Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2321 reseptiä.
Linkitetty 50 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Tuomas Kolehmainen

Pretzelit paistetaan vaihteeksi pehmeinä versioina. Kiiltävän pinnan salaisuus on pulahdus soodaveteen ennen paistoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 rinkeliä
Valmistusaika
40 min + kohotus ja kypsennys 1½ t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Pehmeät pretzelit

Ainekset

1/3
pkt
tuorehiivaa
2 1/2
dl
lämmintä vettä
2
tl
fariinisokeria
1
tl
suolaa
1
rkl
rypsiöljyä
n. 5
dl
vehnäjauhoja
Keittämiseen
2
rkl
ruokasoodaa
Päälle
1
kananmuna
meri- tai sormisuolaa

Työvaiheet

  1. Tee taikina. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri, suola ja öljy. Alusta jauhot taikinaan vähän kerrassaan vaivaten, kunnes taikinasta tulee kimmoisa pallo.
  2. Peitä kulho keittiöpyyhkeellä. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa huoneenlämmössä kaksinkertaiseksi (noin 45 min).
  3. Jaa taikina kahdeksaan osaan. Muotoile paloista 30-35 cm:n pötköt, jotka ovat päistään hieman kapeammat. Kieputa pötköt rinkeleiksi ja anna kohota leivinpaperin päällä liinalla peitettynä noin puoli tuntia.
  4. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
  5. Keitä 2 l vettä isossa kattilassa. Lisää ruokasooda ja sekoita (veden kuohahtaminen kuuluu asiaan). Pienennä lämpö keskilämmölle.
  6. Keitä rinkeleitä muutamassa erässä pikaisesti, noin 30 sekuntia. Nosta rinkelit reikäkauhalla kahdelle leivinpaperilla päällystetylle pellille. Kuivaa ylimääräinen vesi pelliltä pois.
  7. Voitele rinkelit kevyesti vatkatulla munalla. Ripottele päälle suolaa. Paista uunissa noin 12 minuuttia. 

VINKKI Pretzelit maistuvat parhailta samana päivänä.

Kommentit (2)

Tietämätön

Missä astesssa nämä paistetaan?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksestäsi, 225 asteessa (ks. kohta 4).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vesikielellä on lisännyt 5 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
Kuva: <span class="photographer">Tarja Pasanen</span>
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen

Askartelimme joulukortteja ja päätin luoda joulutunnelmaa piparkakun tuoksulla eli tällä jouluisella omenapiirakalla. Tästä tuli todella hyvää ja ihanan kosteaa. Joulun tuoksu valtasi kodin. :)
Tämän tekoon et tarvitse vatkainta vaan taikina sekoitetaan puuhaarukalla. Helppoa ja hyvää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
60 min
Vaikeustaso
Helppo

Jouluinen omenapiirakka

Ainekset

Päällys
2
omenaa
3
rkl
tummaa siirappia
1
rkl
sokeria
1
tl
kanelia
Pohja
3
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
sodaa
1
tl
vaniljasokeria
1
tl
kanelia
3/4
tl
neilikkaa
1 1/2
dl
sokeria
2
dl
piimää
85
g
voita tai margariinia
1
kananmuna

Työvaiheet

Päällys:
1. Kuori ja kuutioi omenat. Lisää joukkoon siirappi, kaneli ja  sokeri. Sekoita hyvin ja jätä maustumaan noin puoleksi tunniksi.

Pohja:

2. Sulata rasva ja jäähdytä.

3. Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa.

4. Lisää kulhoon piimä, jäähtynyt rasva ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi.

5. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja lisää pinnalle maustuneet omenakuutiot liemineen. 

6. Paista uunin keskitasolla 200- asteessa  25-30 minuuttia.

7. Tarjoile  vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Maukasta joulun odotusta!

Resepti: Tarja Pasanen  @waterontongue

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2321 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Helppo siemennäkkäri valmistuu vähällä vaivalla. Omenamehu antaa näkkärille makeutta ja tekee siitä loistavan alustan suolaisille juustoille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1 pellillinen
Valmistusaika
1 h
Vaikeustaso
Helppo

Omenainen kauranäkkäri

Ainekset

4
dl
gluteenittomia kaurahiutaleita
dl
auringonkukansiemeniä
dl
seesaminsiemeniä
tl
suolaa
2
dl
omenamehua
¾
dl
öljyä
2
tl
hunajaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää mehu, öljy ja hunaja ja sekoita tasaiseksi.

  2. Levitä taikina leivinpaperille pellille tasaiseksi ohueksi kerrokseksi. Paista uunissa noin 50 minuuttia tai kunnes näkkäri on kauniin ruskea. Anna jäähtyä.

  3. Murra näkkäristä paloja ja tarjoa esimerkiksi juustojen ja hillojen kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2321 reseptiä.
Linkitetty 61 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Loppuvuoden ilonpitoon täydellisessä kakussa maistuvat kahvi ja suklaa. Yllätyksenä viipaleesta löytyy raita, joka paljastuu vaniljaiseksi tuorejuustoksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 20 palaa
Valmistusaika
30 min + kypsennys 50 min
Vaikeustaso
Helppo

Cappuccino-kakku

Ainekset

200
g
pehmeää voita
1
dl
vahvaa kahvijuomaa
dl
sokeria
3
kananmunaa
dl
vehnäjauhoja
1
rkl
kardemummaa
1
tl
leivinjauhetta
TÄYTE
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
rkl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
KUORRUTE
100
g
maitosuklaata
25
g
voita
½
dl
vahvaa kahvijuomaa
LISÄKSI
voita ja korppujauhoja vuokaan

Työvaiheet

  1. Ota voi ajoissa huoneenlämpöön pehmenemään. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota rengasvuoka (1,8–2 l). Keitä 1½ dl vahvaa kahvia, esimerkiksi espressoa.

  2. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen vatkaamista jatkaen. Yhdistä jauhot, kardemumma ja leivinjauhe ja lisää seos ja 1 dl kahvia vuorotellen taikinaan.

  3. Tee täyte. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri.

  4. Laita puolet taikinasta vuokaan. Levitä tuorejuusto taikinan päälle suurpiirteiseksi kerrokseksi. Lisää loppu taikina tuorejuuston päälle. Paista kakkua uunissa noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Kakku on kypsä, kun siihen painettuun tikkuun ei tartu taikinaa. Anna kakun jäähtyä 5 minuuttia vuoassa ennen kumoamista.

  5. Tee kuorrute. Paloittele suklaa ja laita se voin ja kahvin kanssa kulhoon tai kattilaan. Sulata seos mikroaaltouunissa tai liedellä. Anna kuorrutteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja valuta se sitten kakun päälle ja reunoille. Säilytä kakku jääkaapissa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2321 reseptiä.
Linkitetty 24 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Tuomas Kolehmainen

Iki-ihana tarte tatin onnistuu myös persimoneista. Valitse keikauspiirakkaan napakat hedelmät, jotka pitävät muotonsa kypsennettäessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
2 t

Tarte tatin persimoneista

Ainekset

100
g
voita
3
dl
vehnäjauhoja
1
dl
tomusokeria
1
kananmuna
Täyte
4
persimonia
100
g
voita
1
dl
sokeria
2
tähtianista
1
kanelitanko

Työvaiheet

  1. Kuutioi kylmä voi. Nypi se jauhojen ja sokerin kanssa kulhossa murumaiseksi seokseksi. Lisää kananmuna ja sekoita nopeasti tasaiseksi, älä vaivaa. Laita taikina tuorekelmussa jääkaappiin tunniksi.
  2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Poista persimoneista kannat ja puolita hedelmät. Mittaa voi ja sokeri pannuun. Sulata keskilämmöllä, lisää mausteet ja anna voi-sokeriseoksen karamellisoitua pikkuhiljaa 10 minuuttia. Lisää persimonit leikkuupinta alaspäin ja paista 5–8 minuuttia. Ota pannu pois levyltä.
  3. Kauli taikina noin 4 mm:n paksuiseksi pyöreäksi, hieman pannua isommaksi levyksi. Siirrä taikina kaulimen avulla varovasti pannuun persimonien päälle. Paista uunin keskitasolla 20 minuuttia.
  4. Anna tarte tatinin jäähtyä 5 minuuttia. Laita lautanen pannun päälle ja keikauta piiras varovasti lautaselle.

Kommentit (0)