Olen hullu matkustamaan, kaikki ylimääräinen menee reissailuun. Yksi syy matkailuun on maapallon ja ihmisten ymmärtäminen. Ruokakulttuuri. Sri Lankassa olen syönyt parasta tuoretta tonnikalaa grillattuna.

Nämä kuvassa olevat tonnikalapihvit olen ostanut Stoccan hulluilta päiviltä pakkaseen. Kala oli tuoreena kuljetettu Sri Lankasta. Tämä pieni saarivaltio on yksi kuumimpia ja kosteimpia maita joissa olen käynyt. Lämmön vastapainoksi tilasin siellä usein lounaaksi grillattuja jättikatkarapuja tai tonnikalaa. Tulista currya sai ihan tarpeeksi aamupalasta illallisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Sri Lankan tonnikala salsa verde varhaisperunoilla

Ainekset

4
Kpl
Tonnikalafilettä (keltaevätonnikala)
700
g
uusia perunoita
1
Ruukku
Basilikaa, korianteria, sileälehtistä persiljaa ja viherminttua
1
Nippu
ruohosipulia
Kourallinen
Cocktail-kurkkuja
1
rkl
kapriksia
1
rkl
Dijon sinappia
1/2
dl
punaviinietikkaa
1,5
dl
neitsytoliiviöljyä
2
Kpl
valkosipulinkynttä
Merisuolaa ja mustapippuria maun mukaan
1/2
sitruunan mehu

Työvaiheet

Valmistele hiiligrilli (lue Weber) hiilillä sytytystä varten. Tähän ohjeeseen ei voi käyttää kaasugrilliä, sillä kalaan pitää saada aito maukas hiilen ja savun maku ( itse käytän AINA kaikkeen grillaukseen hiiligrilliä). Delekoi vastuuhenkilö grillaukseen, sillävälin, kun pilkot aineksia keittiössä.

Pese uudet perunat ja laita ne veteen, mutta älä vielä käännä hellaa päälle. Aloita yrttien, cocktail-kurkkujen ym. muiden aineksien pilkkominen. Huuda aviomiehelle, että NYT SAA SYTYTTÄÄ GRILLIN! Laita perunavesi päälle. Grillaus on taimauksen taidetta! Hiiliä voi aina lisätä hiilloksen päälle jos homma venyy. 

Pilko valkosipuli pieneksi ja heitä isoon mortteliin kaikkien yrttien kanssa. Hiero ne sekaisin. Lisää sekaan punaviinietikka, Dijon,  kaprikset, cocktail-kurkut, suola ja pippuri ja sekoita.

Valuta vesi pois napakasti kypsennetyistä perunoista. Kaada yrttimössö päälle. 

Vie aviomiehelle tonnikalat grillattavaksi, joka toivottavasti osaa jättää tonnikalan keskustan roseeksi! ;) 

pyydä häntä paistamaan kaloja kuumassa hiiligrillissä 3 minuuttia per puoli. Mausta annokset sitruunalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Keitettyjen pottujen ja kaalin sekaan hyrskytetään tuorejuustoa. Lämmin kattilakyyti tuottaa samettisen herkullisen lisukkeen savukalalle tai grillilihalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Savusilakat ja hyrskytetyt kesäkasvikset

Ainekset

1
l (800 g)
pieniä uusia perunoita
1
(600 g)
kesäkaali
1
tl
suolaa keitinveteen
1
nippu kevätsipulia
1
nippu tilliä
1
rs (150 g)
ranskankermaa
1
rs (100 g)
piparjuurituorejuustoa (esim. Creme Bonjour)
LISÄKSI
8
savusilakkaa tai muuta savukalaa

Työvaiheet

  1. Pese perunat. Leikkaa kaalit lohkoiksi. Kuumenna suolalla maustettu vesi kattilassa, lisää perunat ja keitä 10 minuuttia.

  2. Lisää kaalilohkot joukkoon ja kypsennä vielä 5–10 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Ota desilitra keitinvettä talteen ja valuta loppu vesi pois.

  3. Hienonna sipulit ja tillit. Lisää ne, ranskankerma ja tuorejuusto kattilaan lämpimien perunoiden ja kaalien joukkoon.

  4. Sulje kansi. Ravista kattilaa voimakkaasti, kunnes ranskankerma ja tuorejuusto sekoittuvat. Lisää tarvittaessa tilkka keitinvettä.

  5. Tarjoa lämpimänä savukalan kanssa.

VINKKI! Hyrskyvihannekset sopivat myös grilliruokien lisukkeeksi.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Tuomas Kolehmainen

Kokonaisena grillatulle siialle antavat makua sipuli, sitruuna ja yrtit. Myös makeantulinen chilikastike saa syvyyttä grillistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Helppo

Halsterisiika & chilikastike

Ainekset

4
(yht. 1 kg)
pikkusiikaa
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
1
sitruunaa
4
kesäsipulia
1
punainen chili
1
ruukku korianteria
1
rkl
rypsiöljyä
Chilikastike
3
punaista chiliä
1
grillattu sitruuna
½
dl
rypsiöljyä
1
rkl
sokeria
1
tl
juustokuminaa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Suomusta ja puhdista kalat. Pyyhi kuiviksi talouspaperilla. Ripottele kalan sisälle ja pinnalle suolaa ja pippuria.
  2. Leikkaa sitruuna ohuiksi siivuiksi. Pilko sipuli pitkittäin ohuiksi paloiksi. Hienonna chili. Laita kalan sisään korianteria, sitruunasiivuja, sipulia ja chilit. Sivele kalojen pinnalle kevyesti öljyä ja aseta kalat halsterin väliin.
  3. Kuumenna grilli kuumaksi. Laita ensin kastikkeeseen tulevat chilit kokonaisena grilliin, kunnes pinta tummuu lähes mustaksi. Ota chilit kulhoon ja peitä kelmulla.
  4. Puolita sitruunat ja grillaa leikkauspintoja noin 5 minuuttia. Purista pehmenneistä sitruunoista lämmin mehu sauvasekoittimen kulhoon. Ota chilit kulhosta leikkuulaudalle, poista hiiltyneet kuoret ja siemenet. Laita chilit mehun joukkoon, lisää öljy, sokeri ja mausteet. Soseuta tasaiseksi.
  5. Grillaa kaloja halsterissa suoraan hiilloksella tai kaasugrillin keskilämmöllä 6–8 minuuttia per puoli. Selkäevän irrotessa kala on kypsä. Käännä halsteria vain kerran grillauksen aikana. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Vinkki! Kypsän kalan sisälämpötila on 48 astetta. Voit koristella annoksen alkukesällä ruohosipulin kukkasilla.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Laura Kaapro KUVA Panu Pälviä
Upean appelsiininen yrttimarinadi maustaa niin kesäkurpitsat, munakoisot, herkkusienet kuin paprikatkin. Voit käyttää marinadia joko ennen tai jälkeen grillauksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Välimeren yrttimarinadi

Ainekset

4
tuoretta rosmariininoksaa
1
(luomu)sitruuna (kuori ja mehu)
1
dl
omenamehua
1
dl
rypsiöljyä
2
rkl
vaahterasiirappia
2
tl
dijoninsinappia

Työvaiheet

  1. Nypi ja hienonna basilikanlehdet. Hienonna timjami varsineen. Purista appelsiinista mehu.
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Käytä marinadina.


Vinkki Käytä kasvisten ja kasvisvartaiden marinointiin. Marinadi riittää noin 800–1000 g:lle munakoisoa, kesäkurpitsaa, paprikaa, herkkusieniä, tomaattia ja/tai sipulia.

 

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
OHJE Laura Kaapro KUVA Panu Pälviä
Rosmariinilla ja sitruunalla maustettu marinadi sopii erityisen hyvin broilerille. Sekoita marinadi kulhossa, lisää maustamattomat broilerinleikkeet ja anna maustua viileässä ainakin muutama tunti ennen grillausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10
Vaikeustaso
Helppo

Rosmariini-sitruunamarinadi

Ainekset

4
tuoretta rosmariininoksaa
1
(luomu)sitruuna (kuori ja mehu)
1
dl
omenamehua
1
dl
rypsiöljyä
2
rkl
vaahterasiirappia
2
tl
dijoninsinappia

Työvaiheet

  1. Nypi ja hienonna rosmariininlehdet. Pese sitruuna ja raasta sen keltainen kuoriosa hienoksi. Purista mehu.
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Käytä marinadina.

Vinkki Rosmariini-sitruunamarinadi sopii erityisen hyvin broilerille. Se riittää 600–800 g:lle broilerinrintafileitä tai -paistileikkeitä.