Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 79 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Vispipuuro on vastustamaton herkku, mutta kun sen tekee suloisista vadelmista ja syö makumaidon kanssa, nautinto nousee taivaisiin!

Elokuu on suomalaisten marjojen kulta-aikaa. Marjoista syntyy ihania jälkiruokia, ja parhaimmillaan muun muassa vadelman maku tulee esille yksinkertaisissa resepteissä.

Vispipuuro on helppo herkku, jonka voi tehdä oikeastaan mistä marjoista hyvänsä. Vadelmista syntyy hempeän vaaleanpunainen ja makumaidolla tarjottuna hienostuneen makuinen jälkiruoka, joka sopi vaikka juhlapöytään.

Vispipuuro syntyy tutulla kaavalla keittämällä marjat pehmeäksi, vatkaamalla mannasuurimot joukkoon ja keittämisen jälkeen vatkaamalla kylmäksi jäähtynyt puuro kuohkeaksi. Vadelman siemenet kannattaa tosin siivilöidä pois ennen suurimoiden lisäämistä. Kylmä puuro kuohkeutuu parhaiten. Voit jättää puuron yöksi jääkaappiin ja vatkata vasta sitten.

Maidon voi maustaa uskomattoman aromikkaalla vielä hetken kukkivalla mesiangervolla, jonka kukintoja voi käyttää myös mehujen maustamiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6-8
Valmistusaika
25 min + jäähtyminen 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Kuningatarvispipuuro

Ainekset

1
l
vettä
5
dl
vadelmia
1 1/2
dl
sokeria
ripaus suolaa
1 1/4
dl
mannasuurimoita
MAKUMAITO
1
l
maitoa
1-2
rkl
kuivattua mesiangervon kukintoa tai 2 rkl juoksevaa hunajaa
LISÄKSI
tuoreita marjoja

Työvaiheet

  1. Keitä vettä ja vadelmia kattilassa noin 5 minuuttia. Siivilöi seos ja kaada syntynyt mehu takaisin kattilaan. Lisää sokeri ja suola ja kuumenna kiehuvaksi. Vatkaa mannasuurimot kiehuvaan nesteeseen, laske lämpö ja keitä puuroa välillä sekoitellen 10 minuuttia. Anna puuron jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  2. Puuron jäähtyessä valmista makumaito. Lämmitä 1 dl maitoa ja sekoita siihen mesiangervo tai hunaja. Lisää loppu kylmä maito. Laita maito jääkaappiin siksi aikaa, kun puuro jäähtyy. Halutessasi siivilöi mesiangervo pois maidosta.
  3. Vatkaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi. Tarjoa puuro tuoreiden marjojen ja makumaidon kanssa.

Kommentit (5)

Hmmmm

Mikä mitta on tkl?

Vierailija

Miksi marjat siivilöidään ja heitetään osa pois?
En ymmärrä. Myös hunaja aivan tarpeeton kun vadelmat jo itsessään ovat makeita.

ASA-yliherkkä

TÄRKEÄÄ: Tarkista onko syöjien keskuudessa aspiriinille/ASA:lle yliherkkiä. Mesiangervossa on salisylaatteja, voi johtaa anafylaktiseen shokkiin.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista! Marjojen siivilöinnistä: vadelmat voi toki käyttää myös sellaisenaan, jos siemenet eivät häiritse.

Vierailija

Muutama minuutti on tässä aika venyvä käsite.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Nopeasti pannupaistetut kasvikset saavat jäädä rakenteeltaan napakoiksi. Kaupan valmiit falafel-kasvispyörykät tuovat lisää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea pannu-falafelsalaatti

Ainekset

1
munakoiso
200
g
pieniä porkkanoita
2
suippopaprikaa
2
punasipulia
1
l
pinaatinlehtiä
1
rkl
öljyä
¾
tl
suolaa
1
oksa rosmariinia tai salviaa
1
ps (210 g)
valmiita falafel-kasvispyöryköitä
2
rkl
raastettua piparjuurta
1
dl
hummusta

Työvaiheet

  1. Pese munakoiso ja porkkanat, poista kannat ja leikkaa paloiksi. Huuhtele paprikat, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, leikkaa viipaleiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa lohkoiksi. Huuhtele pinaatti lävikössä.

  2. Paista kasviksia pinaattia lukuunottamatta isolla pannulla tilkassa öljyä noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja rosmariininlehdillä. Lisää pinaatit ja falafelit. Peitä paistos kannella tai foliolla niin, että pinaatit pehmenevät ja falafelit lämpenevät.

  3. Raasta päälle tuoretta piparjuurta. Tarjoile lisäksi hummusta.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Muutama lusikallinen mätiä juhlistaa raikkaan ja kevyen salaatin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kurkku-omenasalaatti

Ainekset

1
pieni kurkku
½
fenkoli
1
omena
1
pieni punasipuli
1
dl
tilliä silputtuna
1
prk (170 g)
vegaanista mätiä, esim. Cavi-art
Kastike
½
dl
appelsiinimehua
1
tl
fenkolinsiemeniä
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurkku renkaiksi, fenkoli ohuiksi lastuiksi sekä omena ja punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Silppua tilli.
  2. Tee kastike. Purista appelsiinista mehu. Rouhi fenkolinsiemenet morttelissa. Yhdistä kastikkeen ainekset.
  3. Sekoita kasvikset kulhossa. Lisää joukkoon tilli ja kastike.
  4. Laita kasvikset tarjoiluvadille. Lusikoi päälle vegaanista mätiä. Koristele tillillä.

Vinkki! Merileväpohjaisen mädin voi vaihtaa kirjolohen- tai siianmätiin.