Me Naiset on lisännyt 1589 reseptiä.
Linkitetty 136 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Mikko Hannula

Fetanystävän pihvit onnistuvat niin jauhelihasta kuin keitetystä kvinoastakin! Valitse kumpi vain, lopputuloksena on 16 herkkupihviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 pientä kasvis- tai jauhelihapihviä
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Fetapihvit kahdella tapaa

Ainekset

2
dl
kotimaista kvinoaa TAI 400 g sika-nautajauhelihaa
2
valkosipulinkynttä silppuna
150
g
fetaa
½
prk (50 g)
aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita öljyssä
1
kananmuna
1
ruukku
tuoretta basilikaa
1
dl
korppujauhoa
tl
suolaa)
½
tl
rouhittua mustapippuria
Retiisitsatsiki
100
g
retiisejä
1
pkt
valmista tsatsikia

Työvaiheet

  1. Huuhtele ja keitä kvinoa paketin ohjeiden mukaan. Anna jäähtyä hetken ja sekoita muiden ainesten kanssa. Jos teet sekasyöjän version, sekoita jauheliha muiden ainesten kanssa. (Huomioi suolaa lisätessäsi, että sitä tulee runsaasti myös fetan ja aurinkokuivattujen tomaattien mukana.)

  2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita kvinoataikina kylmään noin 15 minuutiksi ja muotoile sitten minipihveiksi leivinpaperille uunipellille. Jauhelihataikinan voi taputella isommiksi pihveiksi. Valuta päälle hieman aurinkokuivattujen tomaattien öljyä. Paista kvinoapihvit kiertoilmalla kullanruskeiksi, noin 20 minuuttia. Jauhelihapihvit valmistuvat samassa ajassa ilman kiertoilmaa.

  3. Tee retiisitsatski. Pese ja raasta retiisit ja sekoita tsatsikin joukkoon. 

Vinkki! Valitse kotimainen kvinoa, sillä se puuroutuu ja sopii siksi kasvispihveihin.

Kommentit (3)

Käyttäjä1228
Seuraa 
Liittynyt1.2.2015

Puoli prk on aika huono mitta reseptissä! Voisko vähän tarkentaa.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos huomiosta, kohdassa on nyt tarkennus. Purkkeja on tosiaan kovin eri kokoisia.

Krista Kupariharju
Seuraa 
Liittynyt25.9.2017

 Hei, totta, että eri kokoisia purkkeja riittää. Tämän voi ilmaista myös kappalemäärissä, eli ohjeeseen tulee n. 8 aurinkokuivattua tomaattia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 339 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Siemenistä saa reippaasti kuitua ja pehmeitä rasvoja. Hiutale-siemensekoitusta kannattaa tehdä isompi määrä valmiiksi purkkiin. Säilytä hiutalesekoitus jääkaapissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaura-siemenpuuro

Ainekset

3
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
1
dl
kuorittuja siemeniä murskattuna (kurpitsan- ja auringonkukansiemen)
½
dl
paahdettua pellavansiemenrouhetta
1
l
vettä tai kasvimaitoa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita kaurahiutaleet, rouhitut siemenet ja pellavansiemenrouhe keskenään mittakannussa.

  2. Mittaa kattilaan maito ja hiutale-siemenseos. Kiehauta ja keitä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla.

  3. Tarjoile puuron kanssa halutessasi raejuustoa, marjoja ja hunajaa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen
Nopea nuudeli-kanasalaatti on helppo ottaa evääksi sillä se maistuu myös kylmänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Teriyaki-kanasalaatti

Ainekset

2
levyä ramennuudeleita
1
pkt (300 g)
kanasuikaleita
1
rkl
öljyä
2
rkl
teriyakikastiketta
1
ps
salaattisekoitusta
1
paprika
½
kurkku
pieni pala kaalia
1
dl
suolapähkinöitä
Kastike
1
limetin mehu
1
dl
seesaminsiemeniä
1
dl
majoneesia
¾
dl
vettä
1
rkl
soijakastiketta
½–1
tl
chililastuja
½
rkl
(fariini)sokeria

Työvaiheet

  1. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Valuta ja pyyhi kanapalat. Ruskista palat pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon teriyakikastike.
  3. Pilko paprika ja kurkku. Raasta kaali.
  4. Yhdistä salaattiainekset isossa kulhossa tai jaa valmiiksi neljään kannelliseen lounasrasiaan.
  5. Valmista kastike. Purista limetin mehu. Lisää ainekset kulhoon ja surauta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella. Kaada kastiketta salaatin päälle.