Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 327 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Ninna Lindström

Broileri-pastasalaatissa maistuvat nyt ananas, pinaatti ja makea chili. Pienillä nikseillä tutusta salaatista saa ihan uudenlaisen.

Broileria, pastaa, kasviksia, kastike. Kana-pastasalaatti on helppo ruoka, josta on yhtä monta versiota kuin tekijääkin. Monitoimisalaatti sopii niin arkeen, illanistujaisiin kuin piknikillekin.

Tällä kertaa suosikkisalaatti valmistetaan isoista pastakuvioista. Pastan kanssa yhdessä voi keittää myös salaattiin tulevat parsakaalinkukinnot. Kun ne lisää kattilaan porisemaan muutamaksi minuutiksi, ne kypsyvät juuri sopivasti. Nopea huuhtaisu kylmällä vedellä siivilässä pysäyttää kypsymisen. Näin pasta säilyttää napakkuutensa ja kaali vihreytensä.

Pastan joukkoon sekoitetaan tuoretta ananasta ja pinaattia. Helpon kastikkeen salaatti saa makeasta chilikastikkeesta ja öljystä.

Yhtä tärkeää, kuin pastakuvioiden koko on se, missä muodossa broileri lisätään salaattiin. Tällä kertaa kokonaisina mausteöljyssä paistetut fileepihvit leikataan viipaleiksi ja nostellaan salaatin päälle vasta lopuksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-pastasalaatti

Ainekset

1
pkt (500 g)
broilerin fileepihvejä
2
rkl
oliiviöljyä
3
tl
ras el hanout -mausteseosta
Salaattiin
300
g
isoja pastakuvioita
1
(250 g)
parsakaali
1
rs (100 g)
babypinaattia
1
ananas
Kastike
½
dl
makeaa chilikastiketta
2
rkl
öljyä
½
tl
suolaa
Pinnalle
½
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
1
ps (50 g)
kevätsipulia

Työvaiheet

  1. Ota broilerit huoneenlämpöön puoli tuntia ennen paistamista.
  2. Kuumenna öljy ja mausteseos kannellisella paistinpannulla. Nosta fileet pannulle. Paista melko kovalla lämmöllä pari minuuttia.
  3. Käännä fileet. Alenna lieden tehoa. Kypsennä kannen alla 10 minuuttia. Älä avaa kantta, jottei höyry karkaa.
  4. Nosta pannu liedeltä ja anna broilerien kypsyä höyryssä kannen alla vielä toiset 10 minuuttia. Älä avaa kantta.
  5. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. Leikkaa parsakaalit reiluiksi paloiksi. Lisää ne pastan joukkoon, kun keittoaikaa on pari minuuttia jäljellä. Valuta pasta siivilässä ja huuhdo se kylmällä vedellä. Kumoa takaisin kattilaan.
  6. Sekoita chilikastike, öljy ja suola keskenään ja lisää pastan joukkoon.
  7. Kuori ja paloittele ananas. Poista puumainen sisus. Huuhdo ja kuivaa pinaatinlehdet. Lisää ananaspalat ja pinaatit pastan joukkoon ja kauho sekaisin. Kumoa seos vadille.
  8. Leikkaa broilerinfileet terävällä veitsellä vinoviipaleiksi. Nosta ne salaatin päälle. Ripottele päälle sormisuolaa, pippuria ja kevätsipulia.

Kommentit (4)

Murmeli

Mihin baby pinaatin voi vaihtaa?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksestäsi, sen tilalle sopii mikä vain salaatti rennoiksi paloiksi revittynä!

aakko

Tein juuri ja on muuten todella hyvä! Maut toimivat hyvin yhteen: ras el hanout - chilikastike - ananas - kevätsipuli.

Tämä olisi hyvä esimerkiksi vieraille tarjota.

MimMim

Herkullinen pastasalaatti. Taidan alkaa useamminkin laittamaan pastasalaatteja. Siitä onkin aikaa kun tein niitä lähes joka viikko. Kesällä mukavampaa syötävää pastan kera kuin kuumat kastikkeet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 27 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Panu Pälviä

Saisiko olla kulhollinen täyteläistä ja lämmittävää kanakeittoa? Maapähkinävoi tekee liemestä runsaan ja kermaisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea maapähkinä-kanakeitto

Ainekset

1
oranssi paprika
1
kesäkurpitsa
¼
punakaalia
1
maissintähkä
2
rkl
öljyä
250
g
broilerin paistisuikaleita
3
tl
keltaista currytahnaa
8
dl
kasvislientä
1
prk (250 ml)
kookosmaitoa
4
rkl
maapähkinävoita
(suolaa)
1
limetti
LISÄKSI
1
chili
1
ruukku korianteria

Työvaiheet

  1. Leikkaa paprika ja kesäkurpitsa suupaloiksi. Suikaloi kaali. Irrota maissista lehdet ja leikkaa jyvät pitkittäissuunnassa irti.

  2. Kuumenna öljy kattilassa. Paista broilerit öljyssä kypsäksi. Lisää currytahna ja vihannekset. Paista vielä 5 minuuttia.

  3. Lisää kasvisliemi, kookosmaito ja maapähkinävoi. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Anna kiehua kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes vihannekset ovat kypsiä.

  4. Hienonna chili ja korianteri keiton kiehuessa. Purista limetin mehu ja lisää se valmiiseen keittoon. Tarjoa keitto chilin ja korianterin kanssa.

Vinkki Kokeile broilerin tilalla kiinteää tofua.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Korppujauhoissa pyöräytetyt sienet tuovat mukavaa rapeutta lämpimään tattisalaattiin.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Lämmin tattisalaatti

Ainekset

8–10
(700 g)
pientä tattia
2
valkosipulinkynttä
1
dl
tuoretta persiljaa
1
sitruuna
4
rkl
oliiviöljyä
1
dl
korppujauhoja
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria
SALAATTI
4
luumua
2
omenaa
1
ruukku salaattia
1
pss (70 g)
babypinaattia
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
punaviinietikkaa
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Puhdista sienet ja pilko ne haarukkapaloiksi.

  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Hienonna yrtit. Raasta sitruunan kuoren keltainen pinta kulhoon. Purista mehu joukkoon. Lisää suola ja pippuri, valkosipuli ja sienet. Marinoi 2 tuntia.

  3. Laita sienet liemineen kuumalle pannulle. Paista niin, että liemi kiehuu kasaan tahmeaksi kastikkeeksi. Lisää korppujauho ja paista, kunnes liemi imeytyy sieniin ja korppujauho ruskistuu sienten pintaan kuorrutteeksi. Lisää pannulle persilja.

  4. Pilko luumut ja omenat. Huuhtele salaatit ja pinaatit.

  5. Sekoita ison kulhon pohjalla öljy, etikka ja suola. Lisää salaatin ainekset. Sekoita hyvin. Lusikoi lämpimät sienet joukkoon. Tarjoa heti.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Sokeriton ranskalainen sinappi antaa juuri sopivasti ytyä broilerin makuun. Yhdistä rapeapintaiseksi paistettu broileri sobanuudeleiden ja kasvisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + kypsennys 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Sinappibroileri ja sobanuudelit

Ainekset

600
g
broilerin luuttomia paistileikkeitä
½
tl
suolaa
½
dl
dijoninsinappia
1
iso kananmuna
2
dl
pankojauhoja
öljyä paistamiseen
(chiliä)
Nuudelit
200
g
sobanuudeleita
1
ps (250 g)
varsiparsakaaleja
2
rkl
öljyä
1
rkl
riisiviinietikkaa
ripaus
suolaa
½
tl
sokeria

Työvaiheet

  1. Kuivaa paistileikkeet talouspaperilla ja ripottele suola pinnoille. Laita sinappi syvälle lautaselle, riko muna joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Laita pankojauhot toiselle syvälle lautaselle. Pyörittele paistileikkeet yksi kerrallaan ensin munaseoksessa ja sitten pankojauhoissa.

  2. Kuumenna kunnon loraus öljyä laakealla pannulla. Paista paistileikkeitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia välillä käännellen, kunnes ne ovat kypsiä.

  3. Keitä nuudelit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa varsiparsakaalit pitkittäin halki ja laita ne kypsymään nuudelien kanssa samaan kattilaan viimeiseksi minuutiksi. Valuta nuudelit ja varsiparsakaalit, ja laita ne takaisin kattilaan. Sekoita pienessä kulhossa öljy, etikka, sokeri ja suola. Kaada seos kattilaan ja kääntele niin, että nuudelit ja varsiparsakaalit maustuvat tasaisesti.

  4. Jaa nuudelit lautasille ja nosta broilerin paistileikkeet päälle. Viipaloi halutessasi chiliä päälle.