Helsingin Sanomat on lisännyt 214 reseptiä.
Linkitetty 442 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Ninna Lindström

Oliiviöljyllä leivotussa kakussa lumoavat kevyesti karamellisoitunut pinta ja pehmeä, sitruunainen sisus. Kakun makuun vaikuttaa, kuinka voimakkaan öljyn valitsee. Helppo taikina valmistuu sekoittamalla.

Miten mehevä sitruunakakku! Kakkupalaa haukatessa karamellisoitunut pinta rapsahtaa suussa ja sisältä paljastuu sopivan kostea, sitruunainen sisus. Tästä kakusta ei yksi pala riitä mihinkään.

Rakenteen salaisuus? Oliiviöljy.

Viime aikoina suosioon nousseista oliiviöljykakuista on useita erityyppisiä reseptejä, joiden kirjoon myös tämä oliiviöljy-sitruunakakku kuuluu. Tässä versiossa on vain yksi kananmuna, maltillisesti mantelijauhetta ja reilusti sitruunaa.

Kakun makuun vaikuttaa, kuinka voimakkaan öljyn valitsee. Ensimmäiseen kokeiluun varmin valinta on öljy, jonka pakkauksessa mieto maku on mainittu erikseen. Silloin myös sitruunan maku pääsee pääosaan, eikä peity voimakasaromisen öljyn alle. Myöhemmin kakkuun voi kokeilla myös neitsytoliiviöljyä.

Helppo taikina valmistuu sekoittamalla ainekset yhteen, joten kakku on nopeasti valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
10 min + 35 min kypsentäminen
Vaikeustaso
Helppo

Oliiviöljy-sitruunakakku

Ainekset

2
dl
sokeria
2
dl
vehnäjauhoja
1
dl
mantelijauhetta
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
soodaa
½
tl
suolaa
dl
mietoa oliiviöljyä
dl
maustamatonta jogurttia (rasvaa 2 %)
½
dl
sitruunamehua
2
tl
hienoksi raastettua sitruunankuorta
1
kananmuna
Vuokaan
1
rkl
oliiviöljyä
1
dl
mantelijauhetta
Pinnalle
tomusokeria

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele vuoan reunat oliiviöljyllä ja jauhota ne mantelijauheella.
  2. Sekoita sokeri, jauhot, mantelijauhe, leivinjauhe, sooda ja suola kulhossa keskenään.
  3. Vatkaa toisessa kulhossa öljy, jogurtti, sitruunamehu ja -kuoriraaste sekä kananmuna kierrevatkaimella sekaisin. Kaada seos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi.
  4. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia, kunnes kakun pinta on paahtunut kevyesti.
  5. Irrota kakku vuoasta hieman jäähtyneenä. Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla.

Kommentit (11)

Mammukka
Seuraa 
Liittynyt29.3.2017

Rrrrakastan sitruunaa, tämä on kivaa vaihtelua sitruunakuivakakulle!

Päivi-58

Supermehevä ja hyvä, kaiken  lisäksi vielä helppo ja nopea leipoa

Vierailija

Aivan ihana kakku, helppo ja herkullinen.

PiaL.

Herkullinen ja mehevä kakku.Helppo tehdä.Tein tästä myös appelsiini version ja sekin oli tosi maukas.

AJH

Miten korvaisit mantelin, jos syöjissä ei kaikille passaakkaab?

Kevätaurinko

Aivan mielettömän herkullinen sitruunakakku! Käytin neitsytoliiviöljyä eikä sen maku puske läpi ollenkaan. Kiitos helposta ja ihanasta reseptistä!

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos ihanista kommenteista!

Mantelijauheesta: sen voisi korvata lisäämällä vehnäjauhojen määrää. Vehnäjauhot sitovat vähän paremmin nestettä kuin mantelijauhe, joten sopiva määrä saattaisi olla 1 dl mantelijauhetta -> 3/4 dl vehnäjauhoja. Näin kakun koostumuksesta ei ehkä tulisi sen jämäkämpi kuin alkuperäisestäkään. Jos innostut kokeilemaan, kerro kuinka onnistui!

Glutarikokki

Hei, minä tein gluteenittoman. Jauhot vaihdoin näin: 1,5 dl mantelijauhoa ja 1,5 dl vaalea gluteeniton jauhoseon (Pirkka) > tuli aivan ihanan mehevä keliaakikolle sopiva herkku. Ps. maistuu kyllä muillekin :)

Sitruunafani

Mistä johtuu, että vaikka tein ihan reseptin mukaan, alaosa kakusta oli hyvin öljyinen, kuitenkin syötävä ja maultaan erittäin hyvä. Sitruunan maku oli juuri sopiva. Vieraat kehuivat kovasti ja ottivat lisää.

Stindepinde

Sokeria riittää tuosta määrästä 1/3 osa. Ja mantelijauhon voi korvata 1:1 perunajauhoilla. Lisäksi oliiviöljyksi kannattaa valita sitruunaoliiviöljyksi.

Vierailija

Tahdoin heti leipoa tämän mutta mantelijauhe oli loppu. Sen sijaan ostimme juuri saksanpähkinöitä joten kuorin ja paahdoin ne ja tein niistä jauhetta. Appelsiinia tuli sitruunan tilalle. Tuli todella herkullinen kakku vaikka makumaailma eri kuin sitruunalla ja mantelilla. Ensi kerralla aion hankkia ohjeen mukaiset ainekset. Leivon joskus vuosia sitten oliiviöljykakun mutta siitä tuli epämiellyttävän rasvainen. Tämä on hyvä ohje.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2513 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Kookoksen ystävä rakastuu appelsiinilla maustettuihin ruotsalaisiin kookoshuippuihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
15 kpl
Valmistusaika
30 min + taikinan vetäytyminen 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kookoshuiput

Ainekset

50
g
voita
1
appelsiini
2
kananmunaa
1
dl
sokeria
n. 5¼
dl (200 g)
kookoshiutaleita
Koristeluun
100
g
tummaa suklaata

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Sulata voi kattilassa tai mikrossa. Pese appelsiini ja raasta puolet oranssista kuores­ta, noin 1 rkl.
  3. Riko munat kulhoon ja sekoita sokeri jouk­koon. Lisää sulatettu voi, kookoshiutaleet ja appelsiininkuoriraaste. Anna taikinan tekey­tyä 20 minuuttia.
  4. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Muotoi­le kahden kostutetun lusikan avulla kartion muotoisia leivonnaisia leivinpaperin päälle.
  5. Paista kookoshuippuja uunin keskitasol­la 10–15 minuuttia. Anna leivonnaisten jäähtyä.
  6. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikros­sa. Kasta kookoshuiput suklaaseen ja anna jähmettyä. Voit tarjoilla kookoshuiput myös ilman suklaakoristelua.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2513 reseptiä.
Linkitetty 30 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Nyt saa unohtaa näpertelyn! Moderneimmat pikkuleivät murretaan jättikeksistä, joka on lainannut makunsa klassisilta lusikkaleiviltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
25–30 palaa
Valmistusaika
1 t + voin jäähtyminen
Vaikeustaso
Helppo

Peltilusikkaleipä

Ainekset

Taikina
300
g
voita
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
dl
vehnäjauhoja
tl
ruokasoodaa
Täyte
2
dl
vadelmamarmeladia
2
dl
tuoreita vadelmia
Lisäksi
tomusokeria

Työvaiheet

  1. Sulata voi kattilassa ja keitä hiljalleen sekoitellen 10–15 minuuttia tai kunnes voi alkaa punertua. Varo polttamasta voita. Siirrä kattila pois liedeltä ja sekoita sokerit voihin. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  2. Yhdistä jauhot ja sooda. Siivilöi seos voi-sokeriseokseen ja sekoita tasaiseksi.

  3. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Levitä 2/3 taikinasta ohueksi levyksi leivinpaperoidun pellin toiselle puolikkaalle. Levitä loppu taikina kapeaksi levyksi isomman viereen. Kypsennä uunin keskitasolla noin 12–15 minuuttia.

  4. Sekoita marmeladi ja vadelmat. Levitä täyte ohueksi kerrokseksi isommalle keksilevylle. Murustele toinen levy täytteen päälle.

  5. Juuri ennen tarjoilua siivilöi keksilevylle hieman tomusokeria. Murra keksi varovasti veitsen avulla paloiksi.

Kommentit (2)

Mummu151

Miksi musteltava taikina pitää tehdä levyksi voihan sen murustella kasastakin.

Vierailija

Lusikkaleipä? Peltilusikkaleipä? Onko tätä tarkoitus syödä peltilusikalla vai miksi rinnastus maukkaisiin pikkuleipiin?

Me Naiset on lisännyt 1291 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Päivi Ristell

Ripaus suolaa saa makean banaanikakun loistamaan. Tähän kakkuun se lisätään suolapähkinöiden muodossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
2 t + jäähtyminen yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Banaani-suolapähkinäkakku

Ainekset

200
g
huoneenlämpöistä voita
2
dl
fariinisokeria
3
kananmunaa
3
kypsää banaania
4
dl
vehnäjauhoja
2
tl
leivinjauhetta
1
dl
suolapähkinöitä karkeasti rouhittuna
Kuorrutus
1
dl
juoksevaa hunajaa
75
g
voita
150
g
suolapähkinöitä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota noin 1,5 litran vetoinen vuoka. Kuori banaanit ja soseuta ne sauvasekoittajalla. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen vatkaten. Yhdistä banaanisose seokseen.

  2. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja rouhitut suolapähkinät keskenään. Kääntele seos nopeasti muiden aineiden joukkoon. Kaada taikina vuokaan.

  3. Paista kakkua uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Ota kakku uunista ja anna levätä noin 15 minuuttia. Irrota kakku, mutta jätä vuoka päälle, ettei kakun kosteus haihdu. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  4. Tee kuorrutus. Mittaa hunaja ja voi pieneen kattilaan. Anna kiehahtaa ja sekoittele noin minuutti, kunnes voi on sulanut ja seos hieman paksuuntunut. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon kokonaiset suolapähkinät. Anna jäähtyä, kunnes seos on paksuhkoa. Lusikoi kakulle ja anna jähmettyä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2513 reseptiä.
Linkitetty 23 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Peltibebe tyydyttää isommankin makeannälän. Lusikoi kahvikuorrute rennoin vedoin beben päälle ja koristele hasselpähkinöillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
20–24 palaa
Valmistusaika
30 min + jäähdytys 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Mokkabebe XL

Ainekset

Pohja
200
g
pehmeää voita
dl
sokeria
1
kananmuna
dl
vehnäjauhoja
Täyte
150
g
pehmeää voita
1
dl
kahvikermaa
½
dl
vahvaa, kylmää kahvia
1
kananmunankeltuainen
¾
dl
sokeria
rkl
maissitärkkelysjauhoja
Kuorrutus
n. 4
dl
tomusokeria
3
rkl
vahvaa, kylmää kahvia
Lisäksi
hasselpähkinöitä
syötäviä kukkia

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella. Vatkaa muna seokseen. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Kauli taikina jauhojen avulla leivinpaperille ohueksi, noin uunipellin kokoiseksi (30 cm x 40 cm) levyksi. Kypsennä uunin keskitasolla noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä.

  2. Varmista, että täytteeseen tuleva voi on huoneenlämpöistä ja kahvi on kylmää. Laita aineet voita lukuun ottamatta kattilaan. Sekoita vispilällä tasaiseksi. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes täyte sakenee kiisselimäiseksi, tähän menee muutama minuutti. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna täytteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  3. Vaahdota voi sähkövatkaimella. Vatkaa sitten kiisseli voivaahtoon. Levitä täyte bebepohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

  4. Sekoita tomusokeri ja kahvi kulhossa. Valuta kuorrute täytteen päälle ja tasoita pinta tarvittaessa ohuella lastalla. Koristele levy hasselpähkinöillä ja syötävillä kukilla.

Kommentit (2)

Vierailija

Eikö näihin uunipellin kokoisiin voisi laittaa sitä uunipellin kokoa? Olen monta kertaa huomannut, että ainakaan minun uunipellille nämä ohjeet ei ole riittävän isoja.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommentistasi, lisään tiedon ohjeeseen.