Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 56 keittokirjaan.
OHJE Inka Valima KUVA Panu Pälviä

Fondantissa lumoaa tahmeana valuva suklaasydän. Kypsennys on tarkkaa puuhaa, ja onnistumisen tae on usein testipaistaminen omassa uunissa.

Paistoaika vaihtelee fondantin koon ja uunin mukaan. Fondantin keskelle muodostuva pieni kohouma yleensä kertoo, että se on valmis. Riittävän kypsä fondant ei hölsky vuoassa.

Onnistuneen suklaafondantin sisus valuu leikattaessa lautaselle tahmeana massana. Löysä sisus kertoo, että fondant on jäänyt hieman raa’aksi. Jos taas sisus on täysin kiinteää, fondant on kypsynyt yli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 6 kpl
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Suklaafondantit

Ainekset

200
g
tummaa suklaata
150
g
voita
3
kananmunaa
1
dl
sokeria
½
dl
vehnäjauhoja
½
dl
mantelijauhetta
½
tl
leivinjauhetta
VUOKIIN
50
g
voita
½
dl
mantelijauhetta
PINNALLE
tomusokeria
LISÄKSI
jäätelöä ja marjoja

Työvaiheet

  1. Hienonna suklaa tai raasta karkeaksi raasteeksi. Laita se kulhoon.

  2. Sulata voi pannulla tai kattilassa. Jatka kuumentamista keskilämmöllä välillä sekoittaen, kunnes voi muuttuu kullanruskeaksi. Kaada kuuma ruskistettu voi ohuena nauhana suklaan päälle ja sekoita, kunnes suklaa sulaa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  3. Vaahdota kananmunat ja sokeri kevyesti vispilällä. Sekoita kananmuna-sokeriseos hieman jäähtyneeseen suklaa-voiseokseen.

  4. Siivilöi vehnäjauhot ja mantelijauhe kulhoon. Lisää leivinjauhe. Kääntele jauhot huolellisesti taikinaan.

  5. Kaada taikina isoon pursotinpussiin. (Pursotinpussi pysyy kätevästi pystyssä, kun laitat sen isoon lasiin ja avaat pussin suuaukon lasin reunoille.) Sulje pussi esimerkiksi kuminauhalla.

  6. Voitele vuoat huolellisesti. Jauhota ne sen jälkeen kevyesti mantelijauheella. Pursota taikina vuokiin.

  7. Kypsennä fondanteja 200-asteisen uunin keskiosassa noin 8–10 minuuttia riippuen fondantien koosta.

  8. Anna kypsien fondantien vetäytyä hetki ennen kuin irrotat ne vuoista lautasille. Siivilöi päälle tomusokeria. Tarjoa lämpimänä jäätelön ja tuoreiden marjojen kanssa.

Vinkki Fondant-taikina säilyy jääkaapissa jopa yön yli esimerkiksi suljetus- sa pursotinpussissa tai muotteihin pursotettuna.

Kommentit (2)

Skeptikko

Ei kai herranjesta puolta desiä leivinjauhetta?

TuuliSoppa365
Seuraa 
Liittynyt7.2.2022

Hei,

kiitos tarkkanäköisyydestä! Ei tosiaankaan puolta desiä, vaan puoli teelusikallista. Ohje on nyt korjattu!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Herkkutattivaahto on ravintolatason herkku, mutta hyvin helppo valmistaa. Uunissa pehmeäksi paahdettu kurpitsa on sen kanssa maukasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kurpitsa ja tattivaahto

Ainekset

1
(n. 1 kg)
myskikurpitsa
1
rosmariininoksa
2
dl
saksanpähkinöitä
2
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1
tl
korianterinsiemeniä
¾
tl
mustapippuria myllystä
TATTIVAAHTO
2
(n. 300 g)
keskikokoista herkkutattia
1
rkl
oliiviöljyä
1
dl + 2 rkl
maitoa
200
g
pehmeää vuohenjuustoa (esim. Président Petits Chèvres Doux)
½–1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Puhdista ja pilko sienet. Laita sienet kuivalle pannulle ja paista, kunnes neste haihtuu. Lisää öljy ja paista vielä 2–3 minuuttia.

  2. Mittaa 1 dl maitoa kattilaan. Lisää sienet. Keitä 5 minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.

  3. Vaahdota tuorejuusto ja 2 rkl maitoa pehmeäksi seokseksi. Lisää tattisose, suola ja pippuri. Sekoita hyvin. Jos seos tuntuu paksulta tai jos säilytät sitä pitkään jääkaapissa, notkista se maitotilkalla.

  4. Halkaise kurpitsa, kaavi siemenet pois lusikalla. Leikkaa kurpitsa pitkittäin lohkoiksi. Hienonna rosmariinin lehdet. Laita lohkot, yrtit ja pähkinät uunivuokaan. Hiero joukkoon öljy ja mausteet.

  5. Paahda kurpitsaa 225-asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes kurpitsa pehmenee ja reunat saavat hieman väriä. Paahtoaika riippuu palojen koosta.

  6. Pursota tattivaahtoa tarjolle paahdettujen kurpitsojen ja pähkinöiden kanssa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Leivo pullapohjainen piirakka uusiksi! Vaniljakreemi ja hieman happamat omenat ovat tämän ihanan pullagaleten juju.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-pullagalette

Ainekset

dl
maitoa
2
tl
kuivahiivaa
½
dl
sokeria
1
tl
kardemummaa
¼
tl
suolaa
3½–4
dl
vehnäjauhoja
50
g
pehmeää voita
PINNALLE
4
(500 g)
kotimaista omenaa
½
dl
sokeria
1
tl
kanelia
VANILJAKREEMI
dl
maitoa
1
ps (100 g)
paistonkestävää vaniljakreemijauhetta
VOITELUUN
kananmunaa

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito 42-asteiseksi. Laita maito kulhoon ja lisää kuivahiiva. Sekoita maitoon sokeri, kardemumma ja suola. Alusta jauhot muutamassa erässä. Lisää pehmeä voi alustuksen loppu vaiheessa. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa.

  2. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, noin 30 minuuttia.

  3. Viipaloi omenat kuorineen ja laita kulhoon. Lisää sokeri ja kaneli. Sekoita käsin nostellen ja siirrä sivuun odottamaan.

  4. Vatkaa kulhossa kierrevatkaimella maito ja kreemijauhe keskenään paksuksi tahnaksi. Anna tekeytyä jääkaapissa peitettynä noin 20 minuuttia.

  5. Kauli kohonnut taikina leivinpaperin päällä isoksi kiekoksi (Ø 35 cm). Levitä vaniljakreemi taikinan päälle, jätä reunoille 5 cm:n kaistale tyhjää.

  6. Nostele omenat vaniljakreemin pinnalle, jätä omenoista kertynyt neste kulhoon. Käännä taikinan reunat täytteen päälle. Sivele reunat munalla.

  7. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana 20 minuuttia. Voit nostaa piirakan keskitasolle viimeiseksi 5 minuutiksi. Anna galeten jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoamista.