Nyt laitetaan kukkaron nyörit tiukalle ja kokataan pihistellen, makua ja monipuolisuutta unohtamatta.
Edulliseen syömiseen löytyy muutama hyvä nyrkkisääntö. Tarkista aina löytyykö kotoa reseptiin tarvittavia aineita tai jotain joka sopisi yhtä hyvin reseptiin. Usein esimerkiksi cashew-pähkinät sopivat samoihin resepteihin kuin kuoritut mantelit ja kuivatulla rosmariinilla voi korvata tuoreen.
Pistä mieleen varmat myös halpikset. Sipuli, peruna, kaali, porkkana ja muut juurekset ovat aina edullisia. Ne ovat myös terveellisiä ja maukkaita. Proteiineista munat, linssit ja soijarouhe maksavat vähän. Broileri on muuta lihaa edullisempaa.
Älä osta turhaa. Kilohinnaltaan edullisin pakkaus ei aina kannata, jos et ehdi käyttää isoa pakkausta. Esimerkiksi maito on pienessä purkissa suhteessa kalliimpaa, mutta jos käytät vain 2 desiä, on turha ostaa 1,5 litraa.
Kokosimme viikoksi edullisen ruokalistan
Maanantai: helpot kasvispihvit
Porkkanoista raastamalla tehdyt fritterit ovat nopeita ja helppoja. Makua tulee inkivääristä. Sidosaineiksi käytetään munaa ja vehnäjauhoja. Tarjoa pihvit esimerkiksi perunoiden ja jogurttikastikkeen kera. Jos kaipaan aterialle runsaammin proteiinia sekoita pakasteherneistä, oliiviöljystä ja sitruunamehusta lisuke.
Pelkkien porkkanapihvien hinta on 4 hengelle yhteensä noin 3 euroa. Ohjeen löydät täältä.
Tiistai: Nopea pasta
Pastan hinta nousee usein pilviin, jos reseptissä käytetään kallista juustoa tai vaikkapa pinjansiemeniä. Raejuusto on onneksi edullista ja sopiikin hyvin pestoon. Arkisessa pestopastassa pinjansiemenet on korvattu kurpitsansiemenillä, mutta myös auringonkukansiemenet sopivat reseptiin.
Pestopastan hinnaksi tulee noin 8 euroa. Katso ohje raejuusto-pestopastaan täältä.
Keskiviikko: Ruokaisa keitto
Upota borssiin rasiallinen hapankaalia, jos haluat nopeasti lisää makua. Keittoon lisää ruokaisuutta tuovat linssit ja päälle voi lusikoida vielä raejuustoa. Keiton valmisteluun menee vain 15 minuuttia, mutta se saa hautua 45 minuuttia. Jos kaalia jää yli, tee siitä seuraavana päivänä raastesalaatti.
Borssikeiton hinnaksi tulee noin 7 euroa. Raejuustosta tulee lisähintaa noin euron verran. Katso ohje täältä!
Torstai: Klassikko uunissa
Helppo janssoninkiusaus on nimensä veroinen. Se tehdään valmiista peruna-sipuliseoksesta ja siksi ruoan valmisteluun menee vain 10 minuuttia. Tämä on yksi niistä ruoista, jota kannattaa tehdä tuplasatsi ja syödä uudestaan seuraavana päivänä tai laittaa pakkaseen seuraavaa viikkoa varten.
4 hengen annoksen hinnaksi tulee noin 5 euroa. Katso ohje täältä.
Perjantai: Viikonloppu alkaa pastalla
Viikonloppuun laskeudutaan makkarapastaa popsien. Helpossa ohjeessa kastike ja pasta kypsennetään samassa kattilassa. Makua antaa chorizo-makkara ja mustat oliivit. Chorizo on itsessään niin maukasta, että sitä riittää 4 hengelle 200-300 grammaa. Jos pidät oikein tulisesta, voit lisätä vielä chiliä kastikkeeseen.
Pastan hinnaksi neljälle tulee noin 8 euroa. Katso resepti täältä.
Lauantai: Pizzaa tietenkin!
Pizza ei maksa juuri mitään. Taikinaan tarvitaan vain jauhoja, vettä ja hiivaa. Jos haluat erityisen ihanaa pizzaa, aloita taikinan tekeminen jo aamulla tai edellisenä iltana ja anna sen kohota hitaasti jääkaapissa. Tee tomaattikastike itse tai nappaa kaupasta valmis, sillä niidenkään hinta ei päätä huimaa. Edullinen juustovalinta on mozzarella, jonka voi raastaa tai siivuttaa pizzalle. Muita edullisia täytteitä ovat sipulit, paprika, oliivit, säilykeananas, herkkusienet, kinkku ja valkosipuli
Pizzataikinan hinnaksi tulee noin 1 euro ja tomaattikastikkeen sekä itse tehtynä että kaupasta ostettuna 2-3 euroa. Katso pizzataikinan ohje täältä ja tomaattikastikkeen täältä.
Sunnuntai: Hitaasti haudutettu
Broilerin koipireidet ovat mehukkaita. Niitä imartelee reilu maustaminen ja hidas kypsytys. Sunnuntain kunniaksi pataan kootaan broileria, dijon-sinappia ja sitruunaa. Lisukkeeksi sopivat vaikkapa lohko- tai uuniperunat.
Sinappikanan hinnaksi neljälle tulee noin 8 euroa. Ohjeen löydät täältä.
Kuvat. Panu Pälviä, Tuomas Kolehmainen, Anna Huovinen ja Mikko Hannula
Odotin edullisten ruokien reseptejä. Nämä eivät niitä todellakaan ole. Kahden euron annoshinta on kotiruuassa todella korkea!
Ei ole kyllä halpaa nähnytkään, vklp pitäisi olla vielä toinen ruoka tuon toisen 8e lisäksi - ja jos ei satu olemaan dijoneita ja muita kaapissa valmiina niin...