Puoli senttiä leveä kaalisuikale on sopivin. Pienempi silppu möhjääntyy kuumennuksessa, isompi ei aina kypsy tasaisesti.
Kaalilaatikko
Ainekset
Työvaiheet
- Leikkaa kaali noin ½ cm:n levyisiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna kaksi pannua ja lisää niihin tilkka öljyä. Kuullota toisessa pannussa kaalia ja toisessa sipulia, vähintään 15 minuuttia. (Voit joutua kuullottamaan kaalin kahdessa erässä.) Lisää lopuksi tähtianis sipulin joukkoon. Kippaa kaalit, sipulit ja tähtianis uunivuokaan (koko noin 15 x 30 cm).
- Kuumenna paistinpannussa 1 rkl öljyä. Paista jauheliha erissä; laita sitä pannuun niin, että liha peittää korkeintaan 2/3 pannun pinta-alasta, jotta se ruskistuu kunnolla.
- Lisää paistettu jauheliha, kypsentämättömät ohrahelmet ja meirami uunivuokaan. Jos käytät nesteenä vettä, lisää myös suola. Lihalientä käyttäessäsi voit jättää suolan pois. Sekoita ja lisää vettä tai lihalientä sen verran, että ainekset peittyvät. Valuta siirappi pinnalle.
- Kypsennä laatikkoa 175-asteisessa uunissa 50 minuuttia. Nosta sitten uunin lämpö 200 asteeseen ja paista vielä noin 10 minuuttia tai kunnes laatikon pinta saa väriä.
- Anna laatikon vetäytyä muutama minuutti ennen tarjoamista. Tarjoa puolukkasurvoksen kera.
Puolukkasurvos
Ainekset
Työvaiheet
- Laita puolukat ja sokeri kulhoon.
- Survo puolukat esimerkiksi lusikalla niin että osa marjoista jää kokonaisiksi.
(5 min)