Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 540 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Anna Huovinen

Kääri juustokakku rullalle! Pehmeä, sopivan sitruunainen tuorejuustojuustotäyte sekä kanelilla maustettu mantelipohja sopivat täydellisesti yhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 palaa
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Juustokakkukääretorttu

Ainekset

4
munaa (M-koko)
dl
sokeria
2
dl
mantelijauhetta
1
dl
perunajauhoja
tl
leivinjauhetta
½
tl
kanelia
Käärimiseen
1
dl
mantelijauhetta
Täyte
300
g
maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyttä)
100
g
voita
2
dl
tomusokeria
2
tl
vaniljasokeria
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
luomusitruunan kuorta hienoksi raastettuna
Koristeeksi
tomusokeria

Työvaiheet

  1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Siivilöi ne muna-sokerivaahtoon ja sekoita tasaiseksi.
  2. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Paista 225-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.
  3. Ripottele sillä aikaa mantelijauhetta leivinpaperille ja kumoa kypsä pohja sen päälle. Irrota paistopaperi, mutta jätä se kakkulevyn päälle. Peittele levy vielä puhtaalla leivinliinalla, jotta torttu ei murene käärittäessä. Anna jäähtyä.
  4. Valmista täyte. Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto, pehmeä voi ja sokerit tasaiseksi seokseksi. Lisää sitruunamehu ja -kuoriraaste ja vatkaa tasaiseksi. Levitä täyte kakkulevylle. Kääri rullaksi. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia.
  5. Siivilöi pinnalle tomusokeria koristeeksi.

Kommentit (17)

nn

saisiko tuon 3.kohtaan tarkennusta, jätä leivinpap päälle?liina päälle?Kostutettuko?Voiko tehdä puoli annosta?

KLAT

Mitä tehdään sitruunankuoriraasteelle? Laitetaanko täytteen sekaan?

makuri

Voiko korvata voin esim kermavaahdolla tai sitruunarahkalla ?? 

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista!

Leivinpaperista: kun kakkupohja saa jäähtyä peitettynä, se ei murene käärittäessä. Eli tarkoituksena on irrottaa paistopaperi mutta jättää se kakkulevyn peitoksi. Leivinliina saa paistopaperin pysymään paikoillaan ja pitää kosteuden kakkulevyssä. Jos taas leivinliinan laittaa suoraan kakkulevyn päälle, se tarraa helposti kosteaan pohjaan.

Sitruunankuoriraasteesta: kiitos huomiosta, se lisätään täytteeseen! Tieto lukee nyt ohjeessa.

Täytteestä: kääretorttuun sopii hyvin myös napakaksi vaahdotettu kerma ja rahka, joten tämä ohje on helposti muunneltavissa omaan makuun :)

Vierailija

Voiko mantelijauhoa korvata jollain muulla jauholla? 🤔

Vierailija

Linjoistaan ja kolesterolistaan huolehtivalle torttu on ihan liia epäterveellinen.

Terveellisen tortun voi leipoa normaalilla kääretorttupohjalla ja väliin voi laittaa tuoreita pakastemarjoja. Jos haluaa pikkusen extraa niin vaahtoutuvalla kevytkermalla saa täytteeseen ja pällekkin lisää pehmeyttä.

Vierailija

"Linjoistaan ja kolesterolistaan huolehtivalle torttu on ihan liia epäterveellinen.

Terveellisen tortun voi leipoa normaalilla kääretorttupohjalla ja väliin voi laittaa tuoreita pakastemarjoja. Jos haluaa pikkusen extraa niin vaahtoutuvalla kevytkermalla saa täytteeseen ja pällekkin lisää pehmeyttä."

Suosittelen vielä terveellisempää vaihtoehtoa:

Kostuta hapankorppu, laita sen päälle salaatinlehti, kääri rullalle ja nauti se ihan omassa terveellisessä rauhassasi.

Makunsa kullakin

Onpa ällö syötävä. Ilahduin ensin et on suolainen mutta onkin makea höttö.

Pig

Miksi kevyt versio tuorejuustosta ei kelpaa?

Vierailija

Käykö ohjeeseen mantelijauho (on siis eri asia kuin mantelijauhe), jota suositellaan leivontaan?

Vierailija

Minkä kokoinen pelti? Ettei tule liian paksu..

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksistä!

Kevyttuorejuusto löystyy joskus sekoitettaessa, siksi täysrasvainen on varmin tähän tarkoitukseen.

Mantelijauho käy mainiosti. Mantelijauhe saattaa joskus olla kuorellista ja silloin myös hieman karkeampaa (kuvan kääräriin käytin sellaista). Mantelijauho käy sen tilalle yhtä hyvin.

Pellin koko: ns. normipelti eli 30 cm x 40 cm sopii hyvin tarkoitukseen.

Mirjs

Jos ei allergian vuoksi voi käyttää mantelijaihoa niin mikä korvaisi sen?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksestäsi, voit tehdä tavallisen kääretortun eli käyttää mantelijauhojen tilalla 3/4 dl vehnäjauhoja ja ripotella käärimisvaiheessa leivinpaperille sokeria.

Lintamaaria

Voiko valmista torttua pakastaa, miten täyte reagoi ?

Näytä kaikki kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Herkkutattivaahto on ravintolatason herkku, mutta hyvin helppo valmistaa. Uunissa pehmeäksi paahdettu kurpitsa on sen kanssa maukasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kurpitsa ja tattivaahto

Ainekset

1
(n. 1 kg)
myskikurpitsa
1
rosmariininoksa
2
dl
saksanpähkinöitä
2
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1
tl
korianterinsiemeniä
¾
tl
mustapippuria myllystä
TATTIVAAHTO
2
(n. 300 g)
keskikokoista herkkutattia
1
rkl
oliiviöljyä
1
dl + 2 rkl
maitoa
200
g
pehmeää vuohenjuustoa (esim. Président Petits Chèvres Doux)
½–1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Puhdista ja pilko sienet. Laita sienet kuivalle pannulle ja paista, kunnes neste haihtuu. Lisää öljy ja paista vielä 2–3 minuuttia.

  2. Mittaa 1 dl maitoa kattilaan. Lisää sienet. Keitä 5 minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.

  3. Vaahdota tuorejuusto ja 2 rkl maitoa pehmeäksi seokseksi. Lisää tattisose, suola ja pippuri. Sekoita hyvin. Jos seos tuntuu paksulta tai jos säilytät sitä pitkään jääkaapissa, notkista se maitotilkalla.

  4. Halkaise kurpitsa, kaavi siemenet pois lusikalla. Leikkaa kurpitsa pitkittäin lohkoiksi. Hienonna rosmariinin lehdet. Laita lohkot, yrtit ja pähkinät uunivuokaan. Hiero joukkoon öljy ja mausteet.

  5. Paahda kurpitsaa 225-asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes kurpitsa pehmenee ja reunat saavat hieman väriä. Paahtoaika riippuu palojen koosta.

  6. Pursota tattivaahtoa tarjolle paahdettujen kurpitsojen ja pähkinöiden kanssa.