Helsingin Sanomat on lisännyt 447 reseptiä.
Linkitetty 197 keittokirjaan.
OHJE Kia Arpia ja Petra Wettenranta KUVA Tuomas Kolehmainen

Älä anna kerman määrän kiusauksessa ihmetyttää. On tärkeää antaa janssoninkiusauksen levähtää hyvin ennen tarjoilua. Vetäytymisen aikana kerma imeytyy perunaan ja maut tiivistyvät.

Janssoninkiusaus on täydellinen juhlaruoka, sillä sen voi valmistaa kypsennystä vaille valmiiksi jääkaappiin tai kypsentää valmiiksi jo vaikka edellisenä päivänä, säilyttää jääkaapissa ja lämmittää juuri ennen tarjoilua.

Tämä resepti on Kian ja Petran ystävän keittiömestari Janne Aholan kehittelemä. Hän valmisti janssoninkiusauksen yöruoaksi Petran uudenvuodenaaton häihin vuosia sitten. Sen jälkeen sitä on nautittu ystävien kanssa jokaisena hääpäivänä.

Reseptin sielu on makukerma, joka laitetaan hyvissä ajoin maustumaan. Tillin- ja fenkolinsiemenet sekä tillinvarret tuovat kermaan herkullisen maun klassisen anjovisliemen lisäksi. Alkuperäisessä ohjeessa mausteet siivilöidään pois, mutta me rakastamme niiden makua, joten poimimme vain tillinvarret pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8–10
Valmistusaika
2 h + tekeytyminen ja makukerman valmistaminen
Vaikeustaso
Helppo

Janssoninkiusaus

Ainekset

8
dl
kuohukermaa
4
valkosipulinkynttä
1
ruukku tilliä
2
tl
fenkolinsiemeniä
2
tl
tillinsiemeniä
2
kg
kiinteitä perunoita, esimerkiksi Annabelle
5
keltasipulia
3
prk (á 125 g / 79 g)
anjovisfileitä
rkl
öljyä + 1½ rkl voita
1
tl
suolaa
1
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Tee makukerma mielellään jo edellisenä päivänä. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja leikkaa varret tillistä. Lisää pieneen kasariin kerma, hienonnettu valkosipuli, tillinvarret, fenkolinsiemenet, tillinsiemenet ja anjovispurkkien liemi. Kiehauta muutaman minuutin ajan. Jäähdytä ja anna maustua vähintään muutaman tunnin ajan mielellään yön yli kylmässä.
  2. Kuori perunat ja suikaloi tikuiksi. Kuori sipulit ja viipaloi ohuesti. Leikkaa anjovisfileet pitkittäin kahteen tai kolmeen osaan.
  3. Lämmitä öljy ja voi pannussa. Lisää sipulit, ja kuullota niitä vähintään 10 minuutin ajan, kunnes sipuli on läpikuultavaa.
  4. Lämmitä uuni 180-asteiseksi ja voitele uunivuoka (vetoisuus noin 2,5–3l).
  5. Kasaa perunat, sipulit ja anjovis kerroksittain vuokaan niin, että perunaa jää päällimmäiseksi. Mausta perunakerrokset kevyesti suolalla ja mustapippurilla.
  6. Siivilöi makukerma, lämmitä se kattilassa ja kaada ainesten päälle vuokaan. Lisää muutama voinokare pinnalle.
  7. Kypsennä janssoninkiusausta uunin keskitasolla 1½ tuntia, kunnes kunnes pinta on kullanruskea. Laita folio päälle, jos pinta ruskistuu liikaa.
  8. Anna kiusauksen levätä vähintään 45 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele tillillä.

  9. Tarjoa etikkapunajuurten ja maustekurkkujen kanssa.

Kommentit (12)

Vierailija

Miksi valkosipulia lisätään lähes joka ruokaan? Meitä on paljonihmisiä jotka eivät syystä tai toisesta valkosipulia syö.Sitäpaitsi se ei kuulu periteiseen suomalaiseen ruokaan.799

Ruoka

Piip piip. Jos et pidä valkosipulista jätä pois vai oletko vaan tyhmä? Lopeta valittaminen.

Vierailija

Valkosipuli kuuluu just siihen mihin itse sen haluaa laittaa. Jos siitä ei pidä niin jättää ruoastaan pois. Helppoa.

Vierailija

Ei ole kovinkaan älykästä epäillä kommentoijaa tyhmyydestä. Mielipide on mielipide ja sen saa ainakin toistaiseksi esittää. Ei mielipiteisiin tarvitse vastata. Piip on myös outoa.

Justjoo

Onko tämä Anjoviskiusaus? Ei Janssonin
Reseptissä anjovisfileitä

Vierailija

Ravintolafileestä tulee paras.

Vierailija

Jos puhutaan perinneruuasta, se tehdään perinteisesti, jos siihen lisätään jotain, pitää nimi muuttaa.

Tosi hyvä resepti

Mistä saa reseptissä mainittuja tillinsiemeniä? Ovatko ne oikeasti siemenkaupasta saatavia kylvettäviä siemeniä?

Roosa Soppa365
Seuraa 
Liittynyt8.11.2021

Hei! Elintarvikekäyttöön tarkoitettuja tillinsiemeniä on tosiaan Suomessa satunnaisesti saatavilla esim. K-ryhmän ruokakaupoissa, mutta Viron- tai Ruotsin-matkaajan kannattaa napata reissulta pussillinen mukaan. Tillin maun lisäämiseksi voi halutessaan silputa makukermaan toisen ruukullisen tilliä. Eli reseptissä käytetään elintarvikekäyttöön tarkoitettuja tillinsiemeniä, ei kylvettäviä siemeniä :)

Edelweiss

Tottakai Janssoninkiusaukseen kuuluvat anjovisfileet. Muilla fileillä kokeiltu ulkomailla eikä tule yhtä hyvää janssonista kuin Abban-anjovisfileiden kanssa. Suomessa käydessä täytyy muistaa taas ostaa Abban anjovista. Niin saa joskus tehtyä ihanaa Janssoninkiusausta. Ikeassa oli joskus myytävänä Abban anjovisfileitä, mutta harmi että lopettivat sen yhteistyön. 

Vierailija

Abban Jansson-fileistä tulee paras

Vierailija

En kyllä söisi kurkun ja punajuurten kera. Eivät ne kuulu Janssonin kiusauksen lisukkeeksi. Punajuuret sopivat silakkalaatikon kanssa ja kurkut jonkun muun ruoan kanssa. Teen Janssonin kiusauksen perinteisellä ruotsalaisella reseptillä jonka löysin opiskeluaikanani joskus 70-luvulla Arlan reseptivihkosesta. Todella herkullista ja söisin sitä vaikka kerran viikossa. Täällä Ruotsissahan Jansson kuuluu joulupöytään ja on paras jouluherkkuni lohen lisäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Kalan mausteeksi pyöräytetään itse tehty sitruunapippurin ja kapriksen maustama dippi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + maustuminen 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Paistettua kalaa ja pikkelivihanneksia

Ainekset

PIKKELIVIHANNEKSET
1
kesäkurpitsa
1
pieni kukkakaali
1
punasipuli
3
porkkanaa
LIEMI
½
dl
väkiviinaetikkaa
1
dl
sokeria
3
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SITRUUNAPIPPURI
2
tl
raastettua luomu sitruunan kuorta
¼
tl
mustapippuria rouhittuna
¼
tl
valkopippuria rouhittuna
¼
tl
suolaa
DIPPI
1
rkl
kapriksia
2
dl
vegaanista ranskakermaa
n. 1
rkl
sitruunamehua
LISÄKSI
600
g
kalaa ruodottomana fileenä (esm. kirjolohi, nieriä)
2
rkl
ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Leikkaa kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Pakkaa porkkanaa lukuun ottamatta kasvikset puhtaaseen lasipurkkiin. Mittaa pikkeliliemen aineet kattilaan ja kiehauta. Siirrä kattila syrjään, lisää porkkanat kuumaan liemeen ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada jäähtynyt liemi porkkanoiden kanssa lasipurkkiin. Anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

  2. Pese ja raasta sitruunan kuori pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon pippurirouheet ja suola.

  3. Hienonna kaprikset veitsellä ja sekoita ranskankerman joukkoon. Mausta sitruunanmehulla.

  4. Leikkaa kala neljäksi annospalaksi ja paista kypsäksi pinnoitetulla pannulla, noin 2 minuuttia molemmin puolin. Mausta sitruunapippurilla ja tuoreella ruohosipulilla. Tarjoa pikkelikasvisten ja dipin kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Sipulit ja sitruunat paistuvat maukkaiksi samalla uunipellillä täytetyn siian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Kokonainen basilikasiika

Ainekset

1
iso tai kaksi pienempää siikaa
1
tl
suolaa
2
rkl
sitruunapestoa
1
dl
kuivahtaneita leipäkuutioita
1
sitruuna
1
ruukku basilikaa
2–4
kevätsipulia varsineen
1
rkl
oliiviöljyä
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Poista siikojen sisälmykset ja kidukset. Huuhtele ja kuivaa kalat. Laita kala uunipellille leivinpaperille.

  3. Hiero siikojen sisään suolaa ja levitä pestoa. Kuutioi kuivat leivänkannikat. Pese sitruuna ja viipaloi siitä puolet. Lohko toinen puolikas. Laita leipäpaloja, sitruunaviipaleita ja basilikanlehtiä kalojen täytteeksi.

  4. Pese ja halkaise sipulit. Laita sipulit ja sitruunalohkot pellille kalan viereen. Sipaise sipulien pintaan öljyä ja rouhi päälle kevyesti suolaa.

  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Herkkutattivaahto on ravintolatason herkku, mutta hyvin helppo valmistaa. Uunissa pehmeäksi paahdettu kurpitsa on sen kanssa maukasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kurpitsa ja tattivaahto

Ainekset

1
(n. 1 kg)
myskikurpitsa
1
rosmariininoksa
2
dl
saksanpähkinöitä
2
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1
tl
korianterinsiemeniä
¾
tl
mustapippuria myllystä
TATTIVAAHTO
2
(n. 300 g)
keskikokoista herkkutattia
1
rkl
oliiviöljyä
1
dl + 2 rkl
maitoa
200
g
pehmeää vuohenjuustoa (esim. Président Petits Chèvres Doux)
½–1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Puhdista ja pilko sienet. Laita sienet kuivalle pannulle ja paista, kunnes neste haihtuu. Lisää öljy ja paista vielä 2–3 minuuttia.

  2. Mittaa 1 dl maitoa kattilaan. Lisää sienet. Keitä 5 minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.

  3. Vaahdota tuorejuusto ja 2 rkl maitoa pehmeäksi seokseksi. Lisää tattisose, suola ja pippuri. Sekoita hyvin. Jos seos tuntuu paksulta tai jos säilytät sitä pitkään jääkaapissa, notkista se maitotilkalla.

  4. Halkaise kurpitsa, kaavi siemenet pois lusikalla. Leikkaa kurpitsa pitkittäin lohkoiksi. Hienonna rosmariinin lehdet. Laita lohkot, yrtit ja pähkinät uunivuokaan. Hiero joukkoon öljy ja mausteet.

  5. Paahda kurpitsaa 225-asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes kurpitsa pehmenee ja reunat saavat hieman väriä. Paahtoaika riippuu palojen koosta.

  6. Pursota tattivaahtoa tarjolle paahdettujen kurpitsojen ja pähkinöiden kanssa.