
Gluteeniton valmistaikina ja kondensoitu maito. Toffeinen puolukkapulla ei ole koskaan syntynyt näin helposti.
Tämä syksyn makuihin nojaava pullapitko on oikaisijan valinta, sillä nyt hyödynnetään niin valmista taikinaa kuin kinuskiakin.
Valmis gluteeniton pullataikina on etenkin tottumattoman leipojan pelastus, silloin kun täytyy keksiä tarjottavaa vieraille, jotka joutuvat välttämään gluteenia. Siitä leipoessa on kuitenkin myös hyvä pitää mielessä, että on käytettävä puhtaita välineitä.
Pullataikinan sulatuksen jälkeen siitä kaulitulle levylle levitetään makuraidoiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa, jotka jäävät ihanasti pullapitkon reunojen sisään. Keskelle pitkoa lusikoidaan mitäs muutakaan, kuin kinuskin rakastamaa puolukkaa.
Puolukka-kinuskipitko
Ainekset
Työvaiheet
- Sulata pullataikina pakkauksen ohjeen mukaan.
- Jauhota alusta ja kauli taikina noin 25 x 30 cm:n kokoiseksi levyksi. Lusikoi reilu puolet karamellisoidusta maidosta vanoiksi levyn pidemmille sivuille noin 2 cm:n päähän reunasta. Säästä loppu maito koristeluun. Käännä levyn reunat keskustaa kohden niin että keskelle jää noin 2 cm ura puolukoita varten. Nipistä pitkon päädyt tiukasti kiinni. Anna pitkon nousta liinan alla noin 30 minuuttia.
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita puolukat ja hillosokeri kulhossa. Lusikoi seos pitkon keskellä olevaan uraan koko pituudelle. Voitele pitko kananmunalla ja paista uunissa 20–25 minuuttia tai kunnes pitko on kypsä.
- Anna pitkon jäähtyä noin tunti ja raidoita se sitten lopulla karamellisoidulla maidolla.
Kumpaa sokeria reseptissä kuuluisi käyttää, hillosokeria vai tavallista hienosokeria? Ohjeessa ja työvaiheissa on eri raaka-aineet.
Kiitos hyvästä huomiosta! Piirakkaan käytetään hillosokeria, korjaan tiedon aineslistaan.