Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 443 keittokirjaan.
OHJE Outi Väisänen KUVA Anna Huovinen

Gluteenittomasta pataleivästä tulee niin mehevä ja kuohkea, että sitä on vaikea erottaa tavallisesta. Helppo taikina tehdään illalla ja leipä vain paistetaan aamulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1 kpl
Valmistusaika
10 min + kohotus ja kypsennys 13
Vaikeustaso
Helppo

Huippuhelppo gluteeniton pataleipä

Ainekset

3 1/2
dl
haaleaa vettä
1/3
palaa
tuorehiivaa
1 1/2
tl
suolaa
1
dl
siemeniä
1 1/2
dl
gluteenitonta kaurajauhoa
4
dl
gluteenitonta maalaisleipäjauhoseosta (esim. Semper)

Työvaiheet

  1. Tee taikina edellisenä iltana kohoamaan. Liuota hiiva veteen. Sekoita suola ja siemenet joukkoon. Lisää jauhot ja sekoita huolella tasaiseksi. Taikina saa olla pehmeää. Peitä kulho kannella tai kelmulla ja anna kohota huoneenlämmössä 12–18 tuntia.
  2. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja laita valurautainen uunipata (mieluiten vet. 3 l) kansineen uuniin puoleksi tunniksi.
  3. Ripottele jauhoja työpöydälle. Kaavi taikina yhtenä palana pöydälle ja jauhota pinta. Muotoile limpuksi. Taikinaa ei tarvitse vaivata, vaan mitä vähemmän työstät sitä, sitä ilmavamman leivän saat. Ota pata uunista ja nosta leipä pataan ja kansi päälle.
  4. Paista leipää 25 minuuttia. Ota kansi pois jatka paistamista noin 20 minuuttia, kunnes leipä on kypsä ja saanut väriä.
  5. Kippaa valmis leipä padasta jäähtymään.

Kommentit (15)

Vierailija

Kuinka paljon kuivahiivaa?

Vierailija

Tein ohjeen mukaan. Ei noussut ollenkaan. Mikähän voisi olla syynä?

Vierailija

Likilaskuista tinttua tuli minullekin.

Vierailija

Tuorehiiva kylmään vai kädenlämpöiseen veteen?

Leipuri

Miksi ei kohonnut lainkaan vaikka ihan ohjeen mukaan tein?

Venla Soppa365
Seuraa 
Liittynyt3.4.2017

Moi! Kiitos kommenteista. Testasimme nyt ohjeen täällä toimituksessa. Leipä nousi kyllä, vaikka ei siitä ihan valtavan korkea tullutkaan. Suolan määrää voi halutessaan hieman vähentää, ja kannattaa etsiä kaupasta tuo aivan tietty Semperin tuote, nimeltään Lantbrös Mix. Siinä on erilaisia nostatus- ja apuaineita seassa.

Käyttäjä3487
Seuraa 
Liittynyt22.10.2014

Onko kuvassa ohjeen gluteeniton leipä? Mulla tuli litteä ja vaalea ohjeen mukaan tehtynä.

Vierailija

Hei, elämäni eka gluteeniton leipä ja kyllä, onnistui :) Jauhona oli sunnuntain tumma gluteeniton jauho ja joku glute

eniton kaurajauho, siemeninä kuorittu seesaminsiemen, voisi olla jotain isompikokoisia siemeniä lisäksi. Siis todella hyvin nousi ihan tuolla perusohjeella ja perhe tykkäsi, vaikka emme olekkaan gluteenin syöjiä, ihan testasin ystävääni varten :)

Vierailija

Ei ollenkaan sokeria hiivan takia??

Vierailija

Tein ensimmäisen kerran tänään virtasalmen kaura- ja vaaleajauhoseoksesta. Hyvin kohosi.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista, kaipasit varmaan vastausta tuohon sokerikysymykseen? Taikinaan voi lisätä teelusikallisen sokeria hiivan ravinnoksi, mutta periaatteessa pitkän kohoamisajan ansiosta se ei ole välttämätöntä.

Gluteenittomilla jauhoilla leipominen on aina hieman hankalampaa kuin tavallisilla. Kohoamistulos ei välttämättä pysy, jolloin leipä lässähtää. Tämä saattaa olla syynä siihen, että leipä onnistuu toisilla ja joillakin taas ei. Lisäksi jauhoseosten ominaisuuksissa on eroja. Erityisen tärkeää saattaa olla, että kohonnutta taikinaa käsittelee mahdollisimman hellävaraisesti.

Vielä vastaus nesteen lämpötilaa koskevaan kysymykseen: hiivan voi liuottaa kylmään veteen, koska kohotusaika on pitkä, eikä hiivan toiminnan käynnistymistä tarvitse jouduttaa lämpimällä nesteellä.

Padan voitelu

Entä millä voitelet valurautapadan? Kuumana vai ennen kuumennusta?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksestä, kaikki eivät voitele pataa lainkaan, vaan kippaavat taikinan vain sellaisenaan hyvin kuumennettuun pataan paistumaan.

Jos voitelet padan (itse olen tottunut tekemään niin, riippuu varmaan vähän padan ominaisuuksistakin), se kannattaa tehdä kun pata on jo kuuma. Tämä siksi, että rasvainen pata käryää kuumennettaessa sitä tyhjänä uunissa. Kuuman padan voitelu onnistuu parhaiten öljyllä, kuumuutta kestävän sudin avulla. Saa silti olla varovainen, ettei käsi hipaise padan reunoihin.

Fodmapina

No ei tämä nyt ihan huippuhelppo ole, eikä valmistusaika myöskään ole tuo ilmoitettu 10+13.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Munakasmuffinit maistuvat niin kylminä kuin uunituoreinakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 kpl
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakasmuffinit

Ainekset

5
kananmunaa
¾
dl
kermaa
1
dl
juustoraastetta (esimerkiksi emmental)
2
rkl
vehnäjauhoja
1
tl
suolaa
½
tl
paprikajauhetta
¼
tl
mustapippuria
1
pkt (180 g)
savukinkkua
1
suippopaprika
1
ruukku tuoretta basilikaa
LISÄKSI
8
kpl
Amerikan muffinssivuokia

Työvaiheet

  1. Riko munat kulhoon. Sekoita joukkoon kerma, juustoraaste, jauho ja mausteet. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Laita kertakäyttöiset isot muffinivuoat muffinipellin koloihin.

  3. Paina kinkkusiivut vuokien sisälle kuin kupiksi. Kuutioi paprika, hienonna basilika ja jaa ne muffinivuokiin. Kaada päälle munaseosta. Paista uunissa 20–25 minuuttia.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen
Satsi taikinaa riittää juuri sopivasti täyttämään yhden pellin pienillä sämpylöillä, ja samalla kypsyy myös pari kiekkoa kermaisen täyteläistä camembert-juustoa. Tämä leipä on kuin tehty ison porukan illanviettoon. Dippaa ja haukkaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1 pellillinen, 40 min
Valmistusaika
30 min + kohotus ja paistaminen 1 t 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Dippisämpylät ja kuuma camembert

Ainekset

1
annos taikinaa (ks. ohje alla)
2
kiekkoa (à 250 g)
camembert-juustoa puukorissa
VOITELUUN
1
rkl
hunajaa
1
rkl
vettä
KARAMELLISOITU KEVÄTSIPULI
5
ohutvartista kevätsipulia
2
rkl
voita
1
rkl
balsamiviinietikkaa
2
tl
hunajaa
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ja kohota taikina ohjeen mukaan.

  2. Kaada kohonnut taikina alustalle ja jaa kahteen osaan. Pyörittele ne pitkiksi tangoiksi ja jaa kumpikin 20 palaan. Pyörittele palat sämpylöiksi ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Jätä sämpylöiden väliin 1–2 cm tilaa. Jätä sämpylöiden lomaan myös kolot juustoille.

  3. Poista pakkauspaperi juustojen ympäriltä. Laita juustot takaisin puisiin koreihinsa ja nosta korit sämpylöiden keskelle pellille. Peitä pelti liinalla ja anna sämpylöiden kohota noin puoli tuntia.

  4. Yhdistä hunaja ja vesi, ja sivele sämpylät seoksella. Kypsennä sämpylöitä ja juustokiekkoja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

  5. Leikkaa kevätsipulit noin 1 cm:n paloiksi. Sulata voi pannulla ja paista sipuleita pari minuuttia. Lisää etikka, hunaja ja suola ja jatka paistamista noin minuutti koko ajan sekoittaen. Lusikoi karamellisoitu sipuli kuumien juustokiekkojen päälle tai tarjoa erikseen.

Perusleipätaikina

Ainekset

5
dl
maitoa
50
g
hiivaa
2
tl
sokeria
2
tl
suolaa
½
dl
öljyä
n. 12–13
dl
vehnäjauhoja

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murustele joukkoon hiiva. Sekoita sokeri, suola ja öljy joukkoon. Alusta jauhot nesteeseen. Sämpylä- ja patonkitaikina saa jäädä aavistuksen pehmeämmäksi kuin leipätaikina. Vaivaa taikinaa 2–3 minuuttia.

  2. Anna taikinan kohota liinan alla 30–40 minuuttia ja leivo sitten leiviksi, patongeiksi tai sämpylöiksi.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen
Jos himoitset paistopisteiden valkosipulivoipatonkia, ihastut tähän kotiversioon ikihyviksi. Patongin täytteeksi tuleva voi sekoitetaan paahdetuista valkosipulinkynsistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 kpl
Valmistusaika
30 min + kohotus, kypsennys ja jäähdytys 1 t 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Valkosipulivoipatongit

Ainekset

1
annos taikinaa (ks. ohje)
TÄYTE
2
(pienehköä) valkosipulia
1
rkl
oliiviöljyä
1
ruukku lehtipersiljaa
125
g
voita huoneenlämpöisenä

Työvaiheet

  1. Valmista ja kohota taikina ohjeen mukaan.

  2. Kaada taikina alustalle ja jaa se 4 palaan. Pyörittele palat pellin pituisiksi patongeiksi ja nosta ne leivinpaperin päälle kahdelle pellille (2 patonkia per pelti). Anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

  3. Leikkaa valkosipulien suiposta päästä pieni lakki pois. Kaada loraus oliiviöljyä sipuleiden sisään. Laita sipulit leivän viereen pellille.

  4. Kypsennä patonkeja ja valkosipuleja 225-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia. Anna patonkien jäähtyä 15–20 minuuttia ennen täyttämistä.

  5. Purista valkosipulinkynnet kuoresta kulhoon ja hienonna niiden rakenne haarukalla. Hienonna lehtipersilja ja lisää se voin kanssa valkosipulinkynsien joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

  6. Leikkaa patonkeihin syviä viiltoja noin 1½ cm:n välein. Jaa täyte patonkien viiltoihin. Jos täytettä jää yli, hiero loppu patonkien päälle. Paahda patonkeja 225-asteisessa uunissa 5 minuuttia. Tarjoa heti. Vinkki Valkosipulia saa olla täytteessä reippaasti, sillä paahtaminen tekee sen mausta pehmeän.

Perusleipätaikina

Ainekset

5
dl
maitoa
50
g
hiivaa
2
tl
sokeria
2
tl
suolaa
½
dl
öljyä
n. 12–13
dl
vehnäjauhoja

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murustele joukkoon hiiva. Sekoita sokeri, suola ja öljy joukkoon. Alusta jauhot nesteeseen. Sämpylä- ja patonkitaikina saa jäädä aavistuksen pehmeämmäksi kuin leipätaikina. Vaivaa taikinaa 2–3 minuuttia.

  2. Anna taikinan kohota liinan alla 30–40 minuuttia ja leivo sitten leiviksi, patongeiksi tai sämpylöiksi.