Emilia Soppa365 on lisännyt 48 reseptiä.
Linkitetty 115 keittokirjaan.
Ohje ja kuva Emilia Kolari

Mikään ei voita pehmeitä, vastapaistettuja munkkeja. Tässä munkkiresepti, jolla onnistut aina!

Munkkitaikinan perusohje on oikeastaan sama kuin pullataikinan. Myös siitä on olemassa erilaisia versioita: käytetty rasva ja taikinaneste vaihtelevat eikä taikinaan aina lisätä kananmunaa.

Tässä ohjeessa taikinaan käytetään jopa kaksi munaa, mikä tekee taikinan koostumuksesta helposti käsiteltävän. Rasvana on tavallinen neutraalinmakuinen rypsiöljy, jota tarvitaan myös paistamiseen.

Tärkeintä on tehdä taikinasta melko pehmeä ja antaa sen kohota hyvin. Näin munkeista tulee sekä kuohkeita, pehmeitä että rapeapintaisia.

Kypsentämiseen kannattaa varata iso pata, jossa öljyn lämpötila on helppo pitää tasaisena. Öljy on sopivan kuumaa, kun taikinapala ruskistuu kauniisti noin minuutissa. Vielä yksi vinkki: kansi kannattaa pitää uppopaistettaessa aina käden ulottuvilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
32 kpl
Valmistusaika
1 t + 1 t taikinan ja munkkien kohoaminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Munkit

Ainekset

5
dl
maitoa
50
g
hiivaa
dl
sokeria
1
rkl
rouhittua kardemummaa
tl
suolaa
2
munaa (M-koko)
13–15
dl (noin 850 g)
vehnäjauhoja
1
dl
rypsiöljyä huoneenlämpöisenä (ei kylmäpuristettua)
Paistamiseen
noin 9
dl
rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua)
Pinnalle
sokeria (ja ripaus vaniljasokeria)

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Lisää sokeri, kardemumma, suola, munat ja puolet jauhoista.
  2. Alusta taikinaan rasva ja loput jauhot. Vaivaa taikina kimmoisaksi. (Mitä pehmeämmäksi taikinan jätät, sitä kuohkeampia ja rapeapintaisempia munkeista tulee. Älä siis lisää jauhoja vain varmuuden vuoksi.) Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
  3. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Leivo taikina tasaiseksi pötköksi ja jaa se 32 palaan.
  4. Pyörittele palat pulliksi ja anna niiden kohota rauhassa jauhotetulla alustalla liinalla peitettyinä.
  5. Paina jauhotettu etusormi kohonneen pullan läpi ja kasvata reikää pyörittämällä munkkia varovasti sormien ympärillä.
  6. Kuumenna öljy padassa tai teräskattilassa 170–180-asteiseksi. Öljy on sopivan kuumaa, kun taikinapala ruskistuu kauniisti noin minuutissa. Pidä paistolämpötila mahdollisimman tasaisena lieden tehoa säätelemällä. Varo, ettei rasva pääse ylikuumenemaan.
  7. Laske 3–4 munkkia kuumaan öljyyn esimerkiksi reikäkauhalla. Paista 1–2 minuuttia puolta kohden.
  8. Nosta valmiit munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle lautaselle.
  9. Kaada kulhoon sokeria. Pyörittele lämpimät munkit sokerissa.

Vinkki! Saat ihanan maun lisäämällä taikinaan 1 rkl hienoksi raastettua sitruunankuorta ja 1 rkl vaniljasokeria.

Kommentit (11)

Vierailija

Mun mielestä kuvassa on donitseja eikä munkkeja,

Vierailija

Samaa mieltä. Miten hävität öljyn?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Öljy kannattaa hävittää niin, että antaa sen jäähtyä ensin paistoastiassa huoneenlämpöiseksi ja kaataa sitten takaisin muovipulloon suppilon avulla. Kun pullon teippaa kunnolla kiinni, öljyn voi hävittää sekajätteen joukossa.

Jos uppopaistaa pian uudelleen munkkeja tai jotain muuta, samaa öljyä voi käyttää kyllä vielä toisenkin kerran! Pakkaa vain öljyn jäähtyneenä takaisin pulloon ja säilyttää jääkaapissa.

Vierailija

Itse käyttäisin paistamisessa rypsiöljyn sijaan kookosrasvaa. Tein aikanaan testin, jossa paistoin osan munkeista rypsiöljyssä ja osan kookosrasvassa. Meidän perheen maisteluarviossa kookosrasva voitti rypsiöljyn 4-0.

Munkin purija

Kyllä nuo ihan munkkeja ovat!

Jos tykkää inkivääristä niin kannattaa lisätä tuoretta raastettua inkivääriä taikinaan, itse pidän ja tein ja söin njam.

Toiseen osaan taikinasta laitoin sitruunamehua ja päälle sitruunakuorrutteen.

Vierailija

Donitsitaikina on ihan eri kuin munkkitaikina. Siinä ei ole hiivaa, vaan ne kohotetaan leivinjauheella. Itse en ole koskaan pitänyt niistä, minusta ne ovat jotenkin kuiviaisia.

Vierailija

Miksi kuvausta varten koko pöytä täytyy sotkea sokerilla?

Vierailija

Munkit ovat kokonaisia ja doneitseissa on reikä kuten kuvan leipomuksissa

Vierailija

Donitsitaikina on kakkutaikinaa, joka pursotetaan rengasmuottiin ja paistetaan uunissa kuivaksi ja kurkkuun takertuvaksi. Munkit tehdään munkkitaikinasta, siis sellaisesta joka kohotetaan hiivalla ja kypsennetään uppopaistamalla.  Munkissa voi olla myös reikä.  Sen munkin nimi on munkkirinkilä.

Minä vaan mietin

Ohjeessa on mainittu 1 dl rypsiöljyä mutta missään ei käy ilmi mihin se on tarkoitettu....

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Öljy alustetaan taikinaan siinä vaiheessa kuin loput jauhot. Se mainitaan kohdassa 2.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3402 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3402 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Leivo pullapohjainen piirakka uusiksi! Vaniljakreemi ja hieman happamat omenat ovat tämän ihanan pullagaleten juju.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-pullagalette

Ainekset

dl
maitoa
2
tl
kuivahiivaa
½
dl
sokeria
1
tl
kardemummaa
¼
tl
suolaa
3½–4
dl
vehnäjauhoja
50
g
pehmeää voita
PINNALLE
4
(500 g)
kotimaista omenaa
½
dl
sokeria
1
tl
kanelia
VANILJAKREEMI
dl
maitoa
1
ps (100 g)
paistonkestävää vaniljakreemijauhetta
VOITELUUN
kananmunaa

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito 42-asteiseksi. Laita maito kulhoon ja lisää kuivahiiva. Sekoita maitoon sokeri, kardemumma ja suola. Alusta jauhot muutamassa erässä. Lisää pehmeä voi alustuksen loppu vaiheessa. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa.

  2. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, noin 30 minuuttia.

  3. Viipaloi omenat kuorineen ja laita kulhoon. Lisää sokeri ja kaneli. Sekoita käsin nostellen ja siirrä sivuun odottamaan.

  4. Vatkaa kulhossa kierrevatkaimella maito ja kreemijauhe keskenään paksuksi tahnaksi. Anna tekeytyä jääkaapissa peitettynä noin 20 minuuttia.

  5. Kauli kohonnut taikina leivinpaperin päällä isoksi kiekoksi (Ø 35 cm). Levitä vaniljakreemi taikinan päälle, jätä reunoille 5 cm:n kaistale tyhjää.

  6. Nostele omenat vaniljakreemin pinnalle, jätä omenoista kertynyt neste kulhoon. Käännä taikinan reunat täytteen päälle. Sivele reunat munalla.

  7. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana 20 minuuttia. Voit nostaa piirakan keskitasolle viimeiseksi 5 minuutiksi. Anna galeten jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Frendien seitsemännellä kaudella (2001) kaverusten ovelle toimitettiin vahingossa niin herkullista juustokakkua, ettei nauttimista estänyt edes herkun putoaminen rappukäytävään.
Frendien seitsemännellä kaudella (2001) kaverusten ovelle toimitettiin vahingossa niin herkullista juustokakkua, ettei nauttimista estänyt edes herkun putoaminen rappukäytävään.
Paistettu juustokakku on amerikkalainen klassikko. Kasaa kaikin mokomin kakun päälle marjoja ja lorauta vaahterasiirappia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
1 t 30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

New Yorkin juustokakku

Ainekset

150
g
voita
½
dl
sokeria
3
dl
vehnäjauhoja
1
muna
rkl
kylmää vettä
Täyte
150
g
voita
500
g
rahkaa
1
prk (150 g)
ranskankermaa
3
munaa
2
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
2
tl
sitruunankuorta
2
rkl
perunajauhoja
1/4
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Pingota irtopohjavuoan (ø 20–24 cm) pohjalle leivinpaperi.
  2. Sekoita pehmeä voi ja sokeri. Lisää jauhot, muna ja vesi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.
  3. Sulata voi. Lisää joukkoon rahka ja ranskankerma. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset.
  4. Lisää keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri rahkaseokseen. Raasta joukkoon sitruunan kuorta. Lisää myös perunajauhot ja suola.
  5. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita rahkaseos ja valkuaisvaahto. Kaada täyte vuokaan.
  6. Paista juustokakkua uunissa noin tunnin. Anna kakun jäähtyä rauhassa ja säilytä yön yli jääkaapissa.
  7. Nauti kakku marjojen kanssa.

Vinkki! Rahkan voi vaihtaa 400 grammaan maustamatonta tuorejuustoa, mutta rahkatäyte on kevyempää ja kuohkeampaa.