Kodin Kuvalehti on lisännyt 732 reseptiä.
Linkitetty 329 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Ninna Lindström

Tämä ihana syyskakku saa mehevyytensä omenaraasteesta ja rahkasta. Vaikeinta valmistuksessa on odottaminen, sillä kakku saa viettää uunissa reilun tunnin, jotta se ehtii kypsyä sisältäkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
20 palaa
Valmistusaika
20 min + 1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-rahkakakku

Ainekset

2–4
(250 g)
hapokasta omenaa
150
g
voita
2
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
1
prk (250 g)
pehmeää maitorahkaa
3
munaa (M-koko)
100
g
valkosuklaata
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
soodaa
1
tl
kanelia
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Pese omenat ja kuori ne tarvittaessa. Raasta omenat karkeaksi raasteeksi.
  2. Notkista voi mikroaaltouunissa, älä sulata. Vatkaa vispilällä joukkoon sokerit, rahka ja munat. Sekoita omenaraaste joukkoon esimerkiksi puuhaarukalla.
  3. Rouhi valkosuklaa. Yhdistä jauhot, valkosuklaarouhe, leivinjauhe, sooda, kaneli ja suola. Lisää ne rahkavoiseokseen. Sekoita tasaiseksi.
  4. Voitele ja korppujauhota iso, kahden litran vetoinen rengasvuoka. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
  5. Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla 1 t 10 min–1 t 15 min, kunnes se on tikulla kokeiltaessa kypsä. Jos pinta uhkaa tummua kesken paistamisen, peitä se leivinpaperilla, jotta voit paistaa kakun kypsäksi. Paistoaika riippuu omenoiden mehevyydestä.
  6. Anna kakun tasaantua pöydällä vartin verran ennen kumoamista. Koristele jäähtynyt kakku siivilöimällä pinnalle tomusokeria.

Kommentit (8)

Vierailija

Voiko tähän laittaa omenasosetta raasteen sijaan? Paljon olisi

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksestäsi, suosittelen kokeilemaan vaikka tätä ohjetta, joka on valmiiksi laadittu omenasoseelle: https://www.soppa365.fi/reseptit/juhli-ja-nauti-makea-leivonta/toffee-om...

Tämän omena-rahkakakun idea on oikeastaan siinä, että omenaraaste luovuttaa kosteutta vähitellen taikinaan kypsennyksen aikana ja tekee kakusta sillä tavoin mehevän. Jos tilalla on omenasose, taikina on kosteampaa ja käyttäytyy eri tavoin. Jos innostut kuitenkin kokeilemaan, suosittelisin korvaamaan osan rahkastakin omenasoseella. 

Sari67

Toimi myös gluteenittomana. Korvasin vehnäjauhot finnmixillä. Omenoita laitoin 2 isohkoa ja olisi kestänyt enemmänkin, mutta hyvää näinkin.

Käyttäjä10604
Seuraa 
Liittynyt3.5.2018

Millä voisi korvata valkosulkaan, kunen pidä sen mausta?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Sitä on niin vähän verrattuna taikinan kokoon, että kakku onnistuu ilmankin. Jos tilalle haluaa jotakin, voi laittaa vaikka pieniksi leikattuja kermatoffeekuutioita, jotka sulavat samaan tapaan sattumiksi kakkuun.

Seija

Voiko valkosuklaan korvata tummalla suklaalla.

Omppuhullu

Voiko twhsä etukäteen, esim 2 pv ennen tarjoilua?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Voi hyvin tehdä etukäteen, kakku säilyy kuvun alla hyvänä huoneenlämmössä ainakin muutamia päiviä ja jääkaapissa jopa viikon. Pari päivää lepoa tekee kakun mehevyydelle vain hyvää.

Tumma suklaa sopii periaatteessa yhtä lailla kakkuun kuin valkosuklaakin. Sitä ei kuitenkaan kannata laittaa liikaa, ettei se peitä omenan makua alleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1588 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Raparperihilloke ja omenamehu antavat tiramisuun kesän makua. Viileä herkku sopii erinomaisesti alkukesän juhliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
55 min + tekeytyminen vähintään 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Raparperitiramisu

Ainekset

RAPARPERIHILLOKE
300
g
raparperia
2
rkl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
½
luomusitruunan kuori ja mehu
LISÄKSI
200
g
savoiardikeksejä
KOSTUTUS
1
dl
omenamehua
½
dl
mantelilikööriä (esim. amarettoa)
TÄYTE
2
valkuaista
4
keltuaista
1
dl
sokeria
500
g
mascarponejuustoa
PÄÄLLE
kaakaojauhetta

Työvaiheet

  1. Paloittele raparperin varret kattilaan. Lisää sokerit ja sitruunan mehu ja kuoriraaste. Keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Siirrä levyltä ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

  2. Lado puolet kekseistä korkeareunaiseen vuokaan (25x15 cm). Sekoita omenamehu ja manteli- likööri keskenään ja kaada puolet seoksesta keksien päälle. Levitä jäähtynyt raparperihilloke päälle.

  3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri toisessa kulhossa vaahdoksi. Notkista mascarpone ja sekoita keltuaisvaahtoon. Kääntele lopuksi varovasti valkuaisvaahto sekaan. Levitä puolet mascarponevaahdosta vuokaan. Lado päälle loput keksit, kaada loppu likööriseos ja lusikoi loput mascarponevaahdosta päällimmäiseksi.

  4. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

  5. Siivilöi kaakaojauhetta tiramisun pinnalle.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3245 reseptiä.
Linkitetty 32 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Torta mantovana on kuivakakun ja tortun sitruunainen rakkauslapsi. Pyöräytä litteän tortun kaveriksi jäätelöpalloja ja kaada lasiin jälkiruokaviiniä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8–10
Valmistusaika
20 min + kypsentäminen ja jäähdytys 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Torta mantovana

Ainekset

175
g
voita
3
rkl
(luomu)sitruunan kuorta hienoksi raastettuna (noin 2 sitruunaa)
3
tl
vaniljasokeria tai 1 tl vaniljatahnaa
4
keltuaista
1
kananmuna
2
dl
sokeria
3
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
dl
mantelilastuja
VUOKAAN
voita
VIIMEISTELYYN
tomusokeria
TARJOILUUN
pähkinä- tai vaniljajäätelöä

Työvaiheet

  1. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (Ø 24–26 cm). Voitele reunat.

  2. Sulata voi ja anna sen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  3. Pese sitruunat ja raasta tarvittava määrä sitruunankuorta hienoksi raasteeksi. Mausta voisula vaniljasokerilla tai -tahnalla sekä sitruunakuorella.

  4. Erottele keltuaiset kulhoon. Lisää kananmuna. Vatkaa sähkövatkaimella noin 5 minuuttia, kunnes vaahto on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää sokeri vähitellen, edelleen vatkaten.

  5. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää seos muna-sokerivaahtoon siivilän läpi vuorotellen voisulan kanssa.

  6. Kaada taikina vuokaan. Ripottele päälle mantelilastuja. Kypsennä 180-asteisen uunin alimmalla tasolla 25–35 minuuttia tai kunnes kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä.

  7. Irrota kakku vuoasta vadille ja siivilöi pinnalle tomusokeria. Tarjoa jäätelön kanssa.

Vinkki Käytä taikinasta yli jääneet valkuaiset esimerkiksi marenkeihin.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3245 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Lammas kääritään italia­laiseen tyyliin herkulliseksi karitsarullaksi. Täytteessä mais­tuvat pähkinät, rusinat ja yrtit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6–8
Valmistusaika
20 min + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Italialainen karitsarulla

Ainekset

1
kg
karitsan ulkofileitä
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
TÄYTE
4
valkosipulinkynttä
3
rkl
oliiviöljyä
2
dl
saksanpähkinöitä rouhittuna
1
dl
(keltaisia) rusinoita
2
dl
tuoreita yrttejä hienonnettuna, esim. lehtipersiljaa, timjamia ja rosmariinia
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
½
tl
kuivattua chiliä myllystä
1
dl
parmesaania hienoksi raastettuna
3
rkl
voita huoneenlämpöisenä
PAISTAMISEEN
oliiviöljyä ja voita
PÄÄLLE
(luomu)sitruunan kuorta raastettuna
lehtipersiljaa
TARJOILUUN
toscanalaisia herneitä, punaviinikastiketta (ks. ohjeet)

Työvaiheet

  1. Ota fileet huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen paistamista. Leikkaa kuhunkin fileeseen syvä viilto siten, että saat avattua ne levyiksi. Nuiji levyt ohuemmiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

  2. Tee täyte. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota ne pannulla öljyssä. Rouhi pähkinät ja lisää ne pannulle. Lisää myös rusinat. Paista noin minuutti sekoitellen. Ota pannu liedeltä.

  3. Hienonna yrtit ja lisää ne pannulle. Mausta suolalla, pippurilla ja chilillä. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Raasta parmesaani ja kääntele se voin kanssa täytteen joukkoon.

  4. Asettele fileelevyt vierekkäin siten, että niiden reunat menevät hieman limittäin. Levitä päälle täyte. Kierrä levyt tiiviiksi rullaksi. Sido rulla paistinarulla tai kiinnitä cocktailtikuilla.

  5. Paista rullaan kaunis väri pannulla öljy-voiseoksessa. Nosta rulla uunivuokaan. Kypsennä 150-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes lihan sisälämpö on 58 astetta. Anna vetäytyä noin 15 minuuttia folioon käärittynä.

  6. Poista fileerullasta lanka tai tikut. Raasta tai suikaloi pinnalle sitruunankuorta. Viimeistele lehtipersiljan lehdillä. Tarjoa toscanalaisten herneiden ja punaviinikastikkeen kanssa.

Punaviinikastike

Ainekset

2
isoa salottisipulia
2
rkl
öljyä
1
valkosipulinkynsi
3
rosmariininoksaa
½
tl
mustapippuria myllystä
¾
dl
balsamiviinietikkaa
2
rkl
sokeria
4
dl
punaviiniä
4
dl
valmista lihalientä
2
rkl
voita

Työvaiheet

  1. Kuori ja viipaloi salottisipulit. Paista niitä öljyssä laakeassa kattilassa, kunnes sipulit saavat hieman väriä.

  2. Murskaa valkosipulinkynsi veitsen lappeella ja lisää kattilaan. Lisää rosmariininoksa ja pippuri. Jatka paistamista 2–3 minuuttia. Lisää etikka ja sokeri. Keitä hetki ilman kantta, kunnes seos on siirappimaista. Lisää viini ja anna kiehua ilman kantta, kunnes seosta on jäljellä kolmannes.

  3. Kaada lihaliemi joukkoon ja kuumenna kiehuvaksi. Laske lieden lämpöä ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen ilman kantta 7–10 minuuttia, kunnes jäljellä on noin 3 dl.

  4. Ota valkosipulinkynsi ja rosmariinit pois. Siivilöi kastike halutessasi toiseen kattilaan.

  5. Vatkaa voi kastikkeen joukkoon parissa erässä.

Toscanalaiset herneet

Ainekset

4
viipaletta pekonia tai pancettaa
3
valkosipulinkynttä
3
rkl
oliiviöljyä
2
ps (à 200 g)
herneitä (pakaste)
1
dl
kasvis- tai kanalientä
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
2
tl
(luomu)sitruunan kuorta hienoksi raastettuna
3
rkl
lehtipersiljaa hienonnettuna
2
tl
vaaleaa balsamicoa
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Kuutioi pekoni ja paista pannulla rapeaksi. Nosta pekonit talouspaperin päälle lautaselle.

  2. Kuori valkosipulinkynnet. Paista niitä kokonaisina pannulla öljyssä noin minuutti. Lisää herneet ja jatka paistamista hetki sekoitellen. Kaada joukkoon liemi. Anna porista miedolla lämmöllä noin 3–5 minuuttia, kunnes herneet ovat kypsiä. Poista valkosipulinkynnet. Valuta keitinliemi pois. Mausta suolalla ja pippurilla.

  3. Raasta sitruunankuori ja hienonna lehtipersilja. Nosta herneet tarjoiluvadille. Viimeistele pekonilla, sitruunan kuoriraasteella ja yrteillä. Pirskottele päälle balsamicoa ja oliiviöljyä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3245 reseptiä.
Linkitetty 50 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Gnudit eli ricottajuustosta valmistetut pumpulin­pehmeät pallerot ovat sukua gnoccheille. Tavallisesti gnudit keitetään, mutta tässä ohjeessa ne pyöritel­lään isoiksi pulliksi ja kypsennetään tomaattikastik­keen syleilyssä uunissa. Lopputulos? Suussasulavan maukas ja yllättävän...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Uunignudit tomaattikastikkeessa

Ainekset

l (n. 180 g)
tuoretta pinaattia
3
valkosipulinkynttä
2
rkl
oliiviöljyä
¾
dl
parmesaania raastettuna
2
rs (à 250 g)
ricottajuustoa
noin 4
rkl
vehnäjauhoja
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
KASTIKE
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
oliiviöljyä
2
prk (à 400 g)
säilöttyjä kirsikkatomaatteja
1
tl
suolaa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
½
dl
parmesaania raastettuna
2
tl
balsamiviinietikkaa
TARJOILUUN
raastettua parmesaania
tuoretta basilikaa

Työvaiheet

  1. Voitele yksi iso (tilavuus 2 l) tai neljä pienempää uuninkestävää vuokaa.

  2. Ryöppää pinaatteja kiehuvassa vedessä noin 30 sekuntia. Valuta ne siivilässä ja huuhdo kylmällä vedellä. Puristele vesi huolellisesti pois. Hienonna pinaatit.

  3. Kuori ja hienonna valkosipulit. Kuullota ne öljyssä. Raasta parmesaani hienoksi. Sekoita gnudien ainekset kulhossa.

  4. Valmista kastike. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota ne öljyssä pehmeiksi. Lisää tomaatit, suola, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä ilman kantta 15 minuuttia. Raasta joukkoon parmesaani ja lisää balsamico. Levitä tomaattikastike uunivuokaan.

  5. Muotoile gnudiseoksesta 12–16 palluraa ja nosta ne kastikkeen päälle vuokaan. (Käytä mieluiten suojakäsineitä, sillä taikina on löysää. Voit myös nostaa pallerot taikinasta kahdella ruokalusikalla suoraan vuokaan.)

  6. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes gnudit ovat kauniin värisiä. Raasta päälle parmesaania ja viimeistele basilikanlehdillä.

Vinkki Voit tarjota gnudipallot myös pääruokana. Keitä silloin niiden seuraksi pastaa ja nauti vihreän salaatin kanssa.

Kommentit (2)

MinniMinni

Todella hyvää. Tein pyöryköistä vähän pienempiä ja tomaattikastikkeeksi Marcella Hazanin ohjeella tehty yksinkertainen tomaattikastike. Söimme spagetin kera.

Kiva

Tässäpä kiva ohje nokkosten aikaan,  tykätään nokkosruuista.  Teen itse myös usein ricottajuustoa.  Kokeiluun huomenna, kiitos :)