Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2027 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Jouni Toivanen KUVA Sami Repo

Usko tai älä, mutta mansikka ja oliivi ovat täydellinen makupari.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 annosta
Vaikeustaso
Kohtalainen

Mansikka-oliivipiirakka

Ainekset

Piirakkapohja
4
dl
vehnäjauhoja
3/4
dl
tomusokeria
1
tl
suolaa
110
g
voita
n. 3/4
dl
vettä
Täyte
20
kivellistä kalamataoliivia
5
dl
(400 g) mansikoita
200
g
kermaviiliä
3
kananmunankeltuaista
3/4
dl
sokeria
Lisäksi
tomusokeria

Työvaiheet

  1. Tee piirakkapohja. Sekoita kuiva-aineet kulhossa. Kuutioi voi ja nypi se joukkoon. Lisää vesi ja sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin 15 minuutiksi. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
  2. Poista oliiveista kivet ja laita oliivit pieneen kattilaan kylmään veteen. Lämmitä vesi kiehuvaksi ja siivilöi oliivit. Toista ryöppääminen kahdesti. Näin oliiveista lähtee enin karvaus.
  3. Voitele irtopohjavuoka (Ø n. 25 cm) ja painele taikina vuokaan 1 cm:n paksuudelta ja korkealle korkealle reunoille, jotta piirakka saa komeat reunat. Leikkaa leivinpaperista 30 cm:n ympyrä ja laita se taikinan päälle. Täytä vuoka esimerkiksi kuivatuilla herneillä tai pavuilla. Näin pohja pysyy muodossaan. Paista noin 15 minuuttia, kunnes taikina on kypsä.
  4. Tee täyte pohjan kypsyessä. Poista mansikoista kannat ja puolita mansikat. Sekoita kermaviili, keltuaiset ja sokeri kulhossa.
  5. Poista paperi ja painot piirakkapohjalta. Voit käyttää herneitä myöhemmin uudelleen. Asettele mansikat ja oliivit pohjan päälle. Kaada kermaviiliseos mansikoiden ja oliivien päälle. Paista piirakkaa noin 30 minuuttia.
  6. Voit tarjota piirakan lämpimänä tai jäähtyneenä vaikka seuraavana päivänä. Siivilöi päälle tomusokeria ennen tarjoamista.

 

Vinkki! Voit tehdä yli jäävistä valkuaisista esimerkiksi marenkeja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 628 reseptiä.
Linkitetty 168 keittokirjaan.
OHJE Outi Väisänen KUVA Panu Pälviä

Karamellisoitua omenaa ja pähkinöitä kermaisen pannarin joukossa. Tästä ei pannari herkummaksi muutu!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 annosta
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Omenaherkkupannari

Ainekset

1
dl
sokeria
1
rkl
vaniljasokeria
1/2
tl
suolaa
1
sitruunan raastettu kuori
3
kananmunaa
2
dl
maitoa
2
dl
ranskankermaa
1 1/2
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
Karamelliomenat
4
isoa hapokasta omenaa (esim. Granny Smith)
50
g
voita
3 + 2
rkl
fariinisokeria
1
tl
kanelia
1/4
tl
suolaa
1
dl
pekaanipähkinöitä

Työvaiheet

  1. Vaahdota sokerit, suola, sitruunankuori ja munat sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaa maito ja ranskankerma joukkoon. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
  2. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Viipaloi omenat puolen sentin paksuisiksi renkaiksi.
  3. Kuumenna voi isossa paistinpannussa. Lisää omenat, 3 rkl fariinisokeria, kaneli ja suola pannulle. Paista kovalla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes omenat ruskistuvat kunnolla. Voit karamellisoida omenat kahdessa erässä. Jaa voin ja mausteiden määrä silloin puoliksi.
  4. Vuoraa uunivuoka (n. 30 x 30 cm) leivinpaperilla. Levitä kolmannes omenoista vuokaan. Kaada taikina päälle ja asettele loput omenat pinnalle. Ripottele pähkinät ja 2 rkl fariinisokeria päälle.
  5. Kypsennä pannaria uunissa 20–25 minuuttia, kunnes se on keskeltäkin kypsä.
Kaisu P. on lisännyt 186 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeustaso
Kohtalainen

Canape

Ainekset

350 g =
3.5 dl
vettä
10 g =
1 rkl
sokeri
10 g =
1 rkl
suola
500 g =
8.25 dl
vehnäjauhoja
500 g
voita
150 g =
1.2 dl
perunajauhoja
hienoasokeria

Työvaiheet

  1. Sekoita kylmään veteen suola, sokeri ja jauhot. Älä vaivaa. Kauli 14-16 asteinen voi taikinaan 2x4. Anna taikinan levätä kylmiössä muovilla peitettynä 30 minuuttia. Kauli taikina 2x4. Anna taikinan levätä kylmiössä muovilla peitettynä vähintään kaksi tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.

  2. Kauli voitaikina 2 mm:n vahvuiseksi ja 50 cm:n levyiseksi matoksi. Levitä sokeria pöydälle. Levitä voitaikinamatto sokerin päälle. Sirottele maton pinnalle sokeria. Kauli sokeri kiinni mattoon käsikaulimella.

  3. Taittele matto kuvan mukaisesti. Leikkaa paloiksi.

  4. Laita palat pellille riittävän harvaan (canapet leviävät runsaasti paiston aikana) leikkauspinta ylöspäin. Anna canapeiden levätä tunti ennen paistoa.

  5. Paista canapet 220 asteisessa uunissa noin 14 minuuttia. Käännä canapet paiston puolivälissä.

Kaisu P. on lisännyt 186 reseptiä.
Linkitetty 22 keittokirjaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Pullavanukas

Työvaiheet

½ pullapitko

mansikkahillo

5 dl maitoa

2 kananmunaa

1 rkl voita vuoan voiteluun  

Voitele uunivuoan sisäpinta voilla. Sekoita kanamunat maidon joukkoon ja leikkaa pulla viipaleiksi. Kasta viipaleet munamaitoon ja lado vuokaan. Lusikoi pullaviipaleiden väliin haluamasi määrä vadelmahilloa ja kaada loppu munamaito päälle. Paista 200° C uunissa n. ½ tuntia. Nauti vaniljakastikkeen kera.

Kaisu P. on lisännyt 186 reseptiä.
Linkitetty 20 keittokirjaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeustaso
Kohtalainen

Charlotte russe

Työvaiheet

Kääretorttu
 
2 dl  Sokeria
4 kpl  Munaa
2 dl  Perunajauhoja
1 tl  Leivinjauhetta
 
½ dl  Vadelmahilloa
 
Valmista kääretorttu. Vatkaa munat vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää kuohkeaan vaahtoon jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Kaada taikina voidellulle leivinpaperille uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa 7-10 min kauniin väriseksi. Kumoa kypsä torttu toiselle leivinpaperille, jolle on ripoteltu hieman sokeria. Anna jäähtyä.
Levitä hillo/sose torttulevylle ohueksi kerrokseksi. Rullaa tiukaksi kääretortuksi jättäen sauma alaspäin
 
 Vadelma-rahkatäyte
 
6 kpl Liivatelehtiä
4 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g Mansikkaa
1 dl mansikkamehua
400 g Maitorahkaa
  
Valmista kakun täyte. Liuota liivatteita kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia. Vaahdota sillä aikaa kerma vaahdoksi, ja mausta sopiva maku sokereilla. Kuumenna 1 dl mansikkamehua kiehuvaksi (esim. mikrouunissa lasissa).Soseuta mansikat.
Puristele liivatteet pois liotusvedestään ja sulata ne kuumentamaasi mansikkamehussa. Yhdistä tämä liivateliemi rahkaan, samaten mansikkasose. Lisää seokseen lopuksi kermavaahto varovaisesti yhdistäen.
 
Ota pyöreä n. 3 litran muovi- tms. kulho ja vuoraa se ensin tuorekelmulla ja sen jälkeen tiiviisti kääretorttuviipalein. Kaada täyte keskelle ja tasoita pinta kääretorttuviipaleiden tasolle. Hyydytä kokonaisuus kylmässä, mieluiten seuraavaan päivään. Ennen tarjoilua kumoa kakku vuoasta tarjottimelle. Koristele halutessasi pursottaen kermavaahtoa ja vadelmilla.