Kuvat
Ninna Lindström, Anna Huovinen, Emilia Kolari ja Reetta Pasanen

Punajuurten maku, rakenne ja hieno väri tekevät niistä haluttua ruokaseuraa. Kun ennakoi tai käsittelee juurikkaat helposti kypsyvään muotoon, punajuuriruoat onnistuvat arkenakin. 

1. Keitä etukäteen

Kokonaisten punajuurten keittäminen vie aikaa. Valmiiksi keitetyt punajuuret säilyvät jääkaapissa kuitenkin peitettyinä useita päiviä, jolloin niitä on helppo käyttää erilaisiin ruokiin. Juurikkaita kannattaa siis keittää tarvittaessa valmiiksi isompi satsi.

Valitse punajuurten keittämiseen iso, sopivalla kannella varustettu kattila. Näin juurekset saavat porista rauhassa ilman, että punaiseksi värjäytyvä keitinvesi roiskuu hellalle.

Keittäminen onnistuu samalla tavoin kuin perunoiden: kevyt harjaus ja punajuuret sellaisenaan veteen kiehumaan. Veden ei tarvitse peittää juureksia kokonaan, vaan päällimmäiset saavat kypsyä kannen alla höyryssä. Punajuuria ei kannata kuoria tai siistiä veitsellä ennen keittämistä, jolloin väri- ja makuaineita irtoaa keitinveteen vähemmän. Kuori on helppo poistaa jäähtyneistä keitetyistä punajuurista vetäisemällä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Punajuurten kypsymiseen saa varata noin tunnin, punajuurten koosta riippuen. Kypsymisaikaan saa suhtautua rennosti, eli punajuuret voi jättää joko hieman napakoiksi tai antaa kypsyä pehmeiksi: kummatkin sopivat jäähtyneinä mainiosti erilaisiin ruokiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Keitetyistä punajuurista saa salaatin viipaloimalla ne vadille erilaisten juustojen kanssa ja viimeistelemällä oliiviöljyllä ja versoilla. Esikypsennetyt punajuuriviipaleet sopivat myös piirakan ja pizzan päälle.

Helppo arkikelpoinen punajuuripesto syntyy keitetyistä punajuurista soseuttamalla. 

2. Raasta ja kypsennä

Punajuurten kypsymistä nopeuttaa, kun juurikkaat raastaa ensin. Jos omistat monitoimikoneen tai käsikäyttöisen raastinmyllyn, raastaminen käy kätevämmin, sillä kuoritut, pyöreät punajuuret ovat usein liukkaita pideltäviä.  

Kuoriessa ja raastaessa kädet värjäytyvät tehokkaasti: jos haluat välttää tämän, kannattaa käyttää ohuita keittiökäsineitä.

Työläimmän vaiheen jälkeen punajuuriruoat valmistuvat nopeasti. Raasteesta saa valmistettua pihvejä, joko uunissa tai lettupannulla. Raaste sopii myös keittoon ja siitä saa hehkuvan värisen risoton.

3. Pilko ja hauduta

Kuorimalla ja pilkkomalla punajuuret saa helposti haudutettavaan muotoon. Punajuurten kypsymiseen menee palojen koosta riippuen puolesta tunnista tuntiin. Vaikka aikaa saa varata, kypsymistä ei tarvitse sen kummemmin vahtia. Punajuuret eivät nimittäin hajoa, vaikka kypsyisivät hieman ylikin.

Punajuuripalat sopivat vaikkapa kasvispadan sattumiksi. 

Niistä saa myös mainion sosekeiton. Koska punajuurten kypsymiseen menee aikaa, muutkin joukkoon tulevat juurekset voi lisätä reiluina kimpaleina.

4. Paahda uunissa

Uunissa paahdetut punajuuret ovat herkkua sellaisenaan, sopivat lisukkeeksi ja vaikka pastan höysteeksi. 

Punajuuret voi paahtaa joko kuorittuina tai mahdollisimman puhtaiksi harjattuina niin, että kanta on poistettu ja mahdolliset rosot siistitty veitsellä punajuurten pinnoilta. Pienille punajuurille riittää halkaisu, kun taas isommat kannattaa leikata lohkoiksi. Öljysipaisun, suolan ja pippurin jälkeen punajuuret ovat valmiita uuniin. 200 asteessa punajuuret paahtuvat tasaisesti kärähtämättä.

Jos punajuuria paahtaa muiden juuresten kanssa, ne on hyvä sijoittaa pellillä erilleen, jotta ne eivät värjää muita juureksia. Punajuuret paahtuvat kypsiksi hieman hitaammin kuin esimerkiksi porkkanat ja palsternakat, jolloin kypsentäminen kannattaa aloittaa niistä.

Jos paahdettuja punajuuria jää yli, niitä voi käyttää seuraavana päivänä keitettyjen punajuurien tapaan kylmiin salaatteihin tai vaikka pastan höysteeksi. 

Reseptit Krista Kupariharju, Sanna Kekäläinen ja Emilia Kolari

Sisältö jatkuu mainoksen alla