Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 206 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Pikabroileri valmistuu kätevästi uunissa, ja sillä aikaa ehdit surauttaa valmiiksi upean maustekastikkeen.

Currya, pestoa vai tomaattikastiketta? Miedon makuisen broilerin kanssa sointuu niin tulisen tuhdit kuin raikkaan kepeät maut. Tällä kertaa se maustetaan ihanalla yrttikastikkeella ja viimeistellään oliiveilla.

Broilerin sisäfileet paistetaan 175 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Paistoajan kanssa kannattaa olla tarkkana, etteivät fileet pääse kuivumaan.

Yrttikastike valmistuu nopeasti tehosekoittimessa sillä välin, kun broilerit kypsyvät uunissa. Paahdetut auringonkukansiemenet tuovat kastikkeeseen rakennetta ja herkullista paahteisuutta. Surauta joukkoon vielä basilika, lehtipersilja, valkosipulin kynsi sekä sitruunan mehu ja kääntele valmis kastike kypsien broilerien joukkoon. Nauti yrttibroilerit esimerkiksi pastan tai kasviksien kanssa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Yrttinen oliivibroileri

Ainekset

500
g
broilerin sisäfileetä
1/2
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
öljyä
4
dl
kivettömiä oliiveja
Kastike
2
rkl
auringonkukansiemeniä
1
ruukku
basilikaa
1
ruukku
lehtipersiljaa
1
valkosipulinkynsi
2
tl
sitruunan mehua
1
dl
oliiviöljyä
1/2
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Lämmitä uuni 175-asteiseksi. Laita broilerinfileet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Valuta päälle hieman öljyä. Paahda fileitä uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes liha on kypsää.
  2. Broilerin kypsyessä paahda auringonkukansiemeniä kuumassa kuivassa pannussa, kunnes ne saavat väriä. Irrota basilikasta ja persiljasta lehdet. Kuori valkosipuli. Purista sitruunamehu. Laita kastikeainekset tehosekoittimeen ja soseuta kastikkeeksi. Lisää tarvittaessa öljyä.
  3. Kaada puolet kastikeesta kulhoon. Kääntele kypsät, kuumat broilerinfileet kastikkeessa. Nosta broilerit tarjoiluvadille ja viimeistele annos oliiveilla. Kaada loppu kastike kulhoon ja tarjoa ruuan kanssa.

 

Pikainen muhammara eli paprikatahna

Ainekset

1
paahtoleipäviipale
2
dl
paahdettuja paprikoita (esim. Royal)
3/4
dl
hasselpähkinöitä
1
tl
vaahterasiirappia
1
tl
harissatahnaa tai chilikastiketta
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Paahda leipää ja pähkinöitä muutama minuutti kuivassa, kuumassa pannussa. Leikkaa leivästä reunat pois. Valuta paprikoista liemi.
  2. Murustele leipä tehosekoittimen kulhoon. Lisää valutetut paprikat, pähkinät, öljy, siirappi, harissa ja suola. Soseuta tasaiseksi tahnaksi.

Kommentit (3)

Vierailija

15 minuuttia? Ei kypsy. Ei mitenkään.

Vierailija

Kyllä broiskun kapeat sisäfileet kypsyy tuossa ajassa mainiosti kuivumatta.

Vierailija

Epäilen kyllä broilerin kypsymistä!?kastike ei minun makuuni!no joku tykkää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 316 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Käyttövalmiit purkkipavut on kerrassaan loistava keksintö. Ne tuovat sosekeittoon rutkasti hyvää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Parsakaali-valkopapukeitto

Ainekset

1
(400 g)
parsakaali
1
prk (280 g)
valkoisia papuja
1
l
vettä
2
kasvisliemikuutiota
1
rkl
yrttimausteseosta
SIEMEN-PERSILJAPESTO
1
dl
hienonnettua persiljaa
½
dl
auringonkukansiemeniä
3
rkl
rypsi- tai oliiviöljyä
1
rkl
sitruunanmehua
2
tl
raastettua luomusitruunan kuorta
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin siemenpesto murskaamalla kaikki ainekset isossa huhmaressa rouheiseksi kastikkeeksi. Voit myös surauttaa seoksen sauvasekoittimella, mutta älä soseuta pestoa täysin sileäksi.

  2. Huuhtele parsakaali ja leikkaa paloiksi. Valuta ja huuhtele pavut säilöntäliemestä.

  3. Kiehauta vesi. Lisää kasvisliemikuutiot, yrttimausteseos, parsakaalit ja pavut. Keitä keskilämmöllä 10–15 minuuttia, kunnes parsakaali on pehmeää.

  4. Soseuta sileäksi sauvasekoittimella. Tarjoile keiton kanssa siemen-persiljapestoa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Ninna Lindström
Lähes kokonaan säilykkeistä valmistettu maukas tomaattikeitto on arjen pelastus. Luksuslisän keitolle antavat täyteläisen juustoiset krutongit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattikeitto ja juustokrutongit

Ainekset

2
prk (à 400 g)
tomaattimurskaa
10
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä
1
kasvisliemikuutio
1
rkl
balsamicoa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
2
dl
kiehautettua vettä
(suolaa)
JUUSTOKRUTONGIT
8
palaa hapanjuurileipää
40
g
voita
200
g
cheddarjuustoa viipaleina
LISÄKSI
1
ruukku basilikaa
oliiviöljyä ja chilihiutaleita

Työvaiheet

  1. Kaada tomaattimurska kattilaan. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja timjami. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio, balsamico, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Keitä kannen alla välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa krutongit. Voitele leipäpalat molemmilta puolilta. Päällystä puolet leivistä cheddarviipaleilla. Paina loput leipäviipaleet kansiksi juuston päälle. Paista pannulla noin 3 minuuttia per puoli tai kunnes juusto on sulanut. Jos haluat leivistä tiiviimpiä, levitä leivinpaperipala pannulla olevien leipien päälle ja paina leivät toisella pannulla tai kattilalla litteämmiksi.

  3. Nosta leivät leikkuulaudalle ja leikkaa ne krutongin kokoisiksi paloiksi.

  4. Lisää keittoon kookosmaito ja kiehautettu vesi. Soseuta sauvasekoittimella. Jos keitto on mielestäsi liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Keittoa ei tarvitse enää kuumentaa.

  5. Viimeistele keitto basilikan lehdillä, oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla. Tarjoa juustokrutonkien kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 316 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Wokkaa kasviksia pikaisesti pannulla. Rapeus ja ravintoarvot säilyvät, kun kasvikset eivät kypsy liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Wokattu kasviskeitto

Ainekset

350
g
kirsikkatomaatteja
1
l
pinaattia
1–2
lehtisellerinvartta
1
suippopaprika
100
g
herkkusieniä
1
punasipuli
3
valkosipulinkynttä
1
l
kasvislientä (gluteeniton)
2
rkl
rypsiöljyä
½
dl
cashewpähkinöitä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
kuivattua yrttisekoitusta
1
tl
sokeria
1
prk (380/230g)
valkoisia kypsiä papuja

Työvaiheet

  1. Huuhtele kirsikkatomaatit, pinaatinlehdet ja lehtisellerit. Viipaloi lehtisellerit. Huuhtele paprika, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, viipaloi. Puhdista sienet ja viipaloi. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi (1 l vettä + 2 kasvisfondikuutiota).

  2. Kuullota wokkipannussa tai paistokasarissa öljyssä sipuleita, herkkusieniä, lehtiselleriä, paprikaa ja pinaattia muutaman minuutin. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää huuhdotut pavut ja tomaatit. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi. Kiehauta. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Carbonaran inspiroima ruusukaalipasta on syysiltojen lohturuokaa parhaimmillaan. Kokojyväsinappi antaa pastalle hauskan lisän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Ruusukaali-pekonipasta

Ainekset

300
g
ruusukaaleja
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
150
g
pekonia
2
kananmunaa
2
dl
parmesaania hienoksi raastettuna
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
kokojyväsinappia
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
½
ruukku lehtipersiljaa
LISÄKSI
400
g
nauhapastaa
1
dl
pastan keitinvettä

Työvaiheet

  1. Siisti ruusukaalien kannat. Poista tarvittaessa huonokuntoiset lehdet. Leikkaa ruusukaalit ohuiksi kiekoiksi.

  2. Kuori ja suikaloi sipuli. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Suikaloi pekoni. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Raasta parmesaani hienoksi.

  3. Laita pasta kiehumaan pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustettuun veteen.

  4. Laita pekoni kylmälle pannulle ja paista rapeaksi. Siirrä pekonit pannulta sivuun odottamaan.

  5. Kuullota sipulit pannulla öljyssä. Lisää ruusukaalit ja paista sekoittaen noin 5 minuuttia. Lisää pekonit. Mausta sinapilla, suolalla ja pippurilla. Hienonna lehtipersilja joukkoon.

  6. Kun pasta on sopivan kypsää, kauhaise keitinvettä talteen ja valuta pasta siivilässä. Kaada pasta ja ruusukaaliseos kulhoon ja sekoita. Lisää kananmunat voimakkaasti sekoittaen. Lisää pastan keitinvettä tarvittaessa.