Kaupallinen yhteistyö
Muscovadolla paahdettu maustebroileri
Muscovadolla paahdettu maustebroileri

Suolan tapaan sokerin tehtävä ruoanlaitossa on korostaa ruuan omaa makua. Lisäämällä tummaa sokeria suolaisiin ruokiin saat aikaan aivan uudenlaisia makuelämyksiä. Sokerilla voit tasapainottaa ja tasoittaa monien raaka-aineiden makumaailmaa ja aromia.

Tumma sokeri pyöristää suolaisessa ruuanvalmistuksessa suolaisuutta, karvaisuutta ja happamuutta. Hyppysellinen tummaa sokeria esimerkiksi tomaattikastikkeen joukossa tuo kastikkeessa yhdistyvät maut hyvin esille.

Varastoinnin yhteydessä kasvikset menettävät osan makeudestaan. Kun lisäät keittämisen tai paistamisen aikana vihannesten joukkoon tummaa sokeria, saat korostettua vihannesten omaa luonnollista makeutta.

Kokeile ja onnistu

Tummilla sokereilla saat suolaisiin ruokiin paahteisuutta, voimakasta makua ja mausteisuutta.

Tumma sokeri karamellisoituu ja paahtuu upeasti esimerkiksi broilerin päälle. Pinta tulee rapeaksi ja kauniin väriseksi. Broilerista tulee maukas, mehevä ja kutkuttavan makeansuolainen.

Graavilohen valmistuksessa sokeria on perinteisesti käytetty suolan ohella. Yllätä ruokavieraat, ja kokeile vaihteeksi tummaa Muscovado ruokosokeria lohen graavaamiseen. Tummasta sokerista lohi saa paahteisen, voimakkaan ja sopivan mausteisen maun.
Reseptit Keittiömestari Teemu Aura