Emilia Soppa365 on lisännyt 30 reseptiä.
Linkitetty 371 keittokirjaan.
Ohje ja kuva Emilia Kolari

Voiko risotosta saada herkullista ilman voita, parmesaania ja viiniä? Kyllä! Vuohenjuustolla pyöristetty, kostea sitruunarisotto sopii sekä paistetun kalan, karitsan että parsan kanssa. Se toimii kuitenkin myös sellaisenaan, höyryävän kuumana, hitaasti haarukoituna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2-4 annosta
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Sitruuna-vuohenjuustorisotto

Ainekset

2-3
salottisipulia
1
valkosipulinkynsi
1/2
dl
oliiviöljyä
3
dl
risottoriisiä (arborio tai carnaroli)
6-7
dl
vettä kiehautettuna
1
rkl
(luomu)kasvisfondia
1/2-3/4
dl
(luomu)sitruunan mehua
1/2
dl
tuoretta timjamia hienonnettuna
1
rkl
hunajaa
2
tl
(luomu)sitruunan kuorta raastettuna
1/2
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria myllystä
1
rs (150 g)
pehmeää vuohenjuustoa (Chavroux)

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne oliiviöljyssä paistokasarissa. Lisää riisi ja jatka kuullottamista muutama minuutti, kunnes riisi on läpikuultavaa.
  2. Lisää joukkoon fondi ja kiehautettua vettä desi kerrallaan sitä mukaa, kun edellinen on imeytynyt riisiin. Tarkista käyttämäsi riisin kypsennysaika pakkauksesta. Jatka kypsentämistä keskilämmöllä 12–18 minuuttia vettä samalla tavoin lisäten, kunnes riisi on kypsää, mutta siinä on vielä purutuntumaa jäljellä. Tarvitsemasi veden määrä riippuu siitä, kuinka laakeaa pannua käytät ja kuinka voimakkaasti risotto porisee, mikä vaikuttaa nesteen haihtumiseen.
  3. Lisää kypsentämisen aikana joukkoon timjami, hunaja, sitruunankuoriraaste, suola ja mustapippuri. Kaada lopuksi joukkoon sitruunamehu, lusikoi päälle pehmeä vuohenjuusto ja pyöräytä sekaisin.
  4. Tarkista maku ja riisin kypsyys. Tarjoa mieluiten heti, sillä riisi imaisee liemen nopeasti. Jos risotto joutuu odottamaan, lisää tilkka kiehautettua vettä, jotta saat risottoon hyvän kostean rakenteen.

Kommentit (3)

Vierailija

Mielestäni liikaa sitruunaa. Peittää muut maut alleen. Puolet määrästä voisi riittää. Muuten voisi olla oikein hyvää.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos hyvästä huomiosta! Lisään sitruunamehun määrään vaihteluvälin, niin jokainen voi maistella kokatessa, millainen sitruunaisuus toimii omaan makuun.

Vierailija

Kiitos tosi hyvästä reseptistä. Tämmöiset helpot reseptit on ihan huippuja, kun kynnys kokeilemiseen on matala.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Raparperi-kauramurupiirakka, pellillinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
Uunipellilinen/30palaa
Valmistusaika
1,5h
Vaikeustaso
Helppo

Raparperi-kauramurupiirakka

Ainekset

175
g
Voita sulatettuna
6
dl
Vehnäjauhoja
2
dl
Sokeria
1
rkl
Vaniljasokeria
2
tl
Leivinjauhe
3
dl
Turkkilaista jugurttia
2
Kpl
Kananmunaa
Täyte:
10
dl
Raparperia pieniksi paloiteltuna
1,5
dl
Sokeria
2
tl
Sitruunankuorta raastettuna (tai tilkka sitr.mehua)
400
g
Valion sitruunarahkaa (2prk)
Muruseos:
75
g
Voita (hieman pehmitettynä)
2
dl
Kaurahiutaleita
1,5
dl
Fariinisokeria
1
dl
Vehnäjauhoja
1
tl
Kardemummaa tai vaihtoehtosesti vaniljasokeria
1/4
tl
Suolaa hyppysellinen

Työvaiheet

Yhdistä pohjan kuivat aineet ja lisää niihin sulatettu voi. Yhdistä pohjaseokseen turkkilainen jugurtti ja kanamunat.
Levitä seos leivinpaperin ja uunipellin päälle. Käytä taikinan levittämisessä esim.vehnäjauhoisia käsiä.

Tee täyte:
Sekoita sokeri, sitr.kuori ja rahkat keskenään ja levitä seos taikinapohjan päälle.
Lisää sitten paloitellut raparperinpalat tasaisesti taikinapohjan ja rahkaseoksen päälle.

Tee muruseos:
Sekoita keskenään pehmennyt voi, kaurahiutaleet, fariinisokeri, vehnäjauho ja muruseoksen mausteet.
Lisää muruseos tasaisesti pellille taikinarahkaraparperien päälle.

Paista kiertoilmauunissa 175C / n.30min. (Tai ns.normiuunissa 200C /n.40min.) tarkkaile, kypsyys riippuu omasta uunistasi..

Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Kommentit (2)

Tupajumi
Seuraa 
Liittynyt6.3.2016

Minun makuun paras raparperipiirakka jota olen tähän mennessä maistanut! Sitruunarahkan ja raparperien maku sopi täydellisesti keskenään, ihanan kirpakkaan keväistä! Sekä murukauraseos on naminami.. ja yllättävän helppo oli tehdäkin.

Vierailija

Kaikenkaikkiaan tuon sokerin määrä on valtava.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1967 reseptiä.
Linkitetty 32 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

”Kun iPhone tuli markkinoille, sitä kutsuttiin ’jeesuspuhelimeksi’, eli kaikkien aikojen parhaaksi luuriksi. Nimesimme vitsillä luottohampurilaiseni jeesusburgeriksi, sillä se on kaikkien aikojen purilainen. Siihen tulee paljon kaikkea, mutta ei mitään liikaa,” kuvailee kansanedustaja Anders...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
1 t + sämpylätaikinan kohotukset
Vaikeustaso
Kohtalainen

Jeesusburgerit

Ainekset

1,2
kg
naudanjauhelihaa
1
rkl
suolaa
tl
rouhittua mustapippuria
Punasipulihilloke
1
iso punasipuli
¼
dl
punaviinietikkaa
2
rkl
sokeria
2
kokonaista mustapippuria
¼
tl
suolaa
½
dl
öljyä
Limettimajoneesi
2
dl
majoneesia
½
limetin mehu
2
valkosipulinkynttä
Lisäksi
8
hampurilaissämpylää (ks. ohje alhaalla)
1
pieni kesäkurpitsa
öljyä grillaamiseen
8
viipaletta
mozzarellaa
(valmista guacamolea)

Työvaiheet

  1. Jos leivot sämpylät itse, aloita valmistaminen niistä (ohje alhaalla).
  2. Mausta jauheliha suolalla ja pippurilla ja muotoile kahdeksaksi pihviksi. Anna pihvien olla huoneenlämmössä kypsennykseen asti.
  3. Tee sipulihilloke. Kuori ja leikkaa punasipulit ohuiksi renkaiksi. Kiehauta etikka, sokeri, pippurit ja suola kattilassa. Lisää sipulit ja kiehauta seos. Lisää öljy ja siirrä kattila levyltä jäähtymään.
  4. Tee limettimajoneesi. Purista limetin mehu majoneesiin. Murskaa valkosipuli joukkoon.
  5. Leikkaa kesäkurpitsa viipaleiksi. Kuumenna grilli ja grillaa kesäkurpitsoihin hieman väriä. Kurpitsa saa jäädä napakaksi.
  6. Kypsennä pihvejä grillissä noin 2 minuuttia per puoli. Pihvit saavat jäädä sisältä punertaviksi.
  7. Täytä sämpylät pihvillä, limettimajoneesilla, kesäkurpitsalla, mozzarellalla, sipulihillokkeella (ja guacamolella).

Vinkki Tee burgerin lisukkeeksi mangosalsa lisäämällä kuutioidun mangon sekaan chiliä ja muutaman ruokalusikallisen limetinmehua ja tuoretta korianteria.

Hampurilaissämpylät

Ainekset

2 1/2
dl
vettä
3
rkl
maitoa
2
tl
kuivahiivaa
n. 8
dl
vehnäjauhoja
2
rkl
voisulaa
1
kananmuna
2
rkl
sokeria
1 1/2
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
  2. Yhdistä vesi ja maito kulhossa ja lämmitä seos hiukan kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita hiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita seos puuhaarukalla nesteen joukkoon. Sulata voi ja sekoita se taikinaan. Lisää kananmuna, sokeri ja suola.
  3. Alusta loput jauhot erissä. Jätä taikina löysähköksi, niin saat kuohkeita sämpylöitä.
  4. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä, ½–1 tuntia. Leivo kohonnut taikina tangoksi ja jaa se 8 palaan. Pyöritä palat sämpylöiksi uunipellille.
  5. Anna sämpylöiden kohota noin 20 minuuttia. Paista sämpylöitä 10–15 minuuttia.

Kommentit (1)

Vierailija

Miksi uuni ensin lämpenemään, vaikka seuraavat työvsiheet kestävät n 1,5 tuntia???

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1967 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Argentiilaiseen tyyliin grilliin nostetaan ronskisti erilaisia lihoja: tällä kertaa ribsejä, fileetä ja broilerinsydämiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4-5
Valmistusaika
1-5 t

Mixed grill eli ribsit, filee ja broilerin sydämet

Ainekset

Glaseeratut ribsit
2
kg
possunribsejä
1
sipuli
4
valkosipulinkynttä
10
kokonaista mustapippuria
2
laakerinlehteä
grillauskastike
1
salottisipuli
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
rypsiöljyä
1
prk (400 g)
kirsikkatomaatteja
1
rkl
tomaattipyreetä
1
dl
fariinisokeria
3
rkl
punaviinietikkaa
2
tl
worcesterkastiketta
½
tl
kuivattua chiliä myllystä
1
tl
paprikajauhetta
1
tl
kuivattua oregano
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen keittämistä. Kuori ja lohko sipuli ja valkosipulit ja lisää ne pippureiden ja laakerinlehden kanssa kattilaan. Lisää 2 litraa vettä ja kiehauta. Laita ribsit kattilaan. Tarvittaessa lisää vettä, että lihat peittyvät. Keitä 1–1½ tuntia matalalla lämmöllä. Kuori keittämisen alkuvaiheessa pinnalle muodostuvaa harmaata vaahtoa pois.
  2. Tee grillauskastike. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit. Kuullota niitä öljyssä pannussa 5 minuuttia. Lisää tomaatit, pyree, sokeri, etikka, worcesterkastike ja mausteet. Kiehauta seos ja vähennä lämpöä. Painele tomaatteja hieman rikki. Anna kiehua matalalla lämmöllä 20–30 minuuttia, kunnes seos on paksuuntunut. Soseuta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella.
  3. Nosta kypsät ribsit kattilasta työtasolle. Valele päälle grillauskastiketta. Paista kuumassa grilliparilassa muutama minuutti molemmilta puolilta. Tarjoa lopun kastikkeen kanssa.

Kokonaisena grillattu filee

Ainekset

800
g
naudan sisäfileetä
1-2
tl
merisuolaa
Makuöljy
1
ruukku
oreganoa
1
dl
rypsiöljyä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Poista fileestä kalvot, hiero pintaan suolaa ja anna maustua mielellään vaikka yön yli. Ota liha noin tuntia ennen kypsennystä, suolaa viimeistään tässä vaiheessa. Taputtele filee kuivaksi talouspaperilla.
  2. Tee makuöljy. Hienonna oregano ja sekoita se öljyn, suolan ja pippurin kanssa. Sivele osa makuöljystä fileen pintaan.
  3. Grillaa fileetä kuumassa grillissä noin 10 minuuttia. Käännä muutaman kerran paistamisen aikana. Työnnä paistolämpömittari lihaan. Vähennä lämpöä tai siirrä filee epäsuoralle lämmölle. Jatka kypsentämistä välillä käännellen noin 30 minuuttia tai kunnes sisälämpötila on 58 astetta. Tällöin liha on mehukasta ja kauniin vaaleanpunaista sisältä.
  4. Nosta filee grillistä vetäytymään. Sivele pintaan loput makuöljystä. Kääri folioon ja anna vetäytyä 10 minuuttia. Tarjoa vihreän tai punaisen chimichurrin kanssa.

Broilerinsydämet

Ainekset

500
g
broilerinsydämiä
Marinadi
1/2
ruukkua
lehtipersiljaa
2
valkosipulinkynttä
1
appelsiinin kuori
1
sitruuna (kuori ja mehu)
4
rkl
oliiviöljyä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
1/4
tl
kuivattua chiliä myllystä

Työvaiheet

  1. Tee marinadi. Hienonna lehtipersilja. Kuori ja hienonna valkosipulit. Raasta sitrusten kuoret ja purista sitruunasta mehu. Yhdistä kaikki marinadin aineet ja sekoita.
  2. Laita sydämet marinadiin. Peitä kelmulla ja anna maustua viileässä vähintään 4 tuntia.
  3. Pujota sydämet vartaisiin. Paista vartaita grillissä muutama minuutti käännellen tai pannussa voi-öljyseoksessa muutama minuutti per puoli. Älä paista liian kauan, sillä silloin liha muuttuu sitkeäksi.
     

Kommentit (5)

Vierailija

Eikö suomesta löydy yhtäkään kokkia, joka osaisi valmistaa lihaa muuten kuin keittämällä? Tietysti kun nykyään on niin epämuodikasta syödä lihaa, niin onhan se hyvä keittää varmuuden vuoksi siitä maku pois.

Vierailija

Broilerinsydämet jäävät kelmuun? Vai jatkuuko ohje?

Vierailija

Raakanako noi broilerinsydämet syödään? Jos ei, se grillausohje olis kiva lisä ohjeeseen.

mattirissanen

Minkä ihmeen takia keitettävä liha pitää ottaa huoneenlämpöön tuntia ennen keittämistä?

Pihvin paistamisen lopputulos on parempi, kun liha suoraan jääkaapista pannulle.

Taitavat olla samaa tasoa ohjeina kuin pihvin pinnan sulkupaisto, joka on huuhaata!

GRV Heini
Seuraa 
Liittynyt13.5.2014

Broilerinsydänten ohje päivitetty.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1967 reseptiä.
Linkitetty 30 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Pehmeän kermaisa burrata on varsinainen mielihyväjuusto. Se kruunaa kauniin vihreän kesäsalaatin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Parsa-burratasalaatti

Ainekset

1
nippu (250 g)
parsaa
1
nippu (150 g)
retiisiä
2
ruukkua
vesikrassia
2
ruukkua
herneenversoja
½
ps (100 g)
pakasteherneitä
2
rkl
seesaminsiemeniä
1
pkt (100 g)
burratajuustoa tai (120 g) mozzarella di bufalaa
Hernekastike
½
ps (100 g)
pakasteherneitä
1
sitruunan mehu
1
dl
ranskankermaa
½
dl
oliiviöljyä
2
rkl
hunajaa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Tee ensin kastike. Sulata herneet mikrossa tai siivilässä kuuman veden alla ja laita sauva- tai tehosekoittimen kulhoon. Lisää sitruunan mehu ja ranskankerma ja soseuta. Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan soseuttaen. Mausta hunajalla ja suolalla.
  2. Katkaise parsojen kova tyvi pois. Suikaloi parsat kuorimaveitsellä. Leikkaa retiisit ohuiksi viipaleiksi. Hienonna krassi ja paloittele herneenversot. Sulata herneet. Yhdistä kasvikset ja yrtit kulhossa. Sekoita kolmannes kastikkeesta joukkoon.
  3. Laita salaatti tarjoiluastiaan, ripottele siemenet pinnalle. Valuta juusto ja lisää se salaattiin. Viimeistele lopulla kastikkeella.

Kommentit (0)