Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 137 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Tämä trendiherkku yhdistää kaksi klassikkoa, ikihyvän jälkkärin ja mummolasta tutun kääretortun. Paahteinen sokeri maustaa täytteen sekä viimeistelee koristelun.

Kääretorttu on tekemässä paluuta leivontasuosikiksi. On aika palauttaa mieleen vanhat niksit ja kokeilla uusia makuja.

Tähän kääretorttuun on haettu klassikkojälkkäri crème brûléen makuja. Ne on saatu paahtamalla sokeri pannulla kullanruskeaksi, jäähdyttämällä se levyksi ja sen jälkeen jauhamalla osa levystä hienoksi jauhoksi. Tätä paahdettua sokerijauhoa lisätään kääretortun tuorejuustotäytteeseen ja loppu levy pilkotaan koristeiksi.

Tortun pohja valmistuu gluteenittomasti perunajauhoista ja mantelijauheesta. Kuohkeaa ja onnistunutta pohjaa varten munien ja sokerin vaahdottaminen vaatii kärsivällisyyttä.

Kypsä pohja kumotaan sokeroidulle leivinpaperille ja kääritään heti kuumana rullaksi, jolloin repeämiä ei synny yhtä herkästi. Kun torttu on jäähtynyt, rulla avataan, täytetään ja rullataan uudestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
15 viipaletta
Valmistusaika
50 min + maustuminen 1 h
Vaikeustaso
Helppo

Crème brûlée -kääretorttu

Ainekset

4
kananmunaa (M-koko)
dl
ruokokidesokeria
dl
perunajauhoja
dl
mantelijauhetta
1
tl
aitoa vaniljaa jauheena
Paahdettu sokeri
dl
sokeria
Käärimiseen
ruokokidesokeria
Täyte
200
g
tuorejuustoa
2
dl
paksua jogurttia
¾
dl
paahdettua sokeria
¼
tl
aitoa vaniljaa jauheena
Lisäksi
1
dl
vispikermaa

Työvaiheet

  1. Paahda ensin sokeri. Sulata sokeri keskilämmöllä paksupohjaisessa laakeassa kattilassa. Sekoita vasta, kun suurin osa sokerista on sulanut. Anna sen paahtua kullanruskeaksi. Kaada sokerisula leivinpaperin päälle pellille. Levitä se metallilastalla heti ohueksi levyksi. Jauha puolet jäähtyneestä sokerista monitoimikoneella hienoksi. Taita loput paloiksi.

  2. Vuoraa pieni, reunallinen pelti (26 cm x 36 cm) leivinpaperilla. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Siivilöi ne vaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperille. Paista uunin keskitasolla 9–10 minuuttia.

  3. Ripottele ruokosokeria leivinpaperille ja kumoa kypsä pohja sen päälle. Irrota paistopaperi. Kääri torttu pohjalla olevan leivinpaperin kanssa rullaksi ja anna jäähtyä 5 minuuttia.

  4. Sekoita tuorejuusto sileäksi. Lisää jogurtti, paahtosokerimuru ja vanilja. Avaa rulla,evitä täyte pohjan päälle ja kääri uudestaan rullaksi lyhyemmästä päästä alkaen. Kääri torttu leivinpaperiin ja anna maustua jääkaapissa vähintään 1 t.

  5. Vaahdota kerma ja pursota tortun pinnalle. Koristele sokeripaloilla ja jauhetulla sokerilla.

Reseptiä editoitu 11.7.2022 klo 9.02: Tarkennettu kohtaa kääretortun rullaamisesta.

Kommentit (5)

Hitsari

Alkoi huimaamaan lukiessani ohjetta-

Ihanko totta että siinä ohjeistetaan ensin kaatamaan taikinalevy sokeroidun leivinpaperin päälle, käärimään se rullalle ja pyydetään antamaan sen levätä sen jälkeen viisi minuuttia?

Ja tässä vaiheessa vasta valmistetaan täyte? Millä sen täytteen on ajateltu sukeltävän jo valmiiksi rullalle käärityn taikinalevyn sisälle?

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, mutta minä en ainakaan hitsarina ammatiltani pysty edes kuvittelemaan miten tuo fakiirin suoritus käytännössä tapahtuisi.

Vierailija

Ilmeisesti hitsareille joudutaan kaikki vääntämään rautalangasta (vai ratakiskosta?) niin ettei omia aivoja tarvitse käyttää lainkaan?

Niille jotka ovat edes kerran elämässään leiponeet yhden kääretortun, on itsestään selvää että rulla avataan, täytetään ja kierretään takaisin rullalle.

leakim13
Seuraa 
Liittynyt6.2.2018

No miksei ohjeessa sitten sanonut niin. En minäkään tajunnut. Mietin myös että kun nyt rullataan eka kerta niin onko se leivinpaperi siinä välissä vai rullatasnko ilman leivinpaperia. Tuntuu että ois helpompi avata leivinpaperin kanssa. Toiset osaa leipoo toiset ei😁😁😁

TuuliSoppa365
Seuraa 
Liittynyt7.2.2022

Hei!

Ohjeessa neuvotaan rullaamaan torttu leivinpaperin kanssa. Ohjetta on myös nyt tarkennettu, jotta se olisi selkästi ymmärrettävissä.

Vierailija

Olis ollut hyvä mainita sekin, että jos se paistettu taikinalevy on eka kerta rullalle käärittynä liian kauan, jos vaikka menee vartti tai puoli tuntia, niin rulla avattaessa murtuu parin sentin suikaleiksi. Ei siis kannata unohtaa sitä liian pitkäksi aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Hyvä terveys on lisännyt 316 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Herkkutattivaahto on ravintolatason herkku, mutta hyvin helppo valmistaa. Uunissa pehmeäksi paahdettu kurpitsa on sen kanssa maukasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kurpitsa ja tattivaahto

Ainekset

1
(n. 1 kg)
myskikurpitsa
1
rosmariininoksa
2
dl
saksanpähkinöitä
2
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1
tl
korianterinsiemeniä
¾
tl
mustapippuria myllystä
TATTIVAAHTO
2
(n. 300 g)
keskikokoista herkkutattia
1
rkl
oliiviöljyä
1
dl + 2 rkl
maitoa
200
g
pehmeää vuohenjuustoa (esim. Président Petits Chèvres Doux)
½–1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Puhdista ja pilko sienet. Laita sienet kuivalle pannulle ja paista, kunnes neste haihtuu. Lisää öljy ja paista vielä 2–3 minuuttia.

  2. Mittaa 1 dl maitoa kattilaan. Lisää sienet. Keitä 5 minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.

  3. Vaahdota tuorejuusto ja 2 rkl maitoa pehmeäksi seokseksi. Lisää tattisose, suola ja pippuri. Sekoita hyvin. Jos seos tuntuu paksulta tai jos säilytät sitä pitkään jääkaapissa, notkista se maitotilkalla.

  4. Halkaise kurpitsa, kaavi siemenet pois lusikalla. Leikkaa kurpitsa pitkittäin lohkoiksi. Hienonna rosmariinin lehdet. Laita lohkot, yrtit ja pähkinät uunivuokaan. Hiero joukkoon öljy ja mausteet.

  5. Paahda kurpitsaa 225-asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes kurpitsa pehmenee ja reunat saavat hieman väriä. Paahtoaika riippuu palojen koosta.

  6. Pursota tattivaahtoa tarjolle paahdettujen kurpitsojen ja pähkinöiden kanssa.