Helsingin Sanomat on lisännyt 420 reseptiä.
Linkitetty 218 keittokirjaan.
OHJE Katja Bäcksbacka KUVA Elvi Rista

Helppoa kuin mokkapalojen tekeminen: pohja-ainekset vain sekoitetaan nopeasti. Kuorrutuksessa maistuu tutusti kahvi.

Tämä kakku on omistettu kaikille mokkapalojen ystäville.

Sen pohjataikina helppo valmistaa, joten resepti sopii myös leipovien lasten käsiin. Kerroskakkua varten taikinasatseja sekoitetaan kaksi, jotka voi paistaa uunissa yhtä aikaa, jos omistaa kaksi samankokoista vuokaa.

Kerrosten väliin valmistetaan tuorejuusto-suklaatäyte ja pohjat sipaistaan hillolla. Kakku kannattaa leipoa ja täyttää päivää ennen tarjoilua valmiiksi jääkaappiin, jolloin se ehtii mehevöityä ja maustua.

Pinnalle sopii itseoikeutetusti mokkapaloista tuttu kaakao-tomusokerikuorrutus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12
Valmistusaika
2 h
Vaikeustaso
Helppo

Mokkapalakakku

Ainekset

Pohja: (tee näitä pohjia yhteensä kaksi)
1
dl
rypsiöljyä
2
kananmunaa
dl
sokeria
2
dl
vehnäjauhoja
2
rkl
kaakaojauhetta
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
vaniljasokeria
½
tl
kanelia
¼
tl
suolaa
1
dl
maitoa
Väliin
noin ¾
dl
vähäsokerista löysää aprikoosihilloa
150
g
maitosuklaata
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
dl
tomusokeria
Kuorrute
½
dl
kuumaa vettä
25
g
voita
1
rkl
pikakahvijauhetta
2
rkl
kaakaojauhetta
noin 3½
dl
tomusokeria
Koristeluun
pyöreitä karkkeja tai nonparelleja

Työvaiheet

  1. Kakkuun tarvitaan kaksi pyöreää pohjaa. Jos sinulla on kaksi samanlaista vuokaa, joiden halkaisija on noin 20 cm, voit tehdä pohjat yhtä aikaa. Jos omistat vain yhden vuoan, tee kaksi pohjaa peräkkäin. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, sivele vuoan reunat öljyllä.
  2. Kuumenna uuni 200-asteiseksi.
  3. Sekoita kulhossa 1 dl öljyä, 2 munaa ja 1¼ dl sokeria kevyesti vispilällä. Mittaa toiseen kulhoon 2 dl vehnäjauhoja, 2 rkl kaakaojauhetta, leivinjauhe, vaniljasokeri, kaneli ja suola. Sekoita.
  4. Lisää öljy-kananmuna-sokeri­seokseen vuorotellen jauhoseosta ja maitoa. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vatkaa pitkään, jotta seokseen ei tule sitkoa.
  5. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin keskitasolla 16–18 minuuttia. (Pohja saa jäädä hieman kosteaksi.) Anna hetki jäähtyä vuoassa, ota pohja sitten vuoasta leivinpapereineen työlaudalle jäähtymään. Peitä foliolla.
  6. Tee toinen pohja täsmälleen samalla tavalla ja nosta sekin pöydälle jäähtymään folion alle.
  7. Tee sillä välin täyte. Pilko suklaa mikroaaltouunin kestävään kulhoon. Sulata suklaata mikrossa 10–20 sekuntia, sekoita. Jatka, kunnes suklaa on sulanut.
  8. Kun suklaa on hieman jäähtynyt, lisää joukkoon tuorejuusto, vatkaa hetki sähkövatkaimella. Sekoita joukkoon myös tomusokeri. Laita täyte pursotinpussiin ja nosta jääkaappiin jähmettymään.
  9. Kun pohjat ovat jäähtyneet lähes huoneenlämpöisiksi, jaa hillo pohjille niin, että se tulee pohjimmaisen levyn yläpinnalle ja ylemmän levyn alapinnalle. Jätä taas jäähtymään: samalla hillo imeytyy pohjiin hyvin.
  10. Kun pohjat ovat huoneenlämpöisiä, voit täyttää kakun. Vuoraa vuoka, jossa teit pohjat, kelmulla (tai reunat kookkaalla leivinpaperisuikaleella) ja laita vuokaan leivinpaperipyörylä. Nosta kakkupohja vuokaan hillopinta ylöspäin. Pursota tai levitä pohjan päälle maitosuklaatäyte. Nosta toinen kakkupohja päälle niin, että hillopinta jää maitosuklaatäytettä vasten. Suojaa vuoka kelmulla ja nosta kakku jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään.
  11. Tee kuorrutus vasta vähän ennen tarjoilua. Ota kakku vuoasta, siisti reunat veitsellä. Kuumenna vesi, sekoita joukkoon muut aineet. Anna hieman jäähtyä, sillä silloin saat kuorrutteen pysymään kakun pinnalla, eikä se valu holtittomasti. Jos kuorrutus jäähtyy liikaa, lämmitä sitä hetki.
  12. Levitä kuorrutus kakun pinnalle. (Jos kuorrutus tuntuu vielä valuvan liikaa, laita kakku nopeasti hetkeksi jääkaappiin, jotta pinta jähmettyy. Jatka kuorruttamista hetken päästä uudestaan.) Tee tarkoituksella muutama herkullinen valumakohta. Koristele karkeilla tai nonparelleilla.

Kommentit (3)

Vierailija

Ihan kiva resepti. Mutta puuttuu... paljonko ja mitä jauhoja laitetaan kun leivotaan gluteeniton mokkapalakakkua

Vierailija

Onko tuollaista vähäsokerista löysää aprikoosihilloa myytävänä, merkki?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista ja kysymyksistä.

Käytetyn aprikoosihillon merkkiä ei ole kirjattu ylös, mutta mikä vain aprikoosihillo sopii tarkoitukseen, koska sitä laitetaan kakun kokoon nähden melko vähän. Kannattaa vain välttää marmeladeja, joissa on hilloa runsaammin sokeria.

Gluteenittomuudesta: kakku on testattu vehnäjauhoilla, joten siksi gluteenittomista jauhoista ei ole vinkkiä. Periaatteessa gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta voisi laittaa vehnäjauhojen tilalle yksi yhteen, mutta näin leivotusta kakusta tulee helposti murenevampi. Jos kokeilet, kerro mitä pidit!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3146 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Mausteinen kylmämarinoitu tofu sopii sellaisenaan osaksi aasialaista illallista, joka koostetaan pienistä annoksista. Se sopii erinomaisesti myös riisin kanssa tarjottavaksi erilaisiin kulhoruokiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 pikkuannosta
Valmistusaika
20 min + 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Poketofu

Ainekset

500
g
maustamatonta tofua
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
limettimehua
4
rkl
soijakastiketta
2
rkl
vaahterasiirappia
2
rkl
miriniä
2
tl
gochujangia tai srirachaa
2
tl
seesamiöljyä
LISÄKSI
seesaminsiemeniä, chiliä ja korianteria

Työvaiheet

  1. Kääräise tofu keittiöpyyhkeeseen lautaselle ja laita päälle kevyt paino. Valuta 30 min.

  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Purista limettimehu. Sekoita valkosipulit, soija, siirappi, mirin, limettimehu, gochujang ja seesamiöljy kulhossa tai lasipurkissa.

  3. Revi tofu ronskeiksi paloiksi ja laita marinadiin. Anna maustua peitettynä jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

  4. Viimeistele seesaminsiemenillä, viipaloidulla chilillä ja korianterilla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3146 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Perinteinen mätidippi nousee aivan uudelle tasolle, kun ranskankerman joukkoon sekoitetaan uunissa paahdettua kermaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahtokerma-mätidippi

Ainekset

2
dl
kuohukermaa
1
salottisipuli
1–2
tl
sitruunankuorta hienoksi raastettuna
1
rkl
sitruunamehua
100
g
siian- tai muikunmätiä
1
prk (200 g)
ranskankermaa
¾
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
LISÄKSI
perunalastuja

Työvaiheet

  1. Kaada kerma uuninkestävään pieneen vuokaan (20 cm x 20 cm). Paahda kermaa 225-asteisessa uunissa keskitasolla 15–20 minuuttia, kunnes se on saanut ruskean pinnan. Jäähdytä huoneenlämmössä.

  2. Kaavi kerma vuoasta kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi.

  3. Kuori ja hienonna sipuli. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa ja purista 1 rkl mehua.

  4. Sekoita dipin ainekset kulhossa, jätä mätiä koristeluun. Tarjoa sipsien kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3146 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Mätidippi onnistuu myös vegaanisesti, kun käyttää merilevävalmistetta ja kasvipohjaista fraichea. Mausteita ja yrttejä voi käyttää hieman normaalia reilummin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Vegaaninen mätidippi

Ainekset

2
kevätsipulia
¼
ruukku tilliä
1
limetti
1
prk (200 g)
kaurafraichea
1
tl
roseepippuria
¾
tl
suolaa
1
prk (170 g)
merilevävalmistetta (esim. Caviart)
LISÄKSI
perunalastuja

Työvaiheet

  1. Hienonna kevätsipuli ja tilli. Pese limetti, raasta sen vihreä kuoriosa hienoksi ja purista mehu.

  2. Laita kaurafraiche kulhoon. Lisää kevätsipuli, tilli, limetin kuori ja mehu sekä roseepippuri ja suola.

  3. Kääntele joukkoon puolet merilevävalmisteesta. Lisää loput dipin pinnalle. Tarjoa perunalastujen kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3146 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Hittidipin peruskaava. Mätiä, smetanaa, punasipulia, sitruunaa ja ruohosipulia. Tarjoile illanistujaisissa sipsien kanssa. Sopii tietysti myös blinien täytteeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Mätidippi

Ainekset

1
prk (100 g)
kirjolohenmätiä
1
pieni punasipuli
¼
ruukku ruohosipulia
1–2
tl
sitruunankuorta hienoksi raastettuna
1
rkl
sitruunamehua
1
prk (200 g)
smetanaa
¾
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
LISÄKSI
perunalastuja

Työvaiheet

  1. Sulata mäti tarvittaessa.

  2. Hienonna punasipuli ja ruohosipuli. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa ja purista tarvittava määrä mehua.

  3. Laita smetana kulhoon. Lisää sipulit, sitruunankuori ja -mehu sekä mausteet. Sekoita hyvin.

  4. Kääntele joukkoon puolet mädistä. Lisää loppu mäti dipin pinnalle ja rouhi päälle mustapippuria. Tarjoa perunalastujen kanssa.

Kommentit (0)