Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3391 reseptiä.
Linkitetty 104 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Surauta paistettujen ahventen seuraan tahna ruohosipulista. Kun tahnan kiehauttaa ensin, sen sipulisuus kesyyntyy ja inkivääri ja limetti pääsevät esiin.

Kesän ensimmäiset laiturinnokasta nousevat ahvenet moni nauttii varmasti sellaisenaan voissa paistettuna. Mutta mikäli kalaonnea riittää, kannattaa kokeilla eväkkäiden maustamista rohkeamminkin.

Ruohosipuli ja kaprikset yhdistettynä inkivääriin ja chiliin muodostaa tuoreille ahvenfileille uskomattoman raikkaan ja maukkaan makupaletin. Kaprikset ja chili luovuttavat makuaan voi-öljyseokseen, jossa niitä kuullotetaan hetki ennen ahvenfileitä.

Ruohosipuli ja inkivääri soseutetaan limenmehun kanssa annoksen makuja kirkastavaksi tahnaksi, jonka päällä kalat tarjoillaan. Kauniin väriset ruohosipulin kukat tuovat annokseen lempeyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Ruohosipuli-inkivääriahvenet

Ainekset

600
g
ahvenfileitä
1
tl
suolaa
2
rkl
kapriksia
1
chili
2
rkl
voita
2
rkl
öljyä
½
dl
vettä
Ruohosipulitahna
1
ruukku
ruohosipulia
40
g
inkivääriä
1
limetti
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
½
dl
öljyä
2
rkl
vettä
Lisäksi
(1
dl
ruohosipulinkukkia)

Työvaiheet

  1. Leikkaa fileiden leveään päähän viilto ruotorivin molemmille puolille ja poista ruotorivi. Ripota suola fileille ja jätä maustumaan.

  2. Tee ruohosipulitahna. Hienonna ruohosipuli, raasta inkivääri ja purista limetinmehu teho- tai sauvasekoittimen kulhoon. Lisää sokeri ja suola. Soseuta ja valuta öljy ohuena nauhana koneen käydessä soseeseen. Ohenna 2 rkl:lla vettä.

  3. Valuta kaprikset ja viipaloi chili. Paista voi-öljyseoksessa 1–2 minuuttia ja siirrä pois pannusta. Paista kaloja kuumassa pannussa 2–3 minuuttia/puoli ja siirrä pois pannusta.

  4. Kaada ruohosipulitahna ja ½ dl vettä pannuun ja kiehauta. Lisää chilit ja kaprikset ja laita kalat pinnalle. (Koristele kukkasin.)

Kommentit (6)

Vierailija

Onko tätä ruokaa tarkoitus syödä vain ruohosipulin kukinta-aikaan vai miksi näin älytön "koristeluidea"? Lautanenkin vaikuttaa likaiselta, ei herätä ruokahalua.

Vierailija

Se lautanen on kyllä paistinpannu - minullakaan pannun sisäreunat eivät pysy tahrattomina kun kokkaan. Ja jätä hyvä ihminen kukkakoristeet pois, jos et niistä tykkää. Ohjeessakin ne ovat sulkeissa.

Vierailija

Olen ihmetellyt useissa, kuten tässäkin, ohjeissa kohtaa chili, joka voi olla mitä vaan lähes mauttoman ja tosi tulisen välillä. Ainakin ensikertalainen kaipaisi tarkempia vihjeitä, kuvittelen.

yksinkertainen paras

Miksi oilata hyvä ahvenfile, kaikella turhalla maustamisella?  Suolaa ja tilliä se riitää.

Vierailija

@yksinkertainen paras
Olen ihan samaa mieltä. Ahven ja kuha ovat Suomen parhaita kaloja, joita ei tule maustaa muulla kuin suolalla (ja valkopippurilla). On suorastaan gastronominen synti tappaa näiden herkullisten kalojen oma maku liialla maustamisella.
Jos haluaa voimakasta makua ja paljon mausteita, niillä voi pilata haukea tai vaikka pakasteseitä.

Vierailija

Hauki on kyllä maukkaimpia sisävesikaloja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3391 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Letuista tulee ihanan rouheita, kun mukaan raastaa mehukasta porkkanaa. Niiden pariksi ja täytteeksi sopii lempeänmakuinen sienimuhennos, joka onnistuu niin suppilovahveroista kuin muistakin pannuvalmiista metsäsienistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + paistaminen 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Porkkanaletut sienitäytteellä

Ainekset

3
dl
porkkanaa hienoksi raastettuna
2
tl
tuoretta salviaa hienonnettuna
3
kananmunaa
5
dl
maitoa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
suolaa
25
g
voita
SIENIMUHENNOS
1
l
pannuvalmiita metsäsieniä, esim. suppilovahveroita
3
kevätsipulia
2
rkl
voita
1
rkl
vehnäjauhoja
2
dl
kermaa
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuori porkkanat ja raasta ne hienoksi. Hienonna salvia. Vatkaa munat, maito ja jauhot kulhossa vispilällä tasaiseksi. Lisää suola, porkkanaraaste ja salvia. Anna taikinan turvota täytteen valmistumisen ajan.

  2. Puhdista ja leikkaa sienet suupaloiksi. Hienonna kevätsipulit. Säästä sipuleiden vihreät varret viimeistelyyn. Paista sieniä ja sipuleita voissa pannulla 2–3 minuuttia. Lisää jauhot ja jatka paistamista noin minuutti. Kaada kerma pannuun voimakkaasti sekoittaen. Anna muhennoksen kiehahtaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Pidä täyte lämpimänä lettujen paistamisen ajan.

  3. Paista letut isolla pannulla voissa molemmin puolin kypsiksi. Täytä sienimuhennoksella. Hienonna päälle kevätsipulia.

Hyvä terveys on lisännyt 303 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen
Tattarisuurimoista kypsyy risottoa, jossa on kiva purutuntuma. Rakenne saa olla sakeaa puuroa muistuttava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + kypsennys 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Tattaririsotto ja siemenpesto

Ainekset

PESTO
2
rkl
kurpitsansiemeniä
2
rkl
hampunsiemeniä
1
rku
basilikaa
½
dl
mietoa oliiviöljyä
2
tl
sitruunamehua
¼
tl
suolaa
RISOTTO
1
iso porkkana
1
lehtisellerin varsi
3
dl
tattarisuurimoita
9–10
l
kasvis- tai kanalientä fondista
1
rkl
öljyä
1
rkl
sitruunamehua
25
g
parmesaania raasteena

Työvaiheet

  1. Laita kaikki peston aineet kapeaan, korkeaan kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.

  2. Kuori porkkana ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Kuutioi myös lehtiselleri.

  3. Huuhtele tattarisuurimot siivilässä mahdollisten roskien poistamiseksi.

  4. Tee kasvis- tai kanaliemi valmiiksi kattilaan.

  5. Paista vihanneskuutioita öljyssä kasarissa pari minuuttia. Lisää tattari ja jatka paistamista toiset pari minuuttia tai kunnes tattari on hieman ruskistunut. Lisää kuumaa lientä noin desi kerrallaan. Lisää uusi kauhallinen kun edellinen on juuri ja juuri imeytynyt. Jatka liemen lisäämistä kunnes tattari on kypsää. Tähän kuluu noin 15–20 minuuttia. Lisää lopuksi sitruunamehu ja parmesaaniraaste. Tarjoa risotto peston kanssa.

Vinkki! Jos pestoa jää yli, se säilyy noin viikon jääkaapissa ja lopun voi käyttää leivän päällä tai pastan kaverina.

ET-lehti on lisännyt 322 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Munakas on maukas pikaruoka. Pakastettu lehtikaali tai pinaatti on helppo tapa lisätä annokseen hyvää tekeviä kasviksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1–2
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Raejuustomunakas

Ainekset

1
prk (100 g)
maitorahkaa
1
kevätsipulinvarsi
3
munaa
3
rkl
vettä tai maitoa
½
tl
paprikajauhetta
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
2
rkl
öljyä
2
rkl
voita
1
dl
pakastepinaattia tai -lehtikaalia

Työvaiheet

  1. Valuta raejuustosta neste siivilässä. Hienonna sipulinvarret.

  2. Riko munat kulhoon. Lisää neste, mausteet ja raejuusto. Vatkaa tasaiseksi.

  3. Kuumenna pannulla öljy ja voi. Laita pakastetut pinaatit tai lehtikaalit ja sipulinvarret pannulle. Paista pari minuuttia niin, että pakasteet sulavat ja niistä irronnut neste haihtuu.

  4. Laske lieden lämpötilaa ja kaada munakasseos pannulle, peitä kannella ja hauduta munakasta 3–5 minuuttia. Käännä lastalla munakkaan reunat päällekkäin ja nauti munakas täysjyväleivän kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1166 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.
Feta ja uuden sadon kasvikset pehmenevät uunissa puolessa tunnissa herkullisiksi.
Feta ja uuden sadon kasvikset pehmenevät uunissa puolessa tunnissa herkullisiksi.
Mehevä pasta-annos ei todellakaan kaipaa lihaa, kun se pursuaa satokauden kasviksia ja yrttejä sekä pehmeäksi paistettua fetaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
45 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Uunifeta-kasvispasta

Ainekset

1
pkt
fetaa
½
rkl
öljyä
1
munakoiso
1
sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
rs
kirsikkatomaatteja
1
sitruuna
¾
dl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
2
oksaa rosmariinia
1
l
tuoretta pinaattia
Lisäksi
300
g
pastaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sipaise uunivuokaan öljyä. Laita feta vuokaan.
  2. Pilko munakoiso. Silppua sipuli ja valkosipuli. Huuhtele tomaatit. Levitä kasvikset fetan ympärille.
  3. Pese ja halkaise sitruuna. Purista puolikkaasta mehu ja viipaloi toinen puoli.
  4. Sekoita öljy, sitruunamehu, sokeri ja suola. Lorauta liemi kasvisten joukkoon. Levitä sitruunaviipaleet vuokaan.
  5. Silppua joukkoon rosmariinia ja rouhaise mustapippuria.
  6. Kypsennä fetavuokaa uunissa 25 minuuttia. Käännä uuni grillivastukselle. Nosta vuoka ylätasolle ja paista vielä 5 minuuttia.
  7. Silppua pinaatti ja pyöräytä kypsien kasvisten joukkoon. Pinaatti kypsyy pian kuumien kasvisten joukossa.
  8. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Voit sekoittaa keitetyn pastan pehmeän fetan ja kasvisten joukkoon tai tarjota erikseen.