Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 362 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Koko ateria yhdellä pellillä! Paahda ensin puolikkaat perunat ja lisää rinnalle lohet. Rapean murupinnan alla kala kypsyy herkullisen meheväksi. Perunoiden maun salaisuutena taas on ihana sitruunavoi.

Uunilohi keikkuu suomalaisten suosikkiruokien listalla vuodesta toiseen. Siksi se on myös ruokalaji, johon pienet muutokset ovat usein tervetulleita.

Kuivahtaneesta leivästä, valkosipulista ja öljystä sekoitettu murukuorrute tekee uunilohen pinnasta herkullisen rapean. Samalla tulee hyödynnettyä leivänkannikat, jotka muuten joutuisivat hukkaan.

Kun lohen leikkaa valmiiksi annospaloiksi ennen paistamista, se valmistuu aavistuksen nopeammin ja on helppo tarjoilla. Voit säätää lohen kypsennysaikaa makusi mukaan. Pidä kuitenkin lämpötila 175-asteisena, jotta lohi kypsyy meheväksi.

Samalla pellillä lohen kanssa kypsyvät puolitetut perunat. Ne saavat makunsa sitruunavoista, joka lisätään lopuksi kuumien perunoiden pinnalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Sitruunaperunat ja murukuorrutettu lohi

Ainekset

600
g
kirjolohifileetä
1
tl
suolaa
Murukuorrute
2
viipaletta
maalaisleipää (kuivahtanutta)
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
timjamia hienonnettuna
1
sitruunan taastettu kuori
2
rkl
öljyä
Sitruunaperunat
4
isoa perunaa
50
g
voita
2
rkl
sitruunamehua
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Aloita perunoista. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pese perunat, halkaise ne ja laita pellille leikkuupinta ylöspäin. Kypsennä perunoita uunissa noin 30 minuuttia, kunnes perunat tuntuvat haarukalla kokeiltaessa lähes kypsiltä.
  2. Leikkaa lohifilee perunoiden kypsyessä 4 annospalaksi. Ripota niille ½ tl suolaa.
  3. Tee murukuorrute. Rouhi leipä veitsellä muruksi ja laita kulhoon. Hienonna valkosipuli ja timjami ja lisää leivän joukkoon. Pese ja raasta sitruunankuori. Lisää se leipämuruihin. Lisää öljy ja loppu suola ja sekoita. Jaa leipäseos lohipaloille.
  4. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen. Ota perunapelti uunista ja lisää kalapalat pellille perunoiden viereen. Jatka kypsentämistä 10 minuuttia tai kunnes kala on kypsää.
  5. Sulata voi. Purista sitruunamehu voihin. Lisää pieni ripaus suolaa. Riko kypsien perunanpuolikkaiden pinta ruokalusikalla ja jaa sitruunavoisula perunoille.

Kommentit (6)

Nipa

Ei noi perunat kyllä tossa ajassa kypsy.

Lepu

No ei todellakaan 25 min perunat kypsy, ei minun uunissani ainakaan.

Pottu kuin pottu

On halkaistu peruna. Luulen silti, että tarvitsisi n0in 10 min lisäaikaa..

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista. Vaihdan ohjeen lämpötilan nyt korkeammaksi, sillä perunat tosiaan kypsyvät varmemmin 200-asteisessa uunissa. Kun pellille lisätään kalat, uuninlämmön voi laskea 175 asteeseen. Lisään myös varmuuden vuoksi perunoille hieman paistoaikaa. 

Vierailija

Tämä menee kokeiluun. Kokonaisuus kuulostaa hyvältä ja perunat erittäin herkulliselta 😘 Kiitos ohjeesta!

Vierailija

Ei tuu munkaan perunat 30minuuttiin.
Ja mistä kohti ohje on 30min... kalaan menee vielä lisäaikaa ainakin 15-20min.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Ninna Lindström
Lähes kokonaan säilykkeistä valmistettu maukas tomaattikeitto on arjen pelastus. Luksuslisän keitolle antavat täyteläisen juustoiset krutongit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattikeitto ja juustokrutongit

Ainekset

2
prk (à 400 g)
tomaattimurskaa
10
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä
1
kasvisliemikuutio
1
rkl
balsamicoa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
2
dl
kiehautettua vettä
(suolaa)
JUUSTOKRUTONGIT
8
palaa hapanjuurileipää
40
g
voita
200
g
cheddarjuustoa viipaleina
LISÄKSI
1
ruukku basilikaa
oliiviöljyä ja chilihiutaleita

Työvaiheet

  1. Kaada tomaattimurska kattilaan. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja timjami. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio, balsamico, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Keitä kannen alla välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa krutongit. Voitele leipäpalat molemmilta puolilta. Päällystä puolet leivistä cheddarviipaleilla. Paina loput leipäviipaleet kansiksi juuston päälle. Paista pannulla noin 3 minuuttia per puoli tai kunnes juusto on sulanut. Jos haluat leivistä tiiviimpiä, levitä leivinpaperipala pannulla olevien leipien päälle ja paina leivät toisella pannulla tai kattilalla litteämmiksi.

  3. Nosta leivät leikkuulaudalle ja leikkaa ne krutongin kokoisiksi paloiksi.

  4. Lisää keittoon kookosmaito ja kiehautettu vesi. Soseuta sauvasekoittimella. Jos keitto on mielestäsi liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Keittoa ei tarvitse enää kuumentaa.

  5. Viimeistele keitto basilikan lehdillä, oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla. Tarjoa juustokrutonkien kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Wokkaa kasviksia pikaisesti pannulla. Rapeus ja ravintoarvot säilyvät, kun kasvikset eivät kypsy liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Wokattu kasviskeitto

Ainekset

350
g
kirsikkatomaatteja
1
l
pinaattia
1–2
lehtisellerinvartta
1
suippopaprika
100
g
herkkusieniä
1
punasipuli
3
valkosipulinkynttä
1
l
kasvislientä (gluteeniton)
2
rkl
rypsiöljyä
½
dl
cashewpähkinöitä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
kuivattua yrttisekoitusta
1
tl
sokeria
1
prk (380/230g)
valkoisia kypsiä papuja

Työvaiheet

  1. Huuhtele kirsikkatomaatit, pinaatinlehdet ja lehtisellerit. Viipaloi lehtisellerit. Huuhtele paprika, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, viipaloi. Puhdista sienet ja viipaloi. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi (1 l vettä + 2 kasvisfondikuutiota).

  2. Kuullota wokkipannussa tai paistokasarissa öljyssä sipuleita, herkkusieniä, lehtiselleriä, paprikaa ja pinaattia muutaman minuutin. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää huuhdotut pavut ja tomaatit. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi. Kiehauta. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Carbonaran inspiroima ruusukaalipasta on syysiltojen lohturuokaa parhaimmillaan. Kokojyväsinappi antaa pastalle hauskan lisän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Ruusukaali-pekonipasta

Ainekset

300
g
ruusukaaleja
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
150
g
pekonia
2
kananmunaa
2
dl
parmesaania hienoksi raastettuna
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
kokojyväsinappia
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
½
ruukku lehtipersiljaa
LISÄKSI
400
g
nauhapastaa
1
dl
pastan keitinvettä

Työvaiheet

  1. Siisti ruusukaalien kannat. Poista tarvittaessa huonokuntoiset lehdet. Leikkaa ruusukaalit ohuiksi kiekoiksi.

  2. Kuori ja suikaloi sipuli. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Suikaloi pekoni. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Raasta parmesaani hienoksi.

  3. Laita pasta kiehumaan pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustettuun veteen.

  4. Laita pekoni kylmälle pannulle ja paista rapeaksi. Siirrä pekonit pannulta sivuun odottamaan.

  5. Kuullota sipulit pannulla öljyssä. Lisää ruusukaalit ja paista sekoittaen noin 5 minuuttia. Lisää pekonit. Mausta sinapilla, suolalla ja pippurilla. Hienonna lehtipersilja joukkoon.

  6. Kun pasta on sopivan kypsää, kauhaise keitinvettä talteen ja valuta pasta siivilässä. Kaada pasta ja ruusukaaliseos kulhoon ja sekoita. Lisää kananmunat voimakkaasti sekoittaen. Lisää pastan keitinvettä tarvittaessa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Kalan mausteeksi pyöräytetään itse tehty sitruunapippurin ja kapriksen maustama dippi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + maustuminen 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Paistettua kalaa ja pikkelivihanneksia

Ainekset

PIKKELIVIHANNEKSET
1
kesäkurpitsa
1
pieni kukkakaali
1
punasipuli
3
porkkanaa
LIEMI
½
dl
väkiviinaetikkaa
1
dl
sokeria
3
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SITRUUNAPIPPURI
2
tl
raastettua luomu sitruunan kuorta
¼
tl
mustapippuria rouhittuna
¼
tl
valkopippuria rouhittuna
¼
tl
suolaa
DIPPI
1
rkl
kapriksia
2
dl
vegaanista ranskakermaa
n. 1
rkl
sitruunamehua
LISÄKSI
600
g
kalaa ruodottomana fileenä (esm. kirjolohi, nieriä)
2
rkl
ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Leikkaa kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Pakkaa porkkanaa lukuun ottamatta kasvikset puhtaaseen lasipurkkiin. Mittaa pikkeliliemen aineet kattilaan ja kiehauta. Siirrä kattila syrjään, lisää porkkanat kuumaan liemeen ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada jäähtynyt liemi porkkanoiden kanssa lasipurkkiin. Anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

  2. Pese ja raasta sitruunan kuori pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon pippurirouheet ja suola.

  3. Hienonna kaprikset veitsellä ja sekoita ranskankerman joukkoon. Mausta sitruunanmehulla.

  4. Leikkaa kala neljäksi annospalaksi ja paista kypsäksi pinnoitetulla pannulla, noin 2 minuuttia molemmin puolin. Mausta sitruunapippurilla ja tuoreella ruohosipulilla. Tarjoa pikkelikasvisten ja dipin kanssa.