Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 300 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Tuomas Kolehmainen

Oluella ja bbq-kastikkeella maustetut lihapullat ovat tuhtia ruokaa täynnä makua. Tällä ohjeella niitä tulee reilu satsi.

Octoberfest meni jo, mutta nämä oluella maustetut lihapullat sopivat mainiosti myös tavalliseen syksyiseen viikonloppuun.

Hurjan maukkaita lihapullia tulee tällä ohjeella iso satsi, joten kutsu ystävät syömään. Lihapulliin käytetään kilo vähärasvaista jauhelihaa. Siihen sekoitetaan korppujauhojen sijasta ilmavampia pankojauhoja, jotka pitävät pyöryköiden koostumuksen kuohkeampana.

Olut antaa lihapullille kivasti makua worcesterkastikkeen ja valkosipulinkynsien kanssa. Lihapullat kannattaa pyöritellä isoiksi, jolloin ne eivät tiivisty liikaa ja muutu rakenteeltaan koviksi. Pyörykät paistuvat uunissa noin vartissa tai paistinpannulla paistaen.

Syksyisen napostelumenun voi muodostaa tarjoamalla lihapullien lisäksi perunasalaattia ja paistettuja sieniä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 annosta
Valmistusaika
20 min + kypsennys 15–30 min
Vaikeustaso
Helppo

Olut-bbq-lihapullat

Ainekset

3
valkosipulinkynttä
1
kg
pihvikarjan jauhelihaa
2,5
dl
panko-jauhoja (esim. Yataka)
0,5
dl
lagerolutta
2
pientä kananmunaa
2
tl
worcesterkastiketta
2
tl
suolaa
ripaus mustapippuria myllystä
Kastike
0,5
dl
bbq-kastiketta
1
tl
sriracha-kastiketta
2,5
dl
täysmajoneesia

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
  2. Sekoita valkosipuli, jauheliha, pankojauhot, lager ja kananmunat keskenään. Mausta worcesterinkastikkeella, suolalla ja pippurilla.
  3. Pyörittele seoksesta halkaisijaltaan noin 4 cm:n pullia ja paista ne joko 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai pannulla voi-öljyseoksessa muutamassa erässä.
  4. Tee kastike sekoittamalla bbq ja chilikastike majoneesiin.

Saksalainen pottusalaatti

Ainekset

1
kg
perunoita
100
g
pekonia
Kastike
1
pieni
salottisipuli
1
valkosipulinkynsi
3
rkl
valkkoviinietikkaa
2
tl
sokeria
1
tl
sormisuolaa
1
rkl
kokojyväsinappia
3/4
dl
oliiviöljyä
2
rkl
majoneesia
1/4
tl
mustapippuria myllystä
3
rkl
ruohosipulia hienonnettuna
3
rkl
lehtipersiljaa hienonnettuna

Työvaiheet

  1. Kuori perunat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä.
  2. Tee kastike. Kuori ja hienonna sipulit. Laita ne tarjoilukulhoon. Lisää etikka, sokeri ja suola. Anna maustua noin 5 minuuttia. Lisää sinappi, öljy, majoneesi ja pippuri. Hienonna yrtit joukkoon. Puolita tai viipaloi kuumat perunat ja lisää kastike.
  3. Kuutioi pekoni ja paista se rapeaksi pannussa. Nosta rapeat pekonit hetkeksi talouspaperille valumaan. Lisää pekonit salaattiin. Tarjoa salaatti haaleana tai kylmänä.

Chili-sitruunasienet

Ainekset

1
l
sieniä, esim. kantarelleja tai suppilovahveroita
Kastike
3
valkosipulinkynttä
3/4
dl
oliiviöljyä
1
rkl
rosmariinia hienonnettuna
Tarjoiluun
4
rkl
lehtipersiljaa hienonnettuna
1
tl
sitruunankuorta raastettuna
1
mieto chilipalko viipaleina
1/2
tl
sormisuolaa
1/4
tl
valkopippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Paahda sieniä kuumalla kuivalla pannulla, kunnes niistä on haihtunut enin neste pois, noin 5 min.
  2. Tee kastike. Kuori valkosipulit ja viipaloi ne ohuesti. Sekoita ne öljyyn. Hienonna rosmariini joukkoon.
  3. Kaada öljyseos sienille ja jatka paistamista 3-5 minuuttia.
  4. Hienonna lehtipersilja, raasta sitruunan keltainen kuoriosa ja leikkaa chilipalko viipaleiksi ja lisää ne suolan ja pippurin kanssa sienien mausteeksi.

VINKKI Voit tehdä sienet edellisenä päivänä.

Kommentit (2)

Moppe

Miten ihmeessä 0,5 dl olutta kiloon jauhelihaa riittää maustamaan ruoan olutlihapulliksi?

Lohikäärmeen vuonna syntynyt.

Tämäkin olut on vanha konsti,  tein näin jo 30-40 vuotta sitten. Noin 400gr jauhelihaa ja puoli pulloa olutta.  Ei korppujauhoja vaan ruokalusikallinen perunajauhoja, tulee niin parhaat.  Aina näitä pyörän keksijöitä, voisi mainita että kopsittu mummolta tai ukilta, niin vaan on.  oli ihan hitti aikoinaan nuo olutpullit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.
ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström
Napakat herkkutatit sopivat täydellisesti vartaisiin. Kokeile myös kiinteitä ruskotatteja, suurehkoja orakkaita tai lampaankääpiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 varrasta
Valmistusaika
30 min + maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Tatti-pekonivartaat

Ainekset

8
keskikokoista herkkutattia, ruskotattia tai lampaankääpää
4
punasipulia
1
kesäkurpitsa
2
pkt (à 170 g)
pekonia
GRILLAUSKASTIKE
4
rkl
rypsiöljyä
1
rkl
balsamiviinietikkaa
1
rkl
soijakastiketta
1
rkl
tomaattipyreetä
½
tl
paprikajauhetta
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Puhdista sienet. Irrota tattien lakit, jätä pienet kokonaisiksi ja puolita isommat. Leikkaa sienien jalat muutaman sentin siivuiksi.
  2. Kuori ja halkaise sipulit, poista kannat ja irrota sipulin kerrokset erilleen. Viipaloi kesäkurpitsa. Irrota pekonisiivut toisistaan.
  3. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa.
  4. Jaa sienet, sipuli, kesäkurpitsa ja pekoni varrastikkuihin. Käytä jokaiseen vartaaseen yksi tatti ja laskosta pekonisiivut sienisiivujen viereen.
  5. Sivele pintaan grillauskastiketta. Anna vartaiden maustua jääkaapissa noin tunti ennen paistamista.
  6. Grillaa vartaita kuumassa grillissä suoralla lämmöllä. Kääntele vartaita useasti ja sivele pintaan grillauskastiketta. Kypsennä, kunnes pekoni on kypsynyt rapsakkareunaiseksi.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Valurautapata toimii sekä induktioliedellä että uunissa. Mehevän possupadan makuihin sopii myös joukkoon pilkottu omena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min + 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Kermainen possupata

Ainekset

700
g
porsaan kassleria
2
rkl
öljyä
6–8
salottisipulia
5
valkosipulinkynttä
3
dl
vettä
1
lihaliemikuutio
1
dl
kuivattuja suppilovahveroita tai mustatorvisieniä
3
salvian oksaa
2
rkl
dijoninsinappia
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
100
g
ruusukaalia
2
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

  1. Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia etukäteen.
  2. Kuutioi liha reiluiksi paloiksi. Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulinkynnet.
  3. Ruskista possupalat öljyssä pannulla pienissä erissä. Lisää pannulle sipulit. Paista sekoitellen muutama minuutti. Kaada lihat ja sipulit pataan.
  4. Lorauta pataan vesi. Lisää liemikuutio, kuivatut sienet, salvia, sinappi, suola ja pippuri. Hauduta pataa liedellä kannen alla hiljaisella tulella noin 45 minuuttia.
  5. Poista ruusukaalien uloimmat lehdet ja kuivat kannat. Halkaise suurimmat. Lisää pataan ruusukaalit ja kerma. Hauduta vielä 15 minuuttia.

Vinkki! Padan voi hauduttaa edellisenä päivänä ja jatkaa tarjoilupäivänä ruusukaalien ja kerman lisäämisestä. Jos pata on ollut yön jääkaapissa, pidennä hieman haudutusaikaa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 43 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström
Pannulla nopeasti paistetut kesäkurpitsaviipaleet ja rapeaksi paahdettu possun jauheliha maustetaan chilillä, valkosipulilla ja mintulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kesäkurpitsa-jauhelihapannu

Ainekset

3–4
(400 g)
pientä kesäkurpitsaa
2
valkosipulinkynttä
2
punaista chiliä
½
ruukku tuoretta minttua
½
ruukku tiliä
400
g
possun jauhelihaa
¾
tl
suolaa
½
sitruuna
¼
tl
mustapippuria
2–3
rkl
rypsiöljyä paistamiseen
Lisäksi
keitettyä riisiä
(rapeaa valkosipulia chiliöljyssä)

Työvaiheet

  1. Viipaloi kesäkurpitsat ja valkosipulinkynnet. Hienonna chilit, minttu ja tilli.
  2. Kuumenna 1 rkl öljyä pannussa. Paista kesäkurpitsaviipaleita, kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää valkosipulit paistumaan hetkeksi. Kääntele minttu joukkoon. Siirrä sivuun odottamaan.
  3. Pyyhi pannu puhtaaksi ja kuumenna loput öljystä. Paista jauheliha rapean ruskeaksi. Lisää chilit ja jatka paistamista muutama minuutti. Lisää suola ja tilli.
  4. Sekoita kesäkurpitsat jauhelihan joukkoon. Purista joukkoon sitruunasta mehu ja rouhi päälle mustapippuria.
  5. Tarjoa keitetyn riisin kanssa. Lisää halutessasi rapeaa valkosipulia.

Vinkki! Jos käytät isompaa kesäkurpitsaa, leikkaa viipaleet vielä neljään osaan.