kermaa
1
pkt (180 g)
pekonia
1
rkl
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Poista lehtikaalista kovat ruodit ja paloittele lehdet. Halkaise, huuhtele ja suikaloi purjo. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Hienonna yrtti. Sekoita vihannekset, yrttisilppu ja pasta korkeareunaisessa uunivuoassa ja mausta suolalla ja pippurilla. (Jos kypsennät ruuan seuraavana päivänä, peitä vuoka kelmulla ja laita jääkaappiin.)
  2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Tee liemi vedestä ja liemikuutiosta. Sekoita kerma joukkoon ja kaada liemi kuumana pastan ja vihannesten päälle. Levitä pekonit pinnalle ja valuta öljy päälle. Paista pastavuokaa uunissa 30–45 minuuttia, kunnes pasta on kypsää.

Kommentit (4)

Pata pata

Pakko oli tulla katsomaan tää helppo ohje. Epäilen, että kypsyy puolessa tunnissa. Ja riittääköhän tuo nesteen määrä?

Mutta ideana hyvä : eli kaikki aineet pataan ja uuniin! Silleen äiti opetti mut tekeen ruokaa. Katsottiin, mitä kaapista ja jääkaapista löytyi, aineet pataan, munamaito päälle ja korppujauhoa tai juustoraastetta päälle ja uuniin tunniksi tai kahdeksi riippuen siitä, oliko kypsää tavaraa vai ei. Hyvää tuli aina.

Itse ajattelin kyllä käyttää broileripekonia tuohon ohjeen ruokaan ja laittaa pekonin silppuna. Ja meidän pikkukaupassa ei lehtikaalia ole, mutta laitetaan muita kasviksia. Jos ei jaksa kuoria, niin pakastealtaasta löytyy hyviä vaihtoehtoja.

Vierailija

Ei riittänyt 30min, 45 minuuttiakin oli siinä ja siinä. Reseptistä poiketen lisäsin vähän fetaa. Hyvää tuli!

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos huomiosta, tässä ruuassa on tosiaan ihan hyvä tarkkailla kypsymisaikaa, koska esim. pastalaatu ja vuoan materiaali ja laakeus voivat vaikuttaa siihen. Lisään ohjeeseen vaihteluvälin, jotta muutkin osaavat varautua, että aikaa voi kulua hieman kauemmin.

Vierailija

Lehtikaalia 100g ja yksi paprika matkaan mukaan. Suositeltava variaatio...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingin Sanomat on lisännyt 238 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Elvi Rista

Helppojen grillissä paistettavien kaalikääryleiden sisältä löytyy raakamakkaraa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta / 8 kpl
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Grillatut kesäkaalikääryleet

Ainekset

1
varhaiskaali
1
pkt (280 g)
raakamakkaraa, esimerkiksi chorizoa tai bratvurstia
Marinadi
25
g
sulatettua voita
3
rkl
ketjap manis -soijakastiketta
2
rkl
siirappia tai hunajaa
Pinnalle
1
dl
korianteria, minttua tai lehtipersiljaa hienonnettua

Työvaiheet

  1. Poista varhaiskaalista mahdolliset huonot lehdet. Koverra kaalista kanta pois. Irrottele kaalista isoimpia lehtiä noin 8 kappaletta. Keitä lehtiä suolalla maustetussa vedessä noin 3 minuuttia, kunnes ne hieman pehmenevät. Nosta keittiöpyyhkeen päälle valumaan.

  2. Leikkaa raakamakkarat tarvittaessa puoliksi niin, että makkarat sopivat kaalin lehtien sisälle. Aseta jokaiselle kaalinlehdelle makkara ja taittele lehti makkaran ympärille. Kiinnitä cocktailtikulla.

  3. Sekoita marinadin ainekset keskenään.

  4. Nosta kaalikääryleet parilapannun päälle kuumaan grilliin. Voitele kääryleitä grillaamisen aikana marinadilla. Kypsennä noin 10 minuuttia. Viimeistele yrteillä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2605 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Smash-burgerin taika piilee pihvissä, joka painetaan ronskisti littanaksi kuumaa parilaa tai pannua vasten. Yksi puraisu burgerista ja paluuta entiseen ei enää ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 kpl
Valmistusaika
30 min + maustuminen 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Smash-burgerit

Ainekset

Pihvit
600
g
naudan jauhelihaa (rasvaa vähintään 17 %)
2–3
rkl
nduja-tahnaa
Pikkelikurkut
2
avomaan kurkkua
2
rkl
valkoviinietikkaa
2
rkl
sokeria
1
tl
suolaa
1
rkl
sinapinsiemeniä
Majoneesi
2
dl
majoneesia (esim. Hellmann’s)
1
valkosipulinkynsi
2
tl
valkoviinietikkaa
¼
tl
mustapippuria
Lisäksi
2
makeaa sipulia
8
siivua cheddarjuustoa
burgerisämpylää
n. 2
tl
sormisuolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin pikkelikurkut. Pese ja leikkaa kurkut viipaleiksi kulhoon. Kiehauta kattilassa etikka, sokeri, suola ja sinapinsiemenet. Kaada kuuma liemi kurkuille, sekoita ja laita jääkaappiin maustumaan noin ½ tunniksi.

  2. Mittaa majoneesi kulhoon. Hienonna valkosipulinkynsi ja sekoita se majoneesin joukkoon yhdessä etikan ja pippurin kanssa.

  3. Sekoita nduja-tahna jauhelihan joukkoon. Muotoile jauhelihasta 8 kuohkeaa palloa.

  4. Leikkaa sipulit viipaleiksi. Viipaloi juusto. Halkaise sämpylät valmiiksi.

  5. Laita grilli kuumenemaan. Kun grilli on tarpeeksi kuuma (vähintään 250 astetta), nosta yksi jauhelihapallo kerrallaan grillin parilapuolelle ja litistä se heti noin 1⁄2 cm:n paksuiseksi pihviksi tukevalla lastalla tai kattilan pohjalla. Litistä kaikki pihvit samalla tavalla ja anna pihvien paistua noin minuutin ajan.

  6. Laita sipulit paistumaan pihvien ympärille. Käännä pihvit, ripottele sormisuolaa paistopinnalle ja laita juustoviipale pihvin päälle. Paista vielä noin minuutti grillin kansi suljettuna, jotta juusto ehtii sulaa.

  7. Lusikoi sämpylälle majoneesia ja pikapaistettua sipulia. Lado seuraavaksi sämpylälle kaksi kuumaa pihviä ja pikkelikurkkuja. Lusikoi majoneesia vielä sämpylän kannen sisäpuolelle ja paina kansi kiinni.

Vinkki Mausteista, italialaista nduja-salami-tahnaa löytyy nykyään isoista marketeista.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2605 reseptiä.
Linkitetty 26 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä

Helpon pastasalaatin kastike terästetään piparjuurella. Kun olet aikeissa grillata, muista tämä takuuvarma lisuke.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Piparjuuri-pastasalaatti

Ainekset

300
g
pastaa
1
ps (65 g)
rucolaa
1
rs (250 g)
kirsikkatomaatteja
1
ps (150 g)
salaattiherneitä (esim. Pirkka)
dl
kalamataoliiveja
KASTIKE
1
rkl
piparjuurta raastettuna tai tahnana
½
dl
oliiviöljyä
1
rkl
vaaleaa balsamikastiketta
¾
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Huuhdo se siivilässä nopeasti kylmällä vedellä. Valuta hyvin.

  2. Pese ja hienonna rucola. Halkaise tomaatit, pilko salaattiherneet ja valuta oliivit.

  3. Tee kastike. Raasta piparjuuri tai käytä valmista tahnaa. Sekoita se öljyyn. Lisää balsamikastike ja suola, sekoita.

  4. Sekoita salaattiainekset ja kastike yhteen.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 238 reseptiä.
Linkitetty 151 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Elvi Rista

Viime vuosina maailmalla suureen suosioon noussut cacio e pepe -pasta muuntautuu sesonkiruoaksi paahdettujen porkkanoiden avulla. Hittipastan alkuperäinen idea on simppeli, sen tärkeimmät ainekset ovat juusto (usein pecorino) ja paahdettu pippuri, eli cacio e pepe.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Cacio e pepe -pasta paahdetuilla porkkanoilla

Ainekset

350
g
spagettia
2
tl
mustapippuria myllystä
4
rkl
voita
noin 3
dl
pastan keitinvettä
250
g
pecorinoa tai parmesaania raastettuna
Paahdetut porkkanat
400
g
pikkuporkkanoita
2
rkl
oliiviöljyä
2
oksaa rosmariinia
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Tarjoiluun
pecorinoa tai parmesaania lastuina

Työvaiheet

  1. Valmistele ensin porkkanat. Raaputa tai kuori ne puhtaiksi. Paista porkkanat pannulla öljyssä rosmariinin kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Pidä lämpimänä.

  2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

  3. Paahda pippuria kuivalla, kuumalla pannulla noin minuutti. Lisää voi ja anna sen sulaa.

  4. Valuta pasta. Ota keitinvesi talteen. 

  5. Lisää kauhallinen keitinvettä pastan kanssa pannulle. Lisää juustoraaste muutamassa osassa sekoittaen, kunnes siitä muodostuu kastike. Lisää sen verran vettä, että pasta on kosteaa.

  6. Nosta pasta lautasille. Viimeistele porkkanoilla, mustapippurilla ja juustoraasteella.

Kommentit (2)

Kolmen aineksen annoksenkin vo...

Höm. Italialaiset ei käytä voita, vaan oliiviöljyä. Cacio e pepessä ei käytetä parmesania. Lastuina ostettava pecorino on yleensä aikamoista sontaa. Jaksaa sen itsekin raastaa.

-Keitä pasta suolavedessä al denteksi (pari minuuttia vaille pakkauksen ohjeen)

-Paahda samalla mustapippuria kuivalla pannulla. Älä polta.

-Pannulle desi-pari pastan keitinvettä. Keittele jonkun aikaa.

-Raastetun pecorinon joukkoon kauhallinen keitinvettä, sekoita siten, että siitä tulee koostumukseltaan vähän löysempää kuin muovailuvaha.

-Nosta 2-3min vaille kypsä pasta pannulle. Sekoita kunnolla. Lisää pippuria. Keittele 2-3 min, siten että pasta on kypsää.

-Pannu pois lämmöltä

-Pecorino-mössö pannulle, sekoita kunnolla. Lisää vettä tarvittaessa. Tavoitteena on kostea ja "kermainen" kastike, ei kuiva niinkuin kuvassa.

-Nosta pasta lautaselle, viimeistele pippurilla ja juustoraasteella.

Eihän teillä ollut kuin valmistusaineet ja -ohjeet pielessä, muuten hyvä resepti.

Tää on niinkuin karjalanpaistiresepti, jossa lihana on kanaa. Tai mustamakkara ilman verta. Varmasti hyvä ruokia, mutta kyllä sitä reseptiä muuttaessa muuttuu sitten otsikkokin.

No huhhuh!

Porkkanapastaa? No eipä tule biojätettä kun SYÖ sen. Kas kun ei kaurapuuro porkkanoilla...