Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 359 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Arkisista broilerin koipireisistä kehkeytyy mahtava herkku, kun niiden annetaan paahtua uunissa sitrusviipaleiden kanssa ja kaveriksi pyöräytetään pirteä persillade.

Broilerinkoivet ovat helppo valinta arkiruoaksi, sillä ne saavat kypsyä rauhassa uunissa eikä ajoitus ole tarkkaa – ne pysyvät mehevinä ylikypsinäkin ja on vain hyvä, jos pintaa paahtuu ja rapeutuu kuunnolla.

Koivet ovat melko rasvaisia ja sellaisenaan melko tuhdin ja yksitoikkoisen makuisia, joten niiden kanssa kannattaa ehdottomasti tarjota helposti ja nopeasti valmistuvaa yrttikastiketta, persilladea.

Jo nimikin kertoo, että kastikkeessa käytettävä yrtti on persilja, tarkemmin lehtipersilja. Se saa seurakseen tuoretta valkosipulia, suolaa ja pippuria. Lisäksi makua ja raikkautta tuovat sitruunanmehu ja raastettu appelsiininkuori.

Kun nämä ainekset sekoitetaan keskenään öljyn kanssa, on käsillä kastike, jota voi lusikoida broilerin lisäksi vaikka salaattiin ja kalan päälle tai käyttää grilliherkkujen marinointiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + kypsennys 40 min
Vaikeustaso
Helppo

Broileria persillade

Ainekset

2
(luomu)appelsiinia
2
(luomu)sitruunaa
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
4
broilerin koipi-reisipalaa
PERSILLADE
1
(iso) ruukku lehtipersiljaa
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
appelsiinin kuorta hienoksi raastettuna
1
dl
öljyä
¼
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Pese sitrukset kuumalla vedellä ja raasta appelsiinista 2 tl kuorta talteen persilladea varten. Leikkaa 1½ appelsiinia ja 1½ sitruunaa ohuiksi viipaleiksi. Asettele ne laakeaan uunivuokaan tai pellille.

  2. Purista puolikkaan appelsiinin mehu isoon kulhoon. Lisää öljy, suola ja mustapippuri. Laita koipireidet kulhoon ja kääntele niin, että mausteöljy levittyy tasaisesti broilerin pintaan. Laita koipireidet vuokaan sitrusviipaleiden päälle. Kypsennä uunissa 35–40 minuuttia tai kunnes broilerit ovat kauniin ruskeita ja rapeanahkaisia.

  3. Hienonna persilja ja valkosipulinkynnet. Purista sitruunamehu ja sekoita kaikki persilladen ainekset keskenään tasaiseksi tahnaksi. Tarjoa kuumien koipireisien kanssa.

Kommentit (7)

Vierailija

Kiitos. Otin tämän reseptin talteen.

Herkkusuu91

Miten tämä Persillade kastike eroaa Gremolata kastikkeesta muuta kuin nimeltä? Persillade taitaa olla pelkkä mauste, mutta Gremolata on maustekastike.

Vierailija

Persillade on kotoisin Ranskasta, Gremolata Italiasta ja useinhan eri maissaä/alueilla on tehty samankaltaisia ruokia eri nimillä. Perinteisesti Gremolata on tehty kastikkeeksi/marinadiksi Ossobucco Milanese-ruokaan ja monesti siihen lisätään kovia, italialaisia juustoja. Persilladen ja Gremolatan perusreseptit muistuttavat kovasti toisiaan ja myös etelä-amerikkalainen Chimichurri muistuttaa kahta edellämainittua.

Vierailija

Gremolataan ei vaan tule öljyä eikä sitruunan mehua, vain raastettua sitruunaa.

mikä mättää ?

Otsikossa mainostettiin yrttikastiketta, mutta nähdäkseni ko. kastikkeessa ei ole muita yrttejä, kuin persiljaa...

Itse tykkään syödä lihaa missä ei ole pelkkiä luita. Rintapalat ovat suosikkini broilerissa, niitä vain saa harvasta kaupasta.

Tai , jos saa ne on jsk.mausteliemessä. Itse ostan maustamattomia.

Mutta koipia ja filettä hyllyt pursuu kyllästymiseen asti.

Toinen on porsaan lapa, lähikaupasta saa vain (silloin, kun saa) öky SUOLATTUA porsaanlapaa, mitä sitten saa liotella tuntikaupalla,sitä turhaa suolaa pois.

Ja miksi suolaa tungetaan j0ka tuotteeseen ja lisätään VETTÄ?

Emme  elä -50 luvulla, jolloin ei ollut kylmälaitteita. Toki se liika suola (ja vesi) lisää tuotteen painoa... :(

Mutta myös pilaa tuotteen.

Vierailija

Olipa mautonta vaikka tein juuri ohjeen mukaan, persillade se toi oman makunsa kanaan joka ei muuten maistunut miltään. Toisaalta ohjeen mukaan tehty luemi olisi voinut vaikuttaa yli yö mutta olisiko sittenkään maustunut.
No en tee toiste.

Vierailija

Mitä näiden koipien oheen olisi hyvä laittaa? Salaatti, riisi,???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.

ET-lehti on lisännyt 339 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Siemenistä saa reippaasti kuitua ja pehmeitä rasvoja. Hiutale-siemensekoitusta kannattaa tehdä isompi määrä valmiiksi purkkiin. Säilytä hiutalesekoitus jääkaapissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaura-siemenpuuro

Ainekset

3
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
1
dl
kuorittuja siemeniä murskattuna (kurpitsan- ja auringonkukansiemen)
½
dl
paahdettua pellavansiemenrouhetta
1
l
vettä tai kasvimaitoa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita kaurahiutaleet, rouhitut siemenet ja pellavansiemenrouhe keskenään mittakannussa.

  2. Mittaa kattilaan maito ja hiutale-siemenseos. Kiehauta ja keitä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla.

  3. Tarjoile puuron kanssa halutessasi raejuustoa, marjoja ja hunajaa.