Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2025 reseptiä.
Linkitetty 103 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Elvi Rista

Kevyt pastakastike muistuttaa cevichea, kun lohikuutiot raakakypsyvät sitruunaliemessä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + maustuminen 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Cevichepasta ja pinaatti-parmesaanisalaatti

Ainekset

200
g
ruodotonta lohifileetä
1
sitruuna
1
punainen chili
2
rkl
tuoretta korianteria hienonnettuna
1/2
dl
oliiviöljyä
1
tl
suolaa
Salaatti
1
pieni
punasipuli
3
tillinoksaa
2
dl
babypinaattia
2
dl
punamangoldia
1/2-1
dl
parmesaanilastuja
Lisäksi
300
g
nauhapastaa (linguine)

Työvaiheet

  1. Leikkaa lohi noin 1 cm:n kuutioiksi ja laita kulhoon. Pese sitruuna ja raasta sen keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi. Purista sitruunan mehu ja lisää se kuoriraasteen kanssa lohikuutioiden joukkoon. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna chili. Hienonna korianterinlehdet. Sekoita chili, korianteri, öljy ja suola lohen joukkoon. Anna maustua kylmässä puolisen tuntia.
  2. Tee salaatti. Kuori punasipuli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Nypi lehdet tillinoksista. Sekoita sipuli, tilli, pinaatti, punamangoldi ja parmesaani keskenään.
  3. Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  4. Sekoita lohikuutiot mausteineen kuuman pastan joukkoon. Lisää päälle salaattia.

Kommentit (1)

Vierailija

Sipuli pilaa kalaruuat. Poikkeus sipulisilli

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2025 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Pippurinen juustopasta cacio e pepe on ihana kesäruoka retiiseillä ja herneillä tuunattuna. Vartti vain ja valmista on!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Pippurinen retiisi-hernepasta

Ainekset

400
g
pastaa
1
rkl
kokonaisia mustapippureita
1
nippu (150 g)
retiisejä
1
ps (150 g)
sokeriherneitä
1
punainen chili
40
g
parmesaania raastettuna
4
rkl
oliiviöljyä
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Pastan kiehuessa paahda mustapippureita kuivassa pannussa 1 minuutti. Rouhi paahdetut pippurit huhmaressa.
  3. Viipaloi retiisit ja suikaloi herneenpalot. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna chili. Raasta juusto.
  4. Ota pastan keitinvettä 1 dl talteen ja siivilöi pasta. Kaada pasta takaisin kattilaan ja lisää juusto, öljy ja pippuria makusi mukaan. Lisää ½ dl keitinvettä kerrallaan ja sekoita voimakkaasti niin, että juusto sulaa kastikemaiseksi. Lisää retiisit, herneet ja chili. Mausta suolalla ja tarjoa heti.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 626 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Sokerisuolaus graavaa kalan pehmeäksi ja miellyttävän makuiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
15 min + 1-2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Sokerisuolattu lohi

Ainekset

800
g
lohifileetä
3
dl
vettä
1
dl
sokeria
1/2
dl
hienoa merisuolaa
1
oksa rosmariinia
1/2
dl
tilliä

Työvaiheet

  1. Poista lohifileestä ruodot ja nahka. Leikkaa lohi 2–4 tasakokoiseen palaan. '
  2. Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja suola. Lisää rosmariinin oksa ja anna liemen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  3. Laita lohifilee suljettavaan muovipussiin. Kaada jäähtynyt liemi joukkoon. Sulje pussi, paina ilma pois ja laita jääkaappiin maustumaan 1–2 vuorokaudeksi.
  4. Ota lohi liemestä, pyyhi kuivaksi ja hienonna päälle tuoretta tilliä ennen tarjoilua. Leikkaa paloiksi tai ohuiksi siivuiksi

Kommentit (0)

Sormisyötävä on lisännyt 2 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.

No nyt on aikaista, mutta alkoi jotenkin tehdä mieli talvisia/jouluisia herkkuja jo nyt kun grilli ollut kuumana käytännössä koko kesän. Lohihan sopii erinomaisesti yhteen eri asioiden kanssa, joulupöydässähän se on ainakin meillä kestosuosikki. Tätä reseptiä voi hyödyntää jo nyt sillä se ei ole...

Lohi on varmaankin suomalaisten suosikki kalaruoka, ja se taipuu moneen. Kaivaten jo joulua näin sateen ja tuulen keskellä, löysin tunnetun sivuston Rosan resepteistä jo jouluisia vaihtoehtoja joita jo meidän perheessä hyödynnettiin viime vuonna. Tässä linkki jos haluaa jo räväyttää ja kokeilla...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
60 min
Vaikeustaso
Helppo

Jouluruoka

Ainekset

3
kpl
keitetty kananmuna
12
kpl
keitettyjä uusia perunoita
300
g
paistettua lohta tai graavilohta
1-2
kpl
salaatti+rucola
1
kpl
punasipuli
12
kpl
kirsikkatomaatteja

Työvaiheet

Keitä kananmunia 10 minuutin ajan. Jäähdytä hetki, kuori, ja leikkaa puoliksi.

Paista lohta muutaman minuutin ajan molemmilta puolilta ja mausta suolalla sekä mustapippurilla ja leikkaa paloiksi. Käyttäessäsi graavilohta valmista se jo noin 30 minuuttia ennen salaatin tekoa.

Pese salaatti/rucola huolellisesti ja kuivata. Aseta suureen kulhoon salaatti ja leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi. Leikkaa punasipuli rinkuloiksi ja lisää salaattiin. Kuori avokado ja ja leikkaa siitä viipaleita salaatin päälle. Lopuksi lisää viel'ä lohi ja hieman oliiviöljyä ja sekoita varovaisesti.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1003 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Panu Pälviä

Makoisten uuniperunoiden salaisuus on rapea pinta ja niin ihanan pehmeä sisus. Tällä kertaa perunat saavat kaverikseen täyteläisen lämminsavulohitahnan.

Uuniperuna ei tarvitse foliota ympärilleen. Itse asiassa se vain estää kuorta paahtumasta rapeaksi ja vetistää perunan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 minuuttia + paahtaminen uunissa 1 tunti
Vaikeustaso
Helppo

Täydellinen uuniperuna

Ainekset

8
uuniperunaa, esim. Rosamundaa
3
dl
karkeaa merisuolaa
TÄYTE
400
g
ranskankermaa
400
g
lämminsavulohta
1
rkl
piparjuuritahnaa
1
ruukku
ruohosipulia
1
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Pese perunat hyvin ja kuivaa. Töki haarukalla muutama reikä perunan pintaan. Ripottele suola uunivuokaan ja asettele perunat suolan päälle. Paahda noin tunti. Peruna on valmis, kun haarukka uppoaa siihen helposti.
  2. Tee täyte perunoiden paahtuessa uunissa. Hienonna ruohosipuli. Lusikoi smetanat kulhoon ja vaahdota ne sähkövatkaimella . Lisää lohi ilman nahkaa, piparjuuritahna, ruohosipuli ja pippuri. Sekoita. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.
  3. Leikkaa kuuman perunan pintaan ristikkäinen viilto ja purista se auki. Lusikoi täyte päälle.

Kommentit (0)