Alppihiihtäjä Kalle Palander on julkkisravintoloitsijoista ensimmäinen. Apuna Tomi Björck. Kuva: Nelonen.
Alppihiihtäjä Kalle Palander on julkkisravintoloitsijoista ensimmäinen. Apuna Tomi Björck. Kuva: Nelonen.

Alppihiihtäjä Kalle Palander kokeilee ravintoloitsijan kykyjään uudessa televisiosarjassa.

Tänään torstaina alkava Ravintola X on uusi kotimainen tosi-tv-formaatti, jossa julkisuuden henkilöt pääsevät yhden illan aikana toteuttamaan unelmiensa ravintolan.

Kisaajat saavat aikaa vuorokauden, 1000 euroa käteistä ja tuekseen Tomi Björckin johtaman tiimin ravintola-alan ammattilaisia. Ravintolan teeman, ruokalistan, sisustuksen ja mahdolliset illan aikana nähtävät ohjelmanumerot kilpailijat päättävät kuitenkin itse.

Ensimmäisenä ravintoloitsijan kykyjään kokeilee entinen alppihiihtomestari Kalle Palander.

Palander kertoo haaveilleensa ravintolan perustamisesta jo pitkään. Luvassa on bling blingiä, mistä kielii jo ravintolan nimi Kalle I eli Kalle ensimmäinen.

"Tehdään aivan ökypaikka! Monacolainen ruhtinasmeininki" Palander virnistää.

Julkkisravintoloitsijoita auttava keittiömestari Tomi Björck myöntää Palanderin ravintolavision olevan haasteellinen.

"Normaalisti tällaisen perustamiseen menisi puoli vuotta", Björck sanoo.

Torniosta kotoisin oleva Palander aikoo suosia menussaan pohjoisen makuja.

"Tehdään ruuasta raffimpaa kalajuttua, loimulohi olisi se pääjuttu, josta lähdetään liikkeelle", Palander sanoo.

Katso Kalle Palanderin ravintolamenun reseptit Ravintola X:n Soppa365-keittokirjasta!

Ravintola X alkaa Nelosella torstaina 9. lokakuuta klo 21.

Soppa365 ja Nelonen ovat molemmat osa Sanoma-konsernia.