Helsingin Sanomat on lisännyt 422 reseptiä.
Linkitetty 307 keittokirjaan.
OHJE Laura Kaapro KUVA Panu Pälviä

Indonesialaisen rendang-curryn ihanassa kasvisversiossa naudanliha vaihdetaan härkikseen tai nyhtökauraan. Ne imevät itseensä herkullisesti curryn makuja ja niiden rakennekin on samankaltainen kuin pitkään haudutetussa lihassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Vege-rendang

Ainekset

Maustetahna
4
pientä salottisipulia
4
valkosipulinkynttä
3
punaista chiliä
2
rkl
tuoretta inkivääriä raastettuna
2
rkl
sitruunaruohotahnaa
2
rkl
rypsiöljyä
1
tl
jauhettua kurkumaa
¼
tl
mustapippuria
Pataan
1
tlk (400 g)
kookosmaitoa
1
rkl
soijakastiketta
250
g
härkistä tai nyhtökauraa
4
kaffirlimetinlehteä
2
rkl
fariinisokeria
1
tl
suolaa
Viimeistelyyn
1
limetti
tuoretta korianteria
Tarjoiluun
keitettyä jasmiiniriisiä

Työvaiheet

  1. Valmista ensin maustetahna. Kuori ja puolita salottisipulit. Kuori valkosipulinkynnet. Poista chileistä kanta (ja halutessasi siemenet, jos haluat miedon ruuan). Kuori ja raasta inkivääri hienolla terällä. Mittaa kaikki maustetahnan ainekset monitoimikoneen kulhoon ja aja tasaiseksi tahnaksi.
  2. Siirrä tahna (pinnoitettuun) kattilaan tai pataan. Kuumenna liedellä maustetahnaa koko ajan sekoitellen 2–3 minuuttia.
  3. Lisää kookosmaito, soijakastike, härkis tai nyhtökaura sekä kaffirlimetinlehdet, fariinisokeri ja suola.
  4. Kuumenna kiehuvaksi ja anna ruuan hautua hiljalleen kuplien kannen alla noin 30 minuutin ajan, välillä sekoitellen.
  5. Keitä sillä välin jasmiiniriisi.
  6. Tarjoa rendang keitetyn jasmiiniriisin kanssa. Purista annosten päälle limettimehua ja ripottele pinnalle tuoretta korianteria.

Kommentit (5)

paivi63_2
Seuraa 
Liittynyt28.10.2016

erinomainen resepti!  

Animaari
Seuraa 
Liittynyt18.11.2017

Yllätyin... todella maukas!

Maisema

Todella hyvää! Suosittelen!

Simppavaan

Mitähän tapahtuu jos silppuaa tahnan ainekset ja nakkaa ne kattilaan ilman myllytystä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3150 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Mausteinen kylmämarinoitu tofu sopii sellaisenaan osaksi aasialaista illallista, joka koostetaan pienistä annoksista. Se sopii erinomaisesti myös riisin kanssa tarjottavaksi erilaisiin kulhoruokiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 pikkuannosta
Valmistusaika
20 min + 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Poketofu

Ainekset

500
g
maustamatonta tofua
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
limettimehua
4
rkl
soijakastiketta
2
rkl
vaahterasiirappia
2
rkl
miriniä
2
tl
gochujangia tai srirachaa
2
tl
seesamiöljyä
LISÄKSI
seesaminsiemeniä, chiliä ja korianteria

Työvaiheet

  1. Kääräise tofu keittiöpyyhkeeseen lautaselle ja laita päälle kevyt paino. Valuta 30 min.

  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Purista limettimehu. Sekoita valkosipulit, soija, siirappi, mirin, limettimehu, gochujang ja seesamiöljy kulhossa tai lasipurkissa.

  3. Revi tofu ronskeiksi paloiksi ja laita marinadiin. Anna maustua peitettynä jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

  4. Viimeistele seesaminsiemenillä, viipaloidulla chilillä ja korianterilla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3150 reseptiä.
Linkitetty 43 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Piia Arnould

Purkki tai pari kypsiä linssejä on hyvä pitää keittiön kaapeissa hätävarana. Niistä syntyy nopea tomaattinen kastike, jonka ei tarvitse kauaa porista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Linssibolognese

Ainekset

2
rkl
oliiviöljyä
½
ps (à 200 g)
sipulia (pakaste)
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
tomaattipyreetä
1
tlk (400 g)
yrttimaustettua tomaattimurskaa
1
tlk (380 g)
kypsiä punaisia linssejä (säilyke)
2–3
tl
sokeria
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
½
ruukku tuoretta basilikaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna öljy pannussa ja lisää sipulikuutiot. Kuullota 1 minuutti ja raasta joukkoon valkosipulinkynnet.

  2. Lisää tomaattipyree ja paista sekoittaen muutama minuutti. Lisää tomaattimurska ja valutetut linssit. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla.

  3. Peitä pannu kannella ja anna kastikkeen porista 10 minuuttia. Hienonna lopuksi joukkoon basilika. Tarjoa linssibolognese pastan, perunamuusin tai keitetyn ruokaviljan kanssa.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1582 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Blinit voivat olla myös jälkkäri! Vegaaniset suklaablinit maistuvat blinibileiden päätöksenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 pientä bliniä
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Vegaaniset suklaablinit

Ainekset

1
dl
kasvimaitoa
75
g
tummaa vegaanista suklaata
2
rkl
kaurafraichea
1
dl
aquafabaa eli kikhernetölkin lientä
3
rkl
tomusokeria
2
dl
vehnäjauhoja
1
dl
tattarijauhoja
1
tl
leivinjauhetta
2
rkl + 2 rkl
kookosöljyä
TARJOILUUN
vegaanista suklaajäätelöä ja suklaakastiketta

Työvaiheet

  1. Paloittele suklaa lämmönkestävään kulhoon. Kuumenna kasvimaito lähes kiehuvaksi ja kaada suklaan päälle. Anna olla koskematta 5 minuutin ajan. Sekoita tasaiseksi ja anna hieman jäähtyä. Sekoita kaurafraiche joukkoon.

  2. Vatkaa kikhernetölkin liemi sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi tomusokerin kanssa. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sulata 2 ruokalusikallista kookosöljyä. Kääntele kaikki ainekset varovasti keskenään. Älä ylivaivaa taikinaa.

  3. Paista taikinasta lettupannulla kookosöljyssä keskilämmöllä pieniä lettuja. Älä käännä lettuja ennen kuin ne ovat kunnolla paistuneet toiselta puolelta – muuten ne hajoavat. Anna jäähtyä ja rapeutua hieman. Tarjoa suklaajäätelön ja -kastikkeen kanssa.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1582 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Muhammara on pikantti Lähi-idän dippi, jonka makuun granaattiomenasiirappi tuo syvyyttä. Muhammara tarjoillaan usein lämpimän pitaleivän kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
35 min + paprikoiden jäähtyminen
Vaikeustaso
Helppo

Muhammara

Ainekset

3
rkl
granaattiomenasiirappia
3
punaista paprikaa
1
paahtoleipä
2
valkosipulinkynttä
1
tl
chilihiutaleita
1
tl
suolaa
½
tl
jeeraa
50
g
(paahdettuja) saksanpähkinöitä
2
rkl
sitruunamehua
2
rkl
öljyä
PÄÄLLE
granaattiomenan siemeniä
LISÄKSI
pitaleipää tai voileipäkeksejä (tai dippivihanneksia)

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen grillivastuksille. Puolita paprika ja laita kuoripuoli ylöspäin leivinpaperin päälle. Paahda noin 25 minuuttia, kunnes kuori on musta. Ota pois uunista ja siirrä muovipussiin. Irrota kuoret, kun paprikat ovat tarpeeksi jäähtyneet.

  2. Murenna paahtoleipä teholeikkurissa tai käsin. Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet. Mittaa tehosekoittimeen yhdessä granaattiomenasiirapin, valkosipulin, mausteiden, saksanpähkinöiden, sitruunamehun ja öljyn kanssa. Anna koneen käydä sykäyksittäin; älä päästä soseeksi, sillä muhammaraan saa jäädä rakennetta.

  3. Koristele granaattiomenan siemenillä ja tarjoa huoneenlämpöisenä.

Granaattiomenasiirappia eli -melassia ei Suomessa löydy peruskaupoista. Kätevä emäntä pyöräyttää siirapin itse. Perusraaka-aineet ovat granaattiomenamehu, sokeri ja sitruunamehu, mutta yhtä hyvä, simppeli versio syntyy pelkästä mehusta. Keitä granaattiomenamehua keskilämmöllä kattilassa, kunnes jäljellä on vajaa puolet alkuperäisestä. Siirappi säilyy jääkaapissa useamman päivän. Muista valita täysmehu!

Kommentit (0)