
Kuorruta moussaka supernopsalla viiden minuutin valkokastikkeella.
Fetalla kuorrutettu vegemoussaka
Ainekset
Työvaiheet
- Lämmitä uuni 180 asteeseen. Leikkaa munakoisot 2–3 mm viipaleiksi. Levitä viipaleet alustalle ja ripottele niille suolaa. Anna munakoisojen ”itkeä” 10 minuuttia.
- Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja laita ne oliiviöljyn kanssa pannuun. Kuullota 2–3 minuuttia ja anna jäähtyä.
- Viipaloi tomaatit. Hienonna basilika.
- Huuhtele munakoisot ja kuivaa ne talouspaperilla. Lado uunivuokaan kerros munakoisoviipaleita. Sivele valkosipuliöljyä munakoisojen pintaan. Lado päälle tomaattikerros. Mausta basilikalla, kanelilla) ja pippurilla. Toista kunnes kaikki ainekset ovat vuoassa (säästä hieman basilikaa koristeluun). Kypsennä uunissa 30 minuuttia.
- Tee sillä välin valkokastike (ks. ohje alla). Kaada valkokastike munakoisojen ja tomaattien päälle. Murusta feta pinnalle ja paista vielä 20 minuuttia uunissa. Koristele basilikalla.
Huom! Soppa365-tv-ohjelman jaksossa Anu Brask lisää ruokaan myös 1/4 tl kanelia.
Valkokastike moussakalle
Ainekset
Työvaiheet
- Mittaa kaikki ainekset kattilaan.
- Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Keitä 2–3 minuuttia.
- Nosta laakerinlehti pois kastikkeen joukosta.
(6 1/2 dl, 5 min)