Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 60 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Aidon korealaisen kimchin valmistaminen vaatii aikaa, huolellisuutta ja pari isoa astiaa. Lopputulos on vaivan arvoinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 3½ kg
Valmistusaika
30 min + suolaus 2 t + fermentointi 2–4 pv
Vaikeustaso
Kohtalainen

Kimchi

Ainekset

n. 2½
kg
kiinankaalia
1
dl
jodioimatonta hienoa merisuolaa
Maustetahna
2
rkl
perunajauhoja
5
dl
vettä
1
rkl
sokeria
24
valkosipulinkynttä
10
cm:n pala
inkivääriä
1
sipuli
dl
(vegaanista) kalakastiketta
dl
gochugaru-chilijauhetta
Kasvikset
2
keskikokoista porkkanaa
8–12
retiisiä
8
kevätsipulia

Työvaiheet

  1. Leikkaa kokonaisten kiinankaalien kantaan noin 10 cm syvä viilto ja revi kaalit varovasti kahtia. Tee viilto myös puolikkaisiin, mutta älä revi kaaleja. Huuhtele hyvin.

  2. Ripottele suola tasaisesti kaalinlehdille. Laita enemmän suolaa paksuihin tyviin. Siirrä kaalit vateihin tai isoihin kulhoihin ja peitä vedellä. Anna suolautua huoneenlämmössä 2 tuntia, käännä kaaleja puolen tunnin välein.

  3. Mittaa perunajauhot kulhoon. Lisää ensin ½ dl vettä ja sekoita haarukalla tasaiseksi tahnaksi. Sekoita loppu vesi joukkoon. Kaada seos kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos on kiisselimäistä. Anna jäähtyä.

  4. Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet, inkivääri ja sipuli. Soseuta ne kalakastikkeen ja chilijauheen kanssa sileäksi. Siirrä sose kulhoon, lisää jäähtynyt tärkkelyskiisseli ja sekoita tasaiseksi.

  5. Poista kaalit suolaliemestä, revi puolikkaat lohkoiksi ja huuhtele huolellisesti. Maista kaalia – sen tulisi olla selvästi suolainen, mutta jos se tuntuu liian suolaiselta, jatka huuhtelemista. Valuta kaalit hyvin ja taputtele kuiviksi talouspaperilla.

  6. Kuori porkkanat ja leikkaa tikuiksi. Leikkaa retiisit tikuiksi ja suikaloi kevätsipulit. Sekoita kasvikset maustetahnaan. Lusikoi maustetahna kaalinlehtien väliin tai levitä se kaaleihin käsin kertakäyttökäsineiden kanssa. Seoksen tulisi peittää kaikki lehdet ydintä myöten. Kääri kukin kaalipala pieneksi nyytiksi, niin että uloin lehti peittää koko käärön.

  7. Laita kaalinyytit puhtaisiin tölkkeihin. Jätä tölkin yläosaan 3 cm tyhjää tilaa. Sulje tiiviisti. Säilytä kaalia huoneenlämmössä 2–4 päivää, viileässä huoneessa pidempään, lämpimässä riittää lyhyempi aika.

  8. Avaa kansi 2–4 päivän kuluttua ja paina kaalinyyttejä lusikalla kaaleista irronneen nesteen alle. Sulje kansi jälleen tiiviisti ja laita tölkki jääkaappiin pariksi viikoksi. Mitä kauemmin säilytät, sitä happamampaa kimchistä tulee.

Vinkki Gochugaru-chilijauhetta eli punapippurijauhetta myydään yleensä 500 g:n pakkauksissa aasialaisiin elintarvikkeisiin erikoistuneissa (verkko)kaupoissa. Pakkauksessa ei aina lue gochugaru, joten kysy tuotetta myyjältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Suppiksista ja lehtikaalista saa pannulla paistamalla täydellisen salaatin, joka sopii lisukkeeksi niin lihalle, kalalle kuin syksyisille kasvisruoillekin. Valmista tulee vartissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Lämmin suppilovahvero-lehtikaalisalaatti

Ainekset

4
dl
suppilovahveroita
5
dl
lehtikaalia pieneksi revittynä
1
salottisipuli
1
dl
hassel- tai pekaanipähkinöitä
1
rkl
voita
KASTIKE
3
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
dijoninsinappia
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Leikkaa sienet tarvittaessa suupaloiksi. Poista lehtikaalista lehtiruodit ja revi lehdet suupaloiksi. Kuori ja hienonna sipuli.

  2. Paahda pähkinät kuumalla, kuivalla pannulla. Siirrä leikkuulaudalle. Rouhi ne.

  3. Paista sieniä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Lisää sipuli ja voi. Paista sekoitellen noin 5 minuuttia. Lisää lehtikaali ja paista sekoitellen, kunnes kaali hieman pehmenee.

  4. Yhdistä kastikkeen ainekset ja lisää pannulle. Sekoita hyvin. Viimeistele pähkinöillä.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 32 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Jos penkissä on ylitarjontaa kesäkurpitsasta, tämä säilykeohje vastaa huutoon! Tähtianis antaa kesäkurpitsoihin lakritsista makua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 1 l
Valmistusaika
20 min + maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Aasialaiset kesäkurpitsat

Ainekset

2–3
(600 g)
kesäkurpitsaa
7
cm:n pala
inkivääriä
1
ruukku korianteria
MAUSTELIEMI
5
dl
vettä
4
dl
sokeria
3
dl
riisiviinietikkaa
2
tl
suolaa
5
tähtianista
1
rkl
korianterinsiemeniä

Työvaiheet

  1. Pese ja viipaloi kesäkurpitsat. (Voit vaihtoehtoisesti leikata kesäkurpitsat puoliksi ja edelleen pitkiksi veneiksi.)

  2. Kuori ja suikaloi inkivääri. Huuhtele korianteri ja kuivaa se talouspaperin välissä. Leikkaa korianterinippu muutamaan palaan.

  3. Lado kesäkurpitsaviipaleet purkkiin kerroksittain inkiväärin ja korianterin kanssa. (Jos teit kesäkurpitsasta pitkiä lohkoja, lado ne puolestaan pystysuunnassa korkeaan lasitölkkiin ja lisää inkivääri ja korianteri väleihin.)

  4. Kuumenna kattilassa mausteliemen ainekset niin, että sokeri liukenee täysin nesteeseen.

  5. Kaada kuuma liemi purkkiin ja peitä tiiviisti kannella. Anna maustua jääkaapissa 2–3 vrk.

Vinkki Kesäkurpitsat sopivat lisukkeeksi. Ne voi myös paloitella salaatin tai kylmien nuudeleiden joukkoon.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula
Ihanan kirpeää! Vähemmällä sokerilla valmistettu karviais-punaherukkahilloke sopii käytettäväksi puolukkahillon tapaan. Se on herkullista myös aamupuuron kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. ½ l valmista hilloketta
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Karviais-punaherukkahilloke

Ainekset

250
g
punaisia karviaisia
250
g
punaherukoita
1
dl
vettä
½
pkt (à 250 g)
minihillosokeria
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Puhdista tuoreet marjat ja laita ne kattilaan. Lisää vesi. Jos käytät pakastemarjoja, ne saavat olla kohmeisia.

  2. Lisää hillosokeri ja suola. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Alenna lämpöä ja anna seoksen kiehua hiljalleen poreillen 10–15 minuuttia, kunnes marjojen kuori on rikkoutunut. Sekoita hilloketta välillä.

  3. Kuori pinnalle kertynyt vaahto pois. Kaada hilloke puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin. Sulje purkit huolellisesti ja jäähdytä ne huoneenlämpöisiksi. Säilytä valmis hilloke jääkaapissa.

Vinkki Mausta hilloke halutessasi kardemummalla (½ tl).

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 24 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Itse tehty chili-valkosipulitahna on tavattoman koukuttavaa! Varaudu tekemään pian uusi satsi. Tämä herkku sopii nimittäin melkein ruokaan kuin ruokaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 4 dl valmista tahnaa
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Chili-valkosipulitahna

Ainekset

3
dl
keskivahvoja chilejä
5
valkosipulinkynttä
2
rkl
valkoviinietikkaa
1
rkl
fariinisokeria
1
tl
suolaa
(2
tl
sichuaninpippuria)
4
dl
rypsiöljyä

Työvaiheet

  1. Käytä suojakäsineitä, kun käsittelet chilejä. Pese chilit huolellisesti haalealla vedellä. Poista kannat ja viipaloi chilit. (Voit poistaa siemenet halutessasi.) Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet.

  2. Laita chilit, valkosipulit, etikka, sokeri ja suola monitoimikoneen kulhoon ja soseuta hienoksi.

  3. Laita chiliseos pinnoitetulle pannulle. Jos käytät sichuaninpippureita, lisää ne. Kaada pannulle puolet öljystä. Paista keskilämmöllä koko ajan sekoitellen 9–10 minuuttia, kunnes seos on muuttunut paksuksi chilitahnaksi. Seoksen lämpötilan tulisi olla 85 astetta.

  4. Jaa tahna puhdistettuihin kuumennettuihin purkkeihin. Kuumenna loput öljystä pannussa ja kaada purkkeihin chilitahnan päälle. Sulje tiiviisti kannella. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja laita jääkaappiin. Chili-valkosipulitahna säilyy jääkaapissa noin 3 kuukautta.

Vinkki Jos et halua tahnasta voimakkaan makuista, valitse mietoja chilejä.