Me Naiset on lisännyt 791 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Katja Nordlund KUVA Pia Inberg

Sunnuntain broileri saa makunsa marsalaviinistä.

Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Marsalalla maustettu broileri

Ainekset

oliviiöljyä paistamiseen
muutama
timjaminoksa
1/2
valkosipuli kuorineen
1
kg
broilerin rintaleikettä
3 3/4
dl
marsalaviiniä
kourallinen
persiljaa silputtuna

Työvaiheet

  1. Kuumenna oliiviöljyä isossa paistinpannussa. Lisää timjami ja puolikas valkosipuli ja kuullota varovasti minuutin ajan.
  2. Mausta broilerit suolalla ja pippurilla ja laita ne pannuun nahkapuoli alaspäin. Paista 4–5 minuuttia, kunnes palat ovat kullanruskeita. Käännä ne ympäri ja paista toiselta puolelta 3–4 minuuttia.
  3. Kaada viini pannuun. Laske lämpöä ja hauduta 10 minuuttia.
  4. Työnnä veitsi broilerin lihaisimpaan osaan kevyesti – ulos valuvan nesteen pitää olla kirkasta.
  5. Kasaa broilerinpalat tarjoilulautaselle. Lusikoi päälle pannulle jäänyt liemi ja tarjoile heti silputun persiljan kera.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1456 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
Ohje Outi Väisänen Kuva Tuomas Kolehmainen

Kana pyöritellään majoneesissa ennen grillaamista. Idea voi kuulostaa oudolta, mutta kannattaa kokeilla. Lopputulos on elämäsi mehevin grillikana.

Annoksia
6 annosta
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Alabaman kana

Ainekset

1
kg
broilerin paistileikkeitä
2
rkl
rypsiöljyä
1
tl
suolaa
1
tl
mustapippuria
Alabama-kastike
2
dl
majoneesia
1/2
dl
omenamehua
2
rkl
väkiviinaetikkaa
2
rkl
raastettua piparjuurta
1
rkl
sitruunan mehua
1/4
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Ota leikkeet huoneenlämpöön 1 tunti ennen grillaamista. Yhdistä kastikkeen ainekset ja laita jääkaappiin.
  2. Sivele leikkeet öljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa leikkeet suoralla lämmöllä melkein kypsiksi, noin 20 minuuttia.
  3. Laita leikkeet kulhoon ja reilu desi kastiketta päälle ja pyörittele sekaisin. Jatka leikkeiden grillaamista, kunnes ne ovat kypsiä.
  4. Tarjoa leikkeet lopun kastikkeen ja vihreiden tahinikasvisten kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1456 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Maustevoi löytyykin lehtipihvin sijaan perunanyytistä. Valitse grillinyyttiin pienenpieniä pottuja

Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Kalkkunan lehtipihvit ja grilliperunat

Ainekset

4
kalkkunanrintafileepihviä
2
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria myllystä
Grillipotut
800
g
keitettyjä perunoita (pieniä)
2
rkl
korianteria hienonnettuna
50
g
pehmeää voita
1
tl
juustokuminaa
1/4
tl
suolaa
2
rkl
kuumaa vettä
Harissa
2
vihreää jalopenoa
5
dl
babypinaattia
1
valkosipulinkynsi
1
limetin mehu
1
dl
oliiviöljyä
1/2
tl
suolaa
Lisäksi
vahvaa foliota

Työvaiheet

  1. Laita grilli kuumenemaan. Ota kalkkunapihvit huoneenlämpöön.
  2. Ota foliosta kaksi isoa neliönmuotoista palaa. Laita perunat toiselle palalle. Hienonna korianteri. Sekoita korianteri, juustokumina ja suola voihin. Jaa maustevoi nokareina perunoiden päälle. Sulje nyytti huolellisesti ja kääri se toiseenfoliopalaan niin, että folioiden saumat ovat eri puolilla. Kuumenna perunoita grillissä keskilämmöllä 10–15 minuuttia. Käännä nyyttiä pari kertaa grillauksen aikana.
  3. Tee harissa perunoiden lämmetessä. Poista jalopenoista siemenet ja pilko jalapenot sauvasekoittimen kulhoon. Lisää loput aineet ja soseuta tasaiseksi.
  4. Nuiji kalkkunapihvit ohuiksi. Sivele niille öljyä. Paista pihvejä noin 2 minuuttia kummaltakin puolelta. Mausta kypsät pihvit suolalla ja pippurilla. Tarjoa grillipottujen ja harissan kanssa.

Kommentit (1)

isoisoisä 1931

Meillä ei kyllä ole syöty neljäänkymmeneen vuoteen noin poltettua ruokaa. Ehkä siksi vielä voin tässä terveenä 86v ukkelina kirjoitella.

Hyvä terveys on lisännyt 82 reseptiä.
Linkitetty 46 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen

Pyöräytä lihapullat vähärasvaisesta broilerin jauhelihasta ja kypsennä ne tomaattikastikkeessa meheviksi.

Annoksia
20 kpl
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Broileripullat

Ainekset

400
g
broilerin jauhelihaa
1
dl
maitorahkaa (0,3 %)
1/2
dl
korppujauhoja
1
sipuli
1
dl
silputtua lehtipersiljaa
1/2
chilipalko
1/2
rkl
raastetun sitruunan kuorta
1/2
tl
mustapippuria myllystä
1
tl
suolaa
Kastike
1
prk
(400/240 g) kirsikkatomaatteja
2
dl
vettä
1
tl
basilikaa
1/2
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita jauhelihan joukkoon rahka ja korppujauho. Anna taikinan turvota 10 minuuttia.
  2. Silppua sipuli, persilja ja chili. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Sekoita kaikki ainekset broilerimassaan.
  3. Pyörittele kostutetuin käsin taikinasta pyöryköitä. Paista pyöryköitä pinnoitetulla pannulla noin 5 minuuttia. Lisää joukkoon purkillinen kirsikkatomaatteja, vesi, basilika ja suola.
  4. Hauduta pullia kastikkeessa noin 15 minuuttia. Tarjoa peruna-fenkolimuusin ja rahkatsatsikin kanssa.

Peruna-fenkolimuusi

Ainekset

800
g
jauhoista perunaa
200
g
fenkolia
1
dl
maitorahkaa (0,3 %)
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja lohko perunat. Leikkaa fenkolista kuivat varret pois ja paloittele fenkoli pieniksi kuutioiksi. Keitä kasvikset kypsiksi.
  2. Soseuta kasvikset sähkövatkaimella soseeksi. Lisää joukkoon rahka ja suola. Sekoita ainekset tasaiseksi muusiksi.

Rahkatsatsiki

Ainekset

250
g
maitorahkaa (0,3 %)
1/2
kurkku
1/2
ruukku
ruohosipulia
1
rkl
minttua silputtuna
1
valkosipulinkynsi
1/2
tl
suolaa

Työvaiheet

  1.  Laita rahka valumaan tiheään siivilään 15 minuutiksi.
  2. Pese ja raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Purista kurkusta käsin ylimääräinen neste pois. Silppua yrtit ja valkosipuli. Yhdistä ainekset ja anna tsatsikin tekeytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1456 reseptiä.
Linkitetty 62 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Kesäklassikko, kreikkalainen salaatti, lainaa raaka-aineensa parhaaseen kesäpastaan.

Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Kreikkalainen kesäpasta

Ainekset

400
g
pastaa
4
broilerin minuuttipihviä
2
tl
juoksevaa hunajaa
1
tl
sormisuolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
Kastike
250
g
kirsikkatomaatteja
1/2
kurkkua
1
kesäsipuli
2
valkosipulinkynttä
3/4
dl
oliiviöljyä
1
dl
kalamata-oliiveja
1
dl
ruoka- tai kuohukermaa
1
dl
tilliä hienonnettuna
1/2
dl
basilikaa hienonnettuna
1
sitruuna (mehu ja kuori)
200
g
feta-juustoa
1
dl
parmesaania raastettuna

Työvaiheet

  1. Laita pasta kiehumaan.
  2. Paista broilerit pannussa öljyssä tai grillaa ne kypsiksi. Fileet kypsyvät 3–5 minuutissa. Mausta fileet hunajalla, suolalla ja pippurilla. Leikkaa fileet viipaleiksi.
  3. Puolita tomaatit. Kuori kurkku, poista siemenet ja leikkaa viipaleiksi. Laita viipaleet hetkeksi sivuun.
  4. Leikkaa kesäsipuli viipaleiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita pannussa öljyssä 3 minuuttia. Lisää tomaatit, kurkku, oliivit ja kerma. Kiehauta seos. Hienonna tilli ja basilika, lisää ne pannuun. Raasta joukkoon sitruunan keltainen kuoriosa ja purista mehu. Murustele puolet fetasta joukkoon.
  5. Valuta pasta ja yhdistä se kastikkeen ja broilerin kanssa. Ripottele päälle loppu feta ja parmesaani.

Kommentit (0)