Kuvat
Anni Koponen
Espa tuoksuu miellyttävästi puulle, ja jykevän parrupöydän ääressä kelpaa syödä.
Espa tuoksuu miellyttävästi puulle, ja jykevän parrupöydän ääressä kelpaa syödä.

Ravintola Espan taustalta löytyy nimekkäitä osaajia, mutta annokset olivat epätasaisia.

Jo on konsepti keksitty. Ravintolayhtiö Financier Group avasi lokakuun alussa Kauppatorin kulmalle Espan, jossa luvattiin tarjota omistajien suosikkiruokia ja juomia hinnoilla, jotka Helsingin keskustassa tuntuvat suorastaan edullisilta.

Omistajien suosikkiruuat ovat erityisen kiinnostavia, sillä Financier Groupin takaa löytyvät sellaiset tähdet kuin Savoyn Helena Puolakka, Palacen Eero Vottonen, viinitilallinen Jyrki Sukula ja vaikuttaja Saku Tuominen.

Eivät kultapölyä tuovat mestarit tietenkään ole itse kauhanvarressa, vaan valittua linjaa toteuttaa konkarikokki Toni Leskinen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Espan nykyiset seinät ovat betonia. Tästä purettiin 1970-luvulla kovakouraisesti yli satavuotias Apteekin talo. Viimeksi näissä tiloissa toimi ravintola Roster.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Espan miljööstä on saatu puhutteleva, ja hengettömyyttä on jo torjuttu kierrätyksellä. Puolivanhoja ovat muun muassa messinkipöydät ja ovet.

Uusi komea kalustus on valtaosin kotimaista. Parasta on nelimetrinen parrupöytä penkkeineen. Puun tuoksusta kiitosta.

Seiniä on elävöitetty talonpoikaisten paanujen ja päreiden aiheilla. Ravintolan valaistus on ongelma. Nyt se jäi toiseksi ikkunoista paistavien Havis Amandan jouluvalojen rinnalla.

Alakerrassa, Downstairs, on erikseen varattavia tiloja. Sieltä tarjoutuu kuin lehteriltä näkymä keittiön aherrukseen.

ESPA sijaitsee turistien Helsingin ytimessä. Englannilla brassaillaan listaa myöten. Menussa on small ja big plates, joita saa syödä missä tahansa järjestyksessä.

Menu Espaan (49 e), oli helppo tarttua. Neljästä listan annoksesta koostettu setti vaikutti hyvinkin hintansa arvoiselta.

Heti tuli vastaan perunarieska. Ennakkotietojen mukaan trendiherkku peruna on tämän paikan erityisessä suojeluksessa.

Pöydässä ”grilled Finnish flatbread”, kuitenkin herätti kysymyksiä. Onko perunarieska keksitty uudelleen? Peruna nimittäin ei maistunut, ei sitten millään. Maitoisuus ei ainakaan perinnereseptien mukaan kuulu perunarieskaan.

Rieskaa saatteli kolme dippiä. Vihreässä maistui varsinkin oregano. Keltainen oli inkiväärihummusta. Ja punainen vahvaa paprikaa.

Mikään dipeistä ei tehnyt syvää vaikutusta. Samat sanat kahdesta tacosta.

Hiiligrillatuista munakoisoista joutui asiakas nyppimään niihin unohtuneita kantoja.

Niin ikään hiiligrillissä käyneet karitsanfileet oli pujotettu vartaaseen. Karitsa oli mureaa ja hyvää minttujogurtin kanssa, joskin raa’at chiliviipaleet lihan päällä oudoksuttivat. Lisukelistalta, tai siis sides-listalta, poimittu paahdettu kukkakaali oli herkkua.

Jälkiruuan sijasta tuotiin vihreää salaattia. Se oli sinänsä laadukasta, ei mitään ruukkutavaraa. Kastike oli oudon etikkainen, balsamicoa se ei ollut. Pelkkä oliiviöljy italialaiseen tapaan olisi riittänyt.

Menu Espa toi esiin meikäläisten ravintoloiden viheliäisen ongelman, jaettavuuden. Se ei taaskaan toiminut. Kaksi ruokailijaa joutui omilla aterimillaan ronkkimaan itselleen tuhruista syötävää liian pienille lautasille. Ottimia tuotiin pyynnöstä vasta pitkän odotuksen jälkeen.

Nuorekas palvelu oli välillä hätäilevää, välillä taas verkkaista.

ARVIOKÄYNTIEN välillä vierähti kuukauden verran. Olipa palveluun tullut vauhtia ja joustoa.

Tällä kertaa valittiin ruokia sieltä täältä listalta.

Perunarieskassa ei vieläkään maistunut peruna. Seuralainen kiitti paahdettua siikaa ja edelliseltä käynniltä tuttua karitsavarrasta. Tosin jogurttikastikkeen minttu oli häivytetty jonnekin.

Eivätkä lisukelistan rosmariiniperunat tehneet oikeutta perunan ajankohtaisuudelle, vaikka perunan piti olla se Espan juttu.

Itse söin kalakeittoa, jonka luvattiin olevan ranskalaisen bouillabaissen, venäläisen seljankan ja Espan oman tyylin kohtaaminen. Soppa tuotiin pienessä kattilassa, jossa päällimmäisenä oli isoja kimpaleita norjanlohta. Niiden alta löytyi sentään turskaa, mutta ei muita mereneläviä. Liemessä viimein maistui keittiöiden kohtaaminen. Siinä oli bouillabaissen moninaisuutta, seljankan kirpeyttä ja sitten varmaan ripaus Espaakin.

Pienten lautasannosten (16 e), joukossa oli varsinainen helmi. Kaksi hyvin haudutettua sorsankoipea ihanassa, linnun luista kauan keitetyssä liemessä. Mukana oli muutama mustaherukan marja, joita onneksi ei ollut rikottu kastikkeeseen. Vuoden muistettavin annos minulle.

Lisukkeeksi valitut broccolinit olivat Espan suosimassa hiiligrillissä palaneet niin karrelle, että ne olivat jo syömäkelvottomia.

Jälkiruoka-affogato oli täysosuma. Kotitekoinen jäätelöpallo ”hukkui” italiankielisen nimensä mukaisesti hyvään espressoon.

JOTAKIN sävähdyttävämpää olisi Espalta odottanut – enemmän mestarikokkien näkemystä, jos ei kosketusta. Hyviä makuja oli siellä täällä, mutta ei kautta linjan. Mainostettu yhdessä syöminen kaipaa kehittämistä etenkin annosten jaettavuuteen.

Viinit neljän mestarin ravintolassa olivat tietenkin erinomaisia: Juran chadonnayta ja pinot noiria.

Kaupungilla supistaan jo Espan perjantaipulloista, joissa myydään huippuluokan viinipullo laseittain tarjoushintaan.

Taas on keksitty konsepti.

..................................................................................

ESPA

★★★

Missä? Pohjoisesplanadi 17, p. 09 6128 5060, espahelsinki.com.
Koska? Ti–to 16–22, pe 16–23 ja la 14–23.
Paljonko? Alkupalat ja pikkuannokset 5–25 e, pääruuat 19–49 e, lisukkeet 6 e ja jälkiruuat 6–10 e.
Esteetön? Ei.

.................................................................................

Tähdet:
★★★★★ mannaa taivaasta
★★★★ erittäin hyvää
★★★ ihan ok
★★ ainakin vatsa täyttyy
 jätä lautaselle

..................................................................................

Juttu on julkaistu aiemmin Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla