Helsingin Sanomat on lisännyt 447 reseptiä.
Linkitetty 142 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Johansson KUVA Elvi Rista

Laskiaispullan hengessä toteutettu kardemummakakku maistuu talvisena jälkiruokana. Kakun päälle tulee mantelitäytettä sekä kermavaahtoa.

Vinkki! Mantelitäytteen sijaan voit käyttää vadelmahilloa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
1 h 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Laskiaisen kardemummakakku

Ainekset

Kakku
2
kananmunaa
dl
sokeria
100
g
sulatettua, jäähtynyttä voita
1
dl
perunajauhoja
¾
dl
vehnäjauhoja
2
tl
leivinjauhetta
2
tl
kardemummaa
Täyte
kakusta leikattu kansi muruina
150
g
mantelimassaa
1
rkl
sitruunamehua
2
dl
vispikermaa
1
rkl
sokeria
Koristeeksi
paahdettuja mantelilastuja

Työvaiheet

  1. Riko kananmunat kulhoon. Lisää sokeri ja sulatettu, jäähtynyt voi.

  2. Sekoita perunajauho, vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma toisessa kulhossa ja siivilöi ne kananmunien, sokerin ja voin päälle.

  3. Vatkaa kakkutaikinaa voimakkaasti joko sähkövatkaimella tai yleiskoneessa viiden minuutin ajan.

  4. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 1½–2 litran vetoiseen kahvikakkuvuokaan. Kakku ei kohoa yläreunaan asti, vaan jää tarkoituksella matalammaksi.

  5. Paista kakkua 175 asteessa 35–40 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla: kakku on valmis, kun tikkuun ei enää jää murusia. Jatka tarvittaessa paistamista.

  6. Anna kakun jäähtyä vuoassa ja kumoa se sitten tarjoiluastialle.

  7. Leikkaa 1–2 cm:n kerros poikittain kakun yläpinnalta ja murenna leikattu kakkuviipale kulhoon.

  8. Lisää kulhoon mantelimassa, sitruunamehu ja 2 rkl kermaa. Sekoita tasaiseksi massaksi.

  9. Vatkaa loput kermasta sokerin kanssa jämäkäksi vaahdoksi.

  10. Täytä kakku levittämällä tai pursottamalla mantelitäytettä kakun pinnalle. Levitä päälle kermavaahtoa.

  11. Koristele paahdetuilla mantelilastuilla.

Kommentit (7)

Ulkosuom.

Voiko perunajauhojen sijasta käyttää Maizena maissitärkkelystä? Täällä ei nimittäin ole saatavilla perunajauhoja.

Vierailija

Koirankarvojako nuo ovat vai mitä röhnää kuvan koko vasen reuna on täynnä? Eikö enää riitä "taiteellisuuteen" se että pöytä on täynnä muruja ja roiskeita, kun nyt sinne täytyy lisätä vielä kasa koirankarvojakin.

Vierailija

Aivan käsittämätön suoritus, miten kakusta saadaan pulla, itse en olisi osannut. Varmaan samalla tavalla kalkkunasta ja broilerista saadaan pekonia. Meniköhän minulla ravintolakoulussa 70-luvulla jotain huomaamatta tai sitten Vanamo jätti jotain kertomatta.

Muuten kyllä aivan loistava kakku.

Vierailija

No onhan kommentteja, toinen käynyt ravintolakoulunkin, ei koirankarvat sen parempi ole. Voisiko pyytää että kommentit koskisivat asiallisia aiheita.

Hillolla

Voiko mantelimassaa tilalla käyttää hilloa vai kostuuko liikaa?

TuuliSoppa365
Seuraa 
Liittynyt7.2.2022

Hei! Kuten ainesosalistan yllä lukee, kakussa voi käyttää hilloa mantelimassan sijaan. Mukavia leipomishetkiä! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Pitkinä pyhäaamuina on hyvää aikaa paistaa pannari. Sen kanssa maistuvat glögissä kylpeneet hedelmät ja raikas jugurttivaahto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Pannukakku ja glögihedelmät

Ainekset

2
dl
riisipuuroa
2
munaa
dl
maitoa
dl
vehnäjauhoja
¼
tl
suolaa
2
rkl
voita
GLÖGIHEDELMÄT
1
pss (250 g)
kuivattuja sekahedelmiä
3
dl
sokeroimatonta glögiä
1
kanelitanko
2
tähtianista
dl
sokeria
LISÄKSI
2
dl
kreikkalaista jugurttia
1
tl
vaniljasokeria
1
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

  1. Aloita hedelmistä. Laita sekahedelmät, glögi ja mausteet kattilaan. Keitä keskilämmöllä puoli tuntia.

  2. Siivilöi hedelmät pois liemestä, palauta liemi kattilaan ja lisää sokeri. Anna liemen kiehua hiljaa poristen 15–20 minuuttia, kunnes liemi tiivistyy siirappimaiseksi. Kaada tarjoiluastiaan jäähtymään.

  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita riisipuuroon munat, maito, jauhot ja suola. Sulata voi ja lisää taikinaan. Vuoraa valurautainen paistinpannu (ø 25 cm) leivinpaperilla. Kaada taikina pannuun ja paista uunissa noin 20 minuuttia.

  4. Mausta jugurtti vaniljasokerilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele jugurtin joukkoon.

  5. Nauti lämmin pannukakku hedelmien, glögisiirapin ja jugurttivaahdon kanssa.

VINKKI! Voit tehdä glögihedelmät edellisenä päivänä. Jos riisipuuroa ei ole keitettynä, voit käyttää valmista annospuuroa.

 

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Munakasmuffinit maistuvat niin kylminä kuin uunituoreinakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 kpl
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakasmuffinit

Ainekset

5
kananmunaa
¾
dl
kermaa
1
dl
juustoraastetta (esimerkiksi emmental)
2
rkl
vehnäjauhoja
1
tl
suolaa
½
tl
paprikajauhetta
¼
tl
mustapippuria
1
pkt (180 g)
savukinkkua
1
suippopaprika
1
ruukku tuoretta basilikaa
LISÄKSI
8
kpl
Amerikan muffinssivuokia

Työvaiheet

  1. Riko munat kulhoon. Sekoita joukkoon kerma, juustoraaste, jauho ja mausteet. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Laita kertakäyttöiset isot muffinivuoat muffinipellin koloihin.

  3. Paina kinkkusiivut vuokien sisälle kuin kupiksi. Kuutioi paprika, hienonna basilika ja jaa ne muffinivuokiin. Kaada päälle munaseosta. Paista uunissa 20–25 minuuttia.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Ei vuokaa, uunia eikä liivatetta! Hirmu helppo juustokakku sopii kaikkiin loppuvuoden juhliin. Sitrukset ja tuore rosmariini antavat siihen ihanan jouluisen säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12–16
Valmistusaika
40 min + jähmettyminen 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Mandariini-juustokakku

Ainekset

POHJA
150
g
voita
400
g
kandisokerikeksejä
2
tl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
TÄYTE
2
dl
kuohukermaa
1
prk (200 g)
ranskankermaa (rasvaa 28 %)
400
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
dl
sokeria
LISÄKSI
6–7
mandariinia tai satsumaa
1
valkuainen
1–2
rosmariininoksaa
½
dl
sokeria

Työvaiheet

  1. Sulata voi. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai vahvassa pakastuspussissa kaulinta apuna käyttäen. Hienonna rosmariini. Yhdistä pohjan ainekset ja sekoita tasaiseksi. Painele keksimuru esimerkiksi tarjottimelle tai laakealle vadille. Laita pohja jääkaappiin tunniksi kovettumaan.

  2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa myös ranskankerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Laita tuorejuusto ja sokeri kolmanteen kulhoon ja vatkaa ne sähkövatkaimilla kevyesti sekaisin, kunnes tuorejuusto on notkeaa. Kääntele kaikki täytteen ainekset varovasti yhteen.

  3. Levitä täyte pohjan päälle. Nosta kakku takaisin jääkaappiin.

  4. Kuori mandariinit terävällä veitsellä hedelmälihaa myötäillen. Leikkaa mandariinit edelleen ohuiksi viipaleiksi. Laita lautaselle muutama arkki talouspaperia ja nostele viipaleet niiden päälle hetkeksi, kunnes irronnut mehu on imeytynyt.

  5. Erottele valkuainen omaan kulhoonsa ja vatkaa se kevyesti haarukalla vaahdoksi. Ota rosmariinista pieniä oksia, kasta ne valkuaiseen ja ripottele sokeria päälle.

  6. Viimeistele kakku mandariiniviipaleilla ja sokerihuurrutetuilla rosmariineilla. Tarjoa heti.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen
Satsi taikinaa riittää juuri sopivasti täyttämään yhden pellin pienillä sämpylöillä, ja samalla kypsyy myös pari kiekkoa kermaisen täyteläistä camembert-juustoa. Tämä leipä on kuin tehty ison porukan illanviettoon. Dippaa ja haukkaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1 pellillinen, 40 min
Valmistusaika
30 min + kohotus ja paistaminen 1 t 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Dippisämpylät ja kuuma camembert

Ainekset

1
annos taikinaa (ks. ohje alla)
2
kiekkoa (à 250 g)
camembert-juustoa puukorissa
VOITELUUN
1
rkl
hunajaa
1
rkl
vettä
KARAMELLISOITU KEVÄTSIPULI
5
ohutvartista kevätsipulia
2
rkl
voita
1
rkl
balsamiviinietikkaa
2
tl
hunajaa
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ja kohota taikina ohjeen mukaan.

  2. Kaada kohonnut taikina alustalle ja jaa kahteen osaan. Pyörittele ne pitkiksi tangoiksi ja jaa kumpikin 20 palaan. Pyörittele palat sämpylöiksi ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Jätä sämpylöiden väliin 1–2 cm tilaa. Jätä sämpylöiden lomaan myös kolot juustoille.

  3. Poista pakkauspaperi juustojen ympäriltä. Laita juustot takaisin puisiin koreihinsa ja nosta korit sämpylöiden keskelle pellille. Peitä pelti liinalla ja anna sämpylöiden kohota noin puoli tuntia.

  4. Yhdistä hunaja ja vesi, ja sivele sämpylät seoksella. Kypsennä sämpylöitä ja juustokiekkoja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

  5. Leikkaa kevätsipulit noin 1 cm:n paloiksi. Sulata voi pannulla ja paista sipuleita pari minuuttia. Lisää etikka, hunaja ja suola ja jatka paistamista noin minuutti koko ajan sekoittaen. Lusikoi karamellisoitu sipuli kuumien juustokiekkojen päälle tai tarjoa erikseen.

Perusleipätaikina

Ainekset

5
dl
maitoa
50
g
hiivaa
2
tl
sokeria
2
tl
suolaa
½
dl
öljyä
n. 12–13
dl
vehnäjauhoja

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murustele joukkoon hiiva. Sekoita sokeri, suola ja öljy joukkoon. Alusta jauhot nesteeseen. Sämpylä- ja patonkitaikina saa jäädä aavistuksen pehmeämmäksi kuin leipätaikina. Vaivaa taikinaa 2–3 minuuttia.

  2. Anna taikinan kohota liinan alla 30–40 minuuttia ja leivo sitten leiviksi, patongeiksi tai sämpylöiksi.