Oton leipomukset on lisännyt 45 reseptiä.
Linkitetty 48 keittokirjaan.

Puolukkamoussekakku kaurapohjalla on taivaallinen herkku. Rapea pohja, raikas täyte ja juuri sopivasti makeutta!😍

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 palaa
Valmistusaika
30 min + hyytyminen vähintään 4 h
Vaikeustaso
Kohtalainen

Puolukkamoussekakku

Ainekset

Pohja:
250
g
kaurakeksejä murskattuina
1
dl
kaurahiutaleita
1/2
tl
suolaa
1/2
dl
sokeria
125
g
sulatettua voita
Täyte:
400
g
puolukoita (tuore tai sulatettuja pakaste)
6
dl
kuohukermaa
250
g
mascarponea
12
kpl
liivatelehtiä
1,5
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
1
rkl
sitruunamehua
Koristelu:
Tuoreita marjoja
Minttua tai sitruunamelissaa
Syötäviä orvokkeja

Työvaiheet

Pohja:
Yhdistä kaikki pohjan aineet ja sekoita tasaiseksi.
Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (halkaisijaltaan 24 cm). Asettele myös reunoille, koko vuoan korkeudelle joko leivinpaperia tai reunakalvoa.
Painele pohja tasaisesti vuokaan ja siirrä odottamaan jääkaappiin.

Täyte:
Soseuta puolukat.
Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä.
Vaahdota kerma vaahdoksi.
Sekoita kermavaahdon joukkoon mascarpone, puolukkasose ja sokerit. Tarkista maku.
Kuumenna sitruunanmehu höyryävän kuumaksi.

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuumaan sitruunanmehuun.
Kaada liivateneste ohuena nauhana samalla koko ajan nuolijalla käännellen muuhun täytteeseen. Sekoita täyte aivan tasaiseksi.

Kaada täyte pohjan päälle.
Tasoita pinta.
Siirrä hyytymään jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.

Siirrä kakku tarjoiluastialle ja koristele haluamallasi tavalla.

Kommentit (6)

Käyttäjä23338
Seuraa 
Liittynyt11.5.2020

Vaikuttaa herkulliselta, pakko kokeilla. Vaatiiko todella 12 liivatetta, puolukka kun on vielä kirpeä marja?

Oton leipomukset
Seuraa 
Liittynyt17.11.2019

Moikka! Kiitos kommentistasi. Puolukka on tosiaan sen verran hapan marja, että vaatii hyytyäkseen aika reilusti liivatetta. Uskosin kuitenkin että myös 10 voisi riittää. :)

Vierailija

Tätä täytyy kokeilla. Lähipiirissäni on henkilöitä, jotka arvostaisivat ilman liivatetta tehtyä kakkua. Voiko tässä reseptissä liivatteen korvata? Millä tuotteella ja kuinka paljon? En ole liivatetta em. syistä käyttänyt vuosiin enkä ole myöskään perehtynyt korvaaviin kasviperäisiin vaihtoehtoihin.

Oton leipomukset
Seuraa 
Liittynyt17.11.2019

Moi!😌 Tämä kakku onnistuu vallan mainiosti myös vegegeelillä. Se kuumennetaan puolukkasoseen kanssa ja sitten vasta sekoitetaan muuhun täytteeseen. Tähän kakkuun riittää 3 pussia vegegeeliä. (Paketissa on 4 ps)

Vierailija

Hei, miten ihmeessä 12 kpl liivatelehtiä liuotetaan 1 ( ! ) ruokalusikalliseen kuumaa sitruunamehua ? Kakku vaiheessa ja paniikki iski tämän takia !

Oton leipomukset
Seuraa 
Liittynyt17.11.2019

Hei! Minulla ainakin tuo on onnistunut hyvin, kun mehu on aivan höyryävän kuumaa. Harmi että sen kanssa oli ongelmia, toivottavasti kuitenkin kakku onnistui! Jos liivatteet ei kuitenkaan meinaa sulaa sitruuna-liivateseoksen voi laittaa muutamaksi sekunniksi mikroon, jolloin liivatteet sulaa:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Herkkutattivaahto on ravintolatason herkku, mutta hyvin helppo valmistaa. Uunissa pehmeäksi paahdettu kurpitsa on sen kanssa maukasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kurpitsa ja tattivaahto

Ainekset

1
(n. 1 kg)
myskikurpitsa
1
rosmariininoksa
2
dl
saksanpähkinöitä
2
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1
tl
korianterinsiemeniä
¾
tl
mustapippuria myllystä
TATTIVAAHTO
2
(n. 300 g)
keskikokoista herkkutattia
1
rkl
oliiviöljyä
1
dl + 2 rkl
maitoa
200
g
pehmeää vuohenjuustoa (esim. Président Petits Chèvres Doux)
½–1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Puhdista ja pilko sienet. Laita sienet kuivalle pannulle ja paista, kunnes neste haihtuu. Lisää öljy ja paista vielä 2–3 minuuttia.

  2. Mittaa 1 dl maitoa kattilaan. Lisää sienet. Keitä 5 minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.

  3. Vaahdota tuorejuusto ja 2 rkl maitoa pehmeäksi seokseksi. Lisää tattisose, suola ja pippuri. Sekoita hyvin. Jos seos tuntuu paksulta tai jos säilytät sitä pitkään jääkaapissa, notkista se maitotilkalla.

  4. Halkaise kurpitsa, kaavi siemenet pois lusikalla. Leikkaa kurpitsa pitkittäin lohkoiksi. Hienonna rosmariinin lehdet. Laita lohkot, yrtit ja pähkinät uunivuokaan. Hiero joukkoon öljy ja mausteet.

  5. Paahda kurpitsaa 225-asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes kurpitsa pehmenee ja reunat saavat hieman väriä. Paahtoaika riippuu palojen koosta.

  6. Pursota tattivaahtoa tarjolle paahdettujen kurpitsojen ja pähkinöiden kanssa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Leivo pullapohjainen piirakka uusiksi! Vaniljakreemi ja hieman happamat omenat ovat tämän ihanan pullagaleten juju.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-pullagalette

Ainekset

dl
maitoa
2
tl
kuivahiivaa
½
dl
sokeria
1
tl
kardemummaa
¼
tl
suolaa
3½–4
dl
vehnäjauhoja
50
g
pehmeää voita
PINNALLE
4
(500 g)
kotimaista omenaa
½
dl
sokeria
1
tl
kanelia
VANILJAKREEMI
dl
maitoa
1
ps (100 g)
paistonkestävää vaniljakreemijauhetta
VOITELUUN
kananmunaa

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito 42-asteiseksi. Laita maito kulhoon ja lisää kuivahiiva. Sekoita maitoon sokeri, kardemumma ja suola. Alusta jauhot muutamassa erässä. Lisää pehmeä voi alustuksen loppu vaiheessa. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa.

  2. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, noin 30 minuuttia.

  3. Viipaloi omenat kuorineen ja laita kulhoon. Lisää sokeri ja kaneli. Sekoita käsin nostellen ja siirrä sivuun odottamaan.

  4. Vatkaa kulhossa kierrevatkaimella maito ja kreemijauhe keskenään paksuksi tahnaksi. Anna tekeytyä jääkaapissa peitettynä noin 20 minuuttia.

  5. Kauli kohonnut taikina leivinpaperin päällä isoksi kiekoksi (Ø 35 cm). Levitä vaniljakreemi taikinan päälle, jätä reunoille 5 cm:n kaistale tyhjää.

  6. Nostele omenat vaniljakreemin pinnalle, jätä omenoista kertynyt neste kulhoon. Käännä taikinan reunat täytteen päälle. Sivele reunat munalla.

  7. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana 20 minuuttia. Voit nostaa piirakan keskitasolle viimeiseksi 5 minuutiksi. Anna galeten jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoamista.