Me Naiset on lisännyt 1402 reseptiä.
Linkitetty 162 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Piia Arnould

Pilko sienet pieneksi muruksi, paista kunnolla jauhelihan tapaan ja muhita vielä tomaattien kanssa ihanan umamiseksi kastikkeeksi. Tämä kastike sopii sille, joka haluaa päästä bolognesen makuun ilman lihaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
2 t
Vaikeustaso
Helppo

Bolognesen ystävän sienikastike

Ainekset

½
dl
kuivattuja herkkutatteja
4
dl
kuumaa vettä
500
g
tuoreita tatteja, suppilovahveroita tai herkkusieniä
4
valkosipulinkynttä
2
porkkana
2
varsisellerinvartta
4
rkl
oliiviöljyä
2
tlk (à 400 g)
tomaattimurskaa
2
rkl
balsamiviinietikkaa
2
laakerinlehteä
1
tl
suolaa
1
tl
sokeria
¼
tl
mustapippuria
Lisäksi
2
dl
raastettua parmesaania
1
dl
persiljaa pastaa neljälle hengelle

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.

  2. Laita kuivatut sienet 15 minuutiksi likoamaan kuumaan veteen.

  3. Puhdista tuoreet sienet. Jauha sienet ja valkosipulinkynnet tehosekoittimessa murumaiseksi. Ota sivuun ja tee samoin sipulille, porkkanalle ja sellerille. Valuta kuivatut sienet, ota liotusliemi talteen.

  4. Kuumenna 2 rkl öljyä isolla, korkeareunaisella uuninkestävällä pannulla tai kasarilla, ja paista sieni-valkosipuliseosta 4 minuuttia. Lisää joukkoon kuivatut sienet ja vihannesmuru ja paista vielä 10 minuuttia. Lisää tomaattimurskat ja sienien liotusvesi. Sekoita joukkoon etikka ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi.

  5. Leikkaa padan päälle leivinpaperista pyöreä kansi ja palan keskelle pieni reikä. Paina leivinpaperikansi kastikkeen pinnalle. Hauduta kastiketta uunissa 1½ tuntia. Sekoita valmiiseen kastikkeeseen juustoraaste ja koristele annokset hienonnetulla persiljalla. Tarjoile pastan kanssa.

Kommentit (5)

Kotikokki84

Muista suolaa riittävästi. Itsellä tuli vähän mauton....

Energiaa voi säästää

Uunissa kypsennettävissä ohjeissa neuvotaan aina laittamaan ensin uuni päälle. Valmisteluihin pilkkomisineen ja hauduttamisineen menee varmasti enemmän kuin n. 7 min, joka on nykyään useiden uunien lämpenemisaika. Kannattaa olla tarkkana, kun energian hinta kallistuu.

Vierailija

Oli Lasagne reseptissä maininta juusto ja lisätty sana mieto !! Mieto juusto ei ole juustoa, juusto on hyvä jos potkii takaisin, sitä pitää vain käyttää oikein. Laita vähemmän. Suomalainen Pallojuusto , hienolla nimellään Edam ei ole juustoa, se on levitettä tai  jotain mikä ei ole juustoa...

Vierailija

Tein liian maukasta. Kokkaan paljon ja käytän mausteita paljon. Uunia en ole soisin valmistuksessa, hyvä idea.

Vierailija

Ja Italialaiset hurraa taas Suomi innovaatiolle, ei ole ihme ettei Suomea pidetä ruokamaana kun on tuollaisia reseptien "keksiöitä"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2777 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Kääräise rullien täytteeksi rapeaksi paistettua tofua, riisinuudeleita, suolapähkinöitä sekä runsaasti yrttejä. Valmiit rullat dipataan umamiseen pähkinäkastikkeeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 rullaa / 4 annosta
Valmistusaika
1 t 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Tofu-yrttirullat

Ainekset

250
g
kiinteää tofua
1
rkl
rypsiöljyä
Maapähkinäkastike
1
dl
sileää maapähkinävoita
¾
dl
kuumaa vettä
3
rkl
soijakastiketta
½
limetin mehu
1
rkl
riisiviinietikkaa
1
rkl
chiliöljyä tai sriracha-kastiketta
Lisäksi
100
g
riisinuudelia
1
rkl
paahdettua seesamiöljyä
5–6
retiisiä
1
ruukku minttua
1
ruukku korianteria
1
ruukku thaibasilikaa
1
rs
shison lehtiä tai retiisin versoja
1
dl
suolapähkinöitä
12
arkkia riisipaperia (Ø 16 cm)

Työvaiheet

  1. Kuivaa tofu, kääri talouspaperiin, laita lautaselle ja aseta painava leikkuulauta painoksi. Jätä valumaan noin tunniksi.

  2. Laita maapähkinävoi kulhoon. Kuumenna vesi ja sekoita se maapähkinävoin joukkoon. Purista limetistä mehu ja sekoita se muiden kastikeaineiden kanssa pähkinävoiseokseen.

  3. Leikkaa tofu 12 palaan. Paista tofut pannussa öljyssä rapeiksi. Lisää pannuun 3 rkl maapähkinäkastiketta ja pyöräytä tofut kastikkeessa. Nosta sivuun odottamaan.

  4. Murra nuudelit käsin puoliksi ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta nuudelit hyvin ja sekoita seesamiöljy joukkoon. Suikaloi retiisit.

  5. Kaada kiehuvan kuumaa vettä laakeaan kulhoon tai vuokaan. Upota yksi riisipaperiarkki kerrallaan veteen, anna pehmetä 10–15 sekuntia ja nosta arkki kostutetun keittiöpyyhkeen päälle.

  6. Täytä rulla yrteillä, shisolla, retiisillä, tofulla ja suolapähkinöillä. Älä täytä liikaa, jottei riisipaperi hajoa.

  7. Käännä riisipaperin alareuna ja toinen sivu täytteen päälle, kääri sitten tiukaksi rullaksi. Valmista loput rullat samoin. Tarjoa rullat lopun maapähkinäkastikkeen kanssa.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1402 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Päivi Ristell

Porkkana ei suinkaan ole ainut juures, joka sopii kakkuihin. Tämä herkku saa mehevyytensä palsternakasta ja tuorejuustokuorrutteesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12
Valmistusaika
1 t + 45 min + kakun jäähtyminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Palsternakkakakku

Ainekset

350
g
kuorittuja palsternakkoja
1
appelsiini kuorenraaste
2
tl
appelsiinimehua
3
kananmunaa
dl
sokeria
dl
öljyä
dl
vehnäjauhoja
1
rkl
piparkakkumaustetta
2
tl
leivinjauhetta
100
g
saksanpähkinöitä
Kuorrutus
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
200
g
vaniljatuorejuustoa
100
g
pehmeää voita
dl
tomusokeria
2
tl
appelsiinimehua
Päälle
appelsiinin kuorta
saksanpähkinöitä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vuoraa pieni irtopohjavuoka (ø 15 cm) leivinpaperilla.
  2. Kuori ja raasta palsternakat hienoksi. Pese ja raasta appelsiinin kuori. Purista mehu.
  3. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää palsternakkaraaste, appelsiinin kuoriraaste, mehu ja öljy. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Hienonna pähkinät joukkoon. Kääntele kuivat ainekset palsternakkaseokseen.
  4. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 50 minuuttia.
  5. Anna jäähtyä noin 10 minuuttia. Irrota vuoasta ja anna jäähtyä kokonaan. Leikkaa pohja kahteen osaan.
  6. Vatkaa kuorrutuksen ainekset nopeasti sekaisin keskenään.
  7. Levitä puolet kuorrutuksesta kakkupohjan kerrosten väliin, ja levitä loput kuorrutuksesta rennosti kakun päälle. Koristele pähkinöillä ja appelsiinin kuorella.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2777 reseptiä.
Linkitetty 256 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Jos rakastat mantelin makua, et voi olla ihastumatta tähän simppeliin leivonnaiseen.

Frangipane on helppo ja ihanan mehevä leivonnainen. Nimi viittaa mantelitäytteeseen, joten frangipane voi olla yhtä hyvin murotaikinaleivos, hedelmäpiirakka kuin mantelikakkukin. Esimerkiksi Ranskassa frangipanea nautitaan galette des rois -voitaikinaleivonnaisessa.

Frangipane syntyy...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 kpl
Valmistusaika
1 h + vetäytyminen 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Frangipane-leivokset

Ainekset

Pohjataikina
125
g
kylmää voita
dl
erikoisvehnäjauhoja
2
rkl
ruokosokeria
1
kananmuna
(1–3
tl
kylmää vettä)
Täyte
150
g
huoneenlämpöistä voita
dl
ruokosokeria
3
huoneenlämpöistä kananmunaa
2
ps (à 75 g)
mantelijauhetta
½
tl
vaniljajauhetta
Pinnalle
50
g
mantelilastuja
Lisäksi
vaniljakastiketta

Työvaiheet

  1. Kuutioi kylmä voi kulhoon. Lisää jauhot ja ruokosokeri. Sekoita seos monitoimikoneessa tai nypi sormin murumaiseksi. Lisää kananmuna ja sekoita, kunnes taikina on tasaista. Jos se tuntuu kuivalta, lisää vettä lusikallinen kerrallaan. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi.
  2. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Voitele leivosvuoat (Ø 8 cm) tai piirakkavuoka (Ø 22 cm).
  3. Kauli taikina levyksi ja ota siitä muotilla tai leivosvuoalla 8 palaa (Ø noin 10 cm). Painele ne vuokien pohjille ja reunoille. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
  4. Tee täyte. Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi, noin 5 minuuttia. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Kääntele mantelijauheet ja vaniljajauhe täytteeseen.
  5. Jaa täyte vuokiin ja ripottele mantelilastut pinnalle. Paista leivoksia uunin keskitasolla noin 40 minuuttia tai piirakkaa 45–50 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.
  6. Tarjoa leivokset huoneenlämpöisinä vaniljakastikkeen kanssa.

Kommentit (1)

Leivosfani

Eivätkö nämä frangipanet olekin niitä iki- ihania ja varsin tunnettuja ruotsalaisia masariineja eli mazarine- leivoksia? Ovatpa hyvinkin! 😋

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2777 reseptiä.
Linkitetty 21 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Päivi Ristell

Älä kaada maa-artisokkien keitinvettä menemään, vaan hyödynnä siitä syntyvä makuliemi ohran kypsennyksessä. Voit kruunata annoksen lopuksi voisilmällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Maa-artisokkaohratto

Ainekset

500
g
maa-artisokkia
5
dl
vettä
2
rkl
kasvisliemifondia
1
dl
valkoviiniä
1
banaanisalottisipuli
1
rkl
öljyä
4
dl
ohra-ateriajyviä
1
dl
savujuustomurua
1
dl
kermaa
1
rkl
tuoretta salviaa hienonnettuna
½
tl
suolaa
Lisäksi
voita paistamiseen (ja voisilmäksi annokseen)

Työvaiheet

  1. Pese artisokat juuresharjalla ja leikkaa ne noin ½ cm:n viipaleiksi. Kuumenna vesi, kasvisliemifondi ja valkoviini kattilassa kiehuvaksi. Keitä artisokkaviipaleita liemessä noin 10 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä.

  2. Kuori ja hienonna salottisipuli. Paista sipulia öljyssä, laakeassa, kannellisessa paistokasarissa pari minuuttia. Lisää jyvät. Kaada maa-artisokkien liemi joukkoon ja hauduta keskilämmöllä, pari kertaa kypsennyksen aikana sekoittaen noin 10 minuuttia.

  3. Lisää juustomuru kerman kanssa kasariin. Kuumenna. Hienonna salvia ja sekoita se suolan kanssa ohran joukkoon.

  4. Paista maa-artisokkaviipaleita voissa pannussa noin minuutti. Lisää paistetut viipaleet ohran joukkoon.

Kommentit (0)