Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 415 keittokirjaan.
OHJE ja KUVA Sanna Maskulin

Kun paahdat parsoja kuumassa uunissa vartin ja peittelet ne pecorinojuustolla ja yrteillä ryyditettyjen leivänmurujen kanssa, saat aikaan ihanan kasvisruuan tai lisukkeen, joka käy ihan kaiken kanssa.
 

Paahtaminen ja grillaaminen tekee parsasta vielä herkumpaa kuin jos keittäisit ne. Uuni saa olla hyvin kuuma, ja yksinkertaisimmillaan tarvitset vain vähän suolaa ja öljyä. Jos kaapissa sattuu olemaan vielä kuivahtanutta leipää, oliiviöljyä ja pala juustoa, saat aikaan yksinkertaisen herkun, jota kelpaa syödä ihan sellaisenaan tai esimerkiksi paistettujen ahventen, pihvin tai kanan lisukkeena.
Leivänmuruseokseen voi lisätä myös yrttejä tai vaikka pekonia ja ruokalusikallisen hienonnettuja kapriksia.
Monissa resepteissä neuvotaan poistamaan leivästä kovat kuoret. Ei, ei, ei! Ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja murentaa kuorrutukseen, sillä usein se herkullisin ja paahteisin maku on juuri leivän kuoressa. Pieni lisäys vielä: itävaltalainen grüner veltlineron huippuseuraa tälle simppelille herkulle.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2-4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Leivänmurujen kanssa paahdetut parsat

Ainekset

1
nippu (400–500 g)
vihreää parsaa
1
rkl
öljyä
Leivänmuru-juustokuorrutus
1 1/2
dl
kuivahtanutta vaaleaa leipää
1 1/2
dl
pecorinoa tai muuta kovaa juustoa raastettuna
(1 dl tuoretta lehtipersiljaa)
2
rkl
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen.  Poista parsoista kova tyvi ja kuori tarvittaessa varsi. Jos parsa on tuoretta, kuoriminen ei ole välttämätöntä.
  2. Levitä parsat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pirskota päälle hieman oliiviöljyä. (Halutessasi myös pari kierrosta merisuolaa myllystä).
  3. Leikkaa pari viipaletta leipää kuutioiksi ja hienonna leipäkuutiot kuorineen sauvasekoittimen kulhossa tai tehosekoittimessa. Kaada muruseos kulhoon. Hienonna pecorino samalla tavoin. Hienonna persilja veitsellä.
  4. Sekoita leivänmurut, juusto (persilja) ja öljy. Levitä seos parsojen päälle niin, että parsan nuput jäävät näkyviin. Paahda parsoja uunissa 15–20 minuuttia, kunnes parsat ovat saaneet väriä ja muruseos on rapeaa. Tarjoa sellaisenaan tai paistettujen ahvenfileiden, kuhan tai vaikka pihvin lisukkeena.

 

Kommentit (6)

Kajsa Warg

Varmasti herkullista. Itse en nykyään juuri koskaan keitä vihreää parsaa. Valmistuu nopeasti paistinpannussa. Tästä tulisi varmaan hyvää myös erilaisilla siemenillä kuorrutettuna.

Käyttäjä130
Seuraa 
Liittynyt13.11.2014

Eiköhän parsa kypsyy 10:ssä minuutissa?

Naminami
Seuraa 
Liittynyt17.2.2015

Rapea ohuehko parsa valmistuu ainakin paistinpannulla kymmenessä minuutissa, jolloin se on sopivasti al dente. Uunissapitoaika riippuu siitä minkälaisen purematuntuman tahtoo parsaansa.

Sanna Soppa365
Seuraa 
Liittynyt13.5.2014

Hei! Totta, parsa kypsyy 10 minuutissa ja nopeamminkin. Pannussa paahdan niitä usein vain pika-pikaa, 5 minuuttia. Mutta kun paahdan parsat uunissa, pidän pidemmän ajan tuomasta paahteisesta mausta ja siitä, että leivänmurupeitostakin tulee rapea. Parsoista ei ole vartissa tullut lötköjä, se olisi kauhistus. Kerran unohdin parsat 20 minuutiksi, ja hyvää tuli silloinkin - leipäpeitto oli tosin siinä vaiheessa jo aika rapsakka. Uunien lämpötiloissa on myös eroja, joten kannattaa tutkailla tilannetta siinä loppuvaiheessa. Terkuin Sanna

Tutsa

Voiko leivän tilalla käyttää esim.pankojauhoja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Ninna Lindström
Lähes kokonaan säilykkeistä valmistettu maukas tomaattikeitto on arjen pelastus. Luksuslisän keitolle antavat täyteläisen juustoiset krutongit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattikeitto ja juustokrutongit

Ainekset

2
prk (à 400 g)
tomaattimurskaa
10
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä
1
kasvisliemikuutio
1
rkl
balsamicoa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
2
dl
kiehautettua vettä
(suolaa)
JUUSTOKRUTONGIT
8
palaa hapanjuurileipää
40
g
voita
200
g
cheddarjuustoa viipaleina
LISÄKSI
1
ruukku basilikaa
oliiviöljyä ja chilihiutaleita

Työvaiheet

  1. Kaada tomaattimurska kattilaan. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja timjami. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio, balsamico, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Keitä kannen alla välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa krutongit. Voitele leipäpalat molemmilta puolilta. Päällystä puolet leivistä cheddarviipaleilla. Paina loput leipäviipaleet kansiksi juuston päälle. Paista pannulla noin 3 minuuttia per puoli tai kunnes juusto on sulanut. Jos haluat leivistä tiiviimpiä, levitä leivinpaperipala pannulla olevien leipien päälle ja paina leivät toisella pannulla tai kattilalla litteämmiksi.

  3. Nosta leivät leikkuulaudalle ja leikkaa ne krutongin kokoisiksi paloiksi.

  4. Lisää keittoon kookosmaito ja kiehautettu vesi. Soseuta sauvasekoittimella. Jos keitto on mielestäsi liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Keittoa ei tarvitse enää kuumentaa.

  5. Viimeistele keitto basilikan lehdillä, oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla. Tarjoa juustokrutonkien kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Ninna Lindström

Suolainen ohrapuuro sopii loistavasti lounaaksi. Puuron päälle voit lisätä mieleisiä lisukkeita esim. avokadoa tai kalaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Suolainen ohrapuuro

Ainekset

1
valkosipulinkynsi
1
rkl
rypsiöljyä
50
g
kourallinen pinaattia + muutama lehti koristeluun
2
dl
ohrasuurimoita, ruokaohra (Wilja)
4
dl
suolatonta kasvislientä
½
rasiaa (á 250 g)
kirsikkatomaatteja
½
tl
suolaa
PÄÄLLE
2
kananmunaa
½
rkl
rypsiöljyä paistamiseen
½
dl
kurpitsansiemeniä

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna valkosipulikynsi. Kuullota valkosipuli miedolla lämmöllä öljyssä pinaatin kanssa. Lisää ohrasuurimot ja kuullota minuutin ajan. Lisää kasvisliemi ja kokonaiset tomaatit. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa nestettä, jotta puuro olisi löysää. Mausta suolalla.

  2. Paista öljytyllä pannulla kananmunat toiselta puolelta. Lusikoi puuroa lautaselle, laita päälle kananmuna ja rouhi päälle mustapippuria. Ripottele päälle kurpitsansiemeniä ja viimeistele tuoreilla, pestyillä pinaatinlehdillä.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Wokkaa kasviksia pikaisesti pannulla. Rapeus ja ravintoarvot säilyvät, kun kasvikset eivät kypsy liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Wokattu kasviskeitto

Ainekset

350
g
kirsikkatomaatteja
1
l
pinaattia
1–2
lehtisellerinvartta
1
suippopaprika
100
g
herkkusieniä
1
punasipuli
3
valkosipulinkynttä
1
l
kasvislientä (gluteeniton)
2
rkl
rypsiöljyä
½
dl
cashewpähkinöitä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
kuivattua yrttisekoitusta
1
tl
sokeria
1
prk (380/230g)
valkoisia kypsiä papuja

Työvaiheet

  1. Huuhtele kirsikkatomaatit, pinaatinlehdet ja lehtisellerit. Viipaloi lehtisellerit. Huuhtele paprika, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, viipaloi. Puhdista sienet ja viipaloi. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi (1 l vettä + 2 kasvisfondikuutiota).

  2. Kuullota wokkipannussa tai paistokasarissa öljyssä sipuleita, herkkusieniä, lehtiselleriä, paprikaa ja pinaattia muutaman minuutin. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää huuhdotut pavut ja tomaatit. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi. Kiehauta. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Kasvismelanzanen kastike on tehty jauhelihan sijaan linsseistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
1 t 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakoiso-melanzane

Ainekset

2
(n. 800 g)
munakoisoa
1
tl
suolaa
¾
dl
oliiviöljyä
Kastike
1
iso sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
rkl
oliiviöljyä
1
tlk
kirsikkatomaatteja
1
tlk
tomaattimurskaa
2
rkl
tomaattisosetta
2
dl
vettä
dl
punaisia kuivattuja linssejä
1
rkl
punaviinietikkaa
1
tl
chilihiutaleita
1
tl
kuivattua basilikaa
2
tl
sokeria
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
2
palloa mozzarellaa
dl
parmesaaniraastetta

Työvaiheet

  1. Leikkaa munakoisot puolen sentin viipaleiksi. Ripottele siivujen päälle suolaa leikkuulaudalla. Odota 15 minuuttia ja pyyhi siivut talouspaperilla. Paista munakoisot kuumalla pannulla öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
  2. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit öljyssä pehmeiksi. Lisää kirsikkatomaatit ja tomaattimurska. Huuhtele purkit vedellä. Lisää pannulle vesi, linssit, punaviinietikkajamausteet. Hauduta kastiketta 20 minuuttia.
  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  4. Lado uunivuokaan kerroksittain munakoisoja, tomaattikastiketta, revittyä mozzarellaa ja ripaus parmesaaniraastetta. Ripottele pinnalle loppu parmesaaniraaste.
  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

Vinkki! Melanzanen voi koota uunivuokaan vaikkapa sunnuntai-iltana, niin se on nopeaa paistaa maanantain ruuaksi.