ET-lehti on lisännyt 147 reseptiä.
Linkitetty 35 keittokirjaan.
OHJE Tuula Alajääski KUVA Jarno Kovamäki

Parasta joulussa? Ehkä nämä makean rapeat, karamellimaiset joulupiparit! Nekkupiparit sulavat suuhun ennen kuin ehdit edes haukata.

Ota taikinaa vain pieni pala kerrallaan kaulittavaksi, pehmitä sitä hieman ja kauli levyksi. Taikinan käsittely on helpointa, kun se on viileää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
50–80 kpl
Valmistusaika
2 t + 10 t taikinan tekeytyminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Nekkupiparit

Ainekset

4
dl
tummaa siirappia
2
dl
sokeria
250
g
voita
tl
jauhettua neilikkaa
tl
kanelia
8
dl
vehnäjauhoja
tl
soodaa
Pinnalle
nonparelleja ja/tai sokerikuorrutetta

Työvaiheet

  1. Mittaa siirappi, sokeri, voi, nei­likka ja kaneli isohkoon kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi sekoittaen, alenna lämpöä ja hauduta ilman kantta 5 minuuttia. Anna seoksen poreilla kevyesti, jotta nestettä pääsee haihtumaan. Jäähdytä.
  2. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää kädenlämpöiseen siirappiseok­seen. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna vetäytyä jääkaapissa seuraa­vaan päivään.
  3. Ota taikinasta pieni pala kerrallaan kaulittavaksi. Kauli jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi ja painele muoteilla pipareita. Nosta valmiit piparit leivinpaperin päälle pellille.
  4. Paista pipareita 200-asteisen uunin keskita­solla 5–7 minuuttia pipareiden paksuudesta riippuen. Tarkkaile paistumista, jotta piparit eivät pääse palamaan.
  5. Vetäise piparit leivinpaperin avulla jäähtymään tasaiselle alustalle. Anna jäähtyä, jolloin piparit kovettuvat.

Vinkki! Voit koristella piparit värikkäillä nonparelleilla. Kauli ne kevyesti piparien pintaan ennen paistamista. Koristele jäähtyneet piparit halutessasi sokerikuorrutuksella.

Kommentit (14)

Äidiltä tyttärelle

Paraisten piparkakut ovat myös rapeita; 250g voita tai margariinia sulatetaan kattilassa lisätään 2dl sokeria, 1dl siirappia, 2tl kanelia, 1tl pomeranssinkuorta, 1tl neilikkaa, 1tl inkivääriä. Kiehautetaan sekoittaen koko ajan. Jäähtymään vaikka tiskialtaaseen jossa kylmää vettä. Lisätään 2munaa yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. Lopuksi lisätään n. 8dl vehnäjauhoja joihin on sekoitettu 2tl soodaa. Jääkaappiin seuraavaan päivään. Leivotaan ja paistetaan 200 asteisessa uunissa n.7-10 minuuttia. Vanha, hyvä resepti!

Hannaliisa

Sama täällä, Paraisten piparit on parhaita, jo nimikin sen kertoo ;). Joulun alun ihania tuoksuja tuovat aina nämä perinteiset piparit uunista otettaessa. Ja meillä myös äidiltä tyttärelle-resepti. Kulahtanut on ja sormenjälkiä täynnä mutta niin rakas, ettei pois heitetä!

Vierailija

Kokeilkaapa heittää kardemummaa sekaan vielä niin on täydellistä.

Aamu

Mites gluteiiniton versio?

Vierailija

Nää ei onnistunu ollenkaan, onkohan syynä kananmunan puuttuminen ohjeesta. En suosittele.

Jauhosormi

Ei onnistnut! Ohjeen jauhomäärä ei riitä, suosittelen lisäämään reilusti mitä ohjeessa on.

Vierailija

Kaikki levisivät paistaessa. Ei jatkoon

Vierailija

Harmikseni en lukenut kommentteja ja tein tämän taikinan vieläpä tuplana. Levisivät täysin muodottomiksi paistaessa, lisäksi olivat sitkeitä.

Nekkutäti

Minullakin kävi samoin. Kerkesin tehdä kunnon taikinan ennenkuin luin kommentit. Piparit levisivät kun vanha ladon ovi pellille ja ovat melko kovia. Ei hyvä😢

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Onpa harmillista, kiitos kun kommentoitte! Pahoittelumme kaikille pettyneille leipojille.

Koekeittiössämme on nyt tekeytymässä yksi satsi tätä taikinaa, huomenna jatkamme sen parissa ja selvitämme mistä voi olla kyse.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Ruokatoimittajamme Chrisse leipoi taikinan piparkakuiksi tänään ja olemme nyt hieman viisaampia! Tässä niksit: on ehdottoman tärkeää (isosta siirappimäärästä johtuen vielä tärkeämpää kuin tavallisesti) pitää taikina kylmässä yön yli ja kiehutella siirappi-mausteseosta hiljalleen ilman kantta ohjeen mukainen aika, jolloin nestettä pääsee haihtumaan. Jauhomäärästä: koetaikinassa oli 8 dl vehnäjauhoja, leivontaan käytettiin lisäksi hieman. 

Taikina kannattaa leipoa kylmänä, jolloin se ei tartu alustaan. Lopputuloksena on sitkaan mureita, maultaan karamellimaisia pipareita - ei siis rapeita tai murenevia, millaisia piparit myös usein ovat. Paistettaessa koepiparit levisivät hitusen, mutta eivät sen enempää kuin muutkaan kotitekoisesta taikinasta leivotut.

Toivottavasti seuraavat nekkupiparit onnistuvat näillä nikseillä paremmin!

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Vielä lisäys: muutamme nyt reseptin jauhomäärän 7-8 desilitrasta 8:aan, jolla saimme omat piparimme onnistumaan.

Vierailija

8dl jauhoja ja levisivät silti paistaessa. Helppo kyllä leipoa, mutta lopputulos surkea

Vierailija

Ohjeen mukaan kun teki, niin tuli erinomaisia hyvänmakuisia nekkupipareita. Mukavaa vaihtelua tavallisiin pipareihin verrattuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1032 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Joulutorttu meni kierteelle! Tutuista aineksista saa helposti ihan uudennäköisiä kierretorttuja. Kokeile ja ihastu!

Älä paista torttuja liikaa. Kun torttu on juuri ja juuri kypsä, se on mehevä eikä kuiva ja mureneva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 kpl
Valmistusaika
20 min + 15 min paistaminen
Vaikeustaso
Helppo

Kierretortut

Ainekset

5
(500 g)
torttutaikinalevyä
noin ½
prk (à 300 g)
paistonkestävää luumumarmeladia
1
muna

Työvaiheet

  1. Anna torttutaikinalevyjen sulaa ja leikkaa ne puoliksi. 
  2. Levitä ohut kerros luumuhilloa tai muuta täytettä jokaiselle levylle. Jätä oikeaan reunaan ½ senttiä tyhjää tilaa.
  3. Rullaa levy tiiviiksi rullaksi vasemmalta oikealle.
  4. Leikkaa rulla halki saksilla tai terävällä veitsellä. Älä leikkaa ihan loppuun asti vaan jätä taikinarulla ylhäältä vähän kiinni.
  5. Kierrä rullan puoliskot kaksi kertaa toistensa ympäri. Nipistä lopusta tiukasti kiinni.
  6. Voitele tortut munalla. Paista 200-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2099 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Tee pullataikina vaihteeksi piimään ja anna sen kohota rauhassa jääkaapissa. Tuloksena on superpehmeä ja raikas bostonkakku. Mehevässä täytteessä maistuvat puolukat ja rosmariini.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
1 t + kohotukset 12 t + 45 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Puolukka-piimäboston

Ainekset

2 1/5
dl
rasvatonta piimää
vajaa ½
palaa (20 g)
hiivaa
1
dl
sokeria
2
tl
kardemummaa
1
tl
suolaa
1
kananmuna
n. 8
dl
vehnäjauhoja
100
g
voita huoneenlämpöisenä
Lisäksi
jauhoja leivontaan
1
kananmuna voiteluun
Täyte
2
dl
puolukoita
1
dl
fariinisokeria
1
rkl
perunajauhoja
50
g
voita huoneenlämpöisenä
2
tl
vaniljasokeria
1
rkl
rosmariinia hienonnettuna
Kuorrutus
2
rkl
piimää
2
dl
tomusokeria
Koristelu
1
dl
puolukoita

Työvaiheet

  1. Laita kylmä piimä isoon kulhoon. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita kunnes se on liuennut. Lisää sokeri, kardemumma ja kananmuna. Alusta vehnäjauhot ja pehmeä voi taikinaan ja jatka vaivaamista, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja laita jääkaappiin noin 12 tunniksi.
  2. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø noin 25 cm) pohjalle ja voitele vuoan reunat.
  3. Vaivaa taikinaa jauhotetulla alustalla, kunnes se on kimmoisaa, noin 10 minuuttia. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi, noin 35 x 45 cm:n kokoiseksi levyksi.
  4. Sekoita puolukat, fariinisokeri ja perunajauho keskenään. Sekoita toisessa kulhossa voi ja vaniljasokeri. Hienonna rosmariini joukkoon. Levitä voiseos tasaisesti taikinalevylle ja lusikoi puolukkatäyte voin päälle. Kääri levy pitkiltä sivulta rullaksi ja nipistele sormin kiinni. Leikkaa rulla 10 palaan ja laita palat vuokaan. Anna kohota liinan alla noin 45 minuuttia.
  5. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele pulla kananmunalla ja kypsennä uunin alatasossa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen irrottamista vuoasta.
  6. Sekoita kuorrutteen piimä ja tomusokeri tasaiseksi. Lusikoi kuorrute jäähtyneen bostonin päälle. Ripottele puolukoita pinnalle.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 659 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Panu Pälviä

Kuorrutetut piparit maistuvat nyt leivosten muodossa. Jos rakastat taikinaa enemmän kuin paistettuja pipareita, nämä bebet ovat sinua varten! Värin ja maun salaisuus on ripaus joka sokeripussista.

Voit paistaa bebeleivospohjat kertakäyttövuoissa tai metallisissa leivosvuoissa. Alumiiniset kertakäyttövuoat ovat käteviä, koska niitä ei tarvitse voidella. Ne voi myös pestä ja käyttää uudelleen.

Tee bebet kuorrutusta vaille valmiiksi jääkaappiin jo päivää tai kahta ennen tarjoamista....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 kpl
Valmistusaika
1 t + 10 min paistaminen + 4 t jähmettyminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Piparkakkubebet

Ainekset

Pohjat
100
g
voita
¾
dl
fariinisokeria
dl
vehnäjauhoja
1
tl
kanelia
½
tl
inkivääriä
¼
tl
neilikkaa
1
muna (M-koko)
Paistamiseen
16
kertakäyttövuokaa (alumiinia tai tukevaa kartonkia)
Täyte
1
dl
kuohukermaa
2
keltuaista
2
rkl
sokeria
1
rkl
maissitärkkelystä
100
g
voita huoneenlämpöisenä
2
tl
vaniljasokeria
Kuorrutus
2
dl
tomusokeria
½
tl
kanelia
¼
tl
inkivääriä
2
rkl
tummaa siirappia
1–2
tl
kylmää vettä
Koristelu
½
dl
tomusokeria
1
tl
kylmää vettä
(kultageeliä, esim. Oetker)

Työvaiheet

  1. Mittaa kylmä voi, sokeri, jauhot ja mausteet monitoimikoneen kulhoon. Aja leikkuuterällä muruiksi. Lisää muna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  2. Voit valmistaa taikinan myös ilman monitoimikonetta vaahdottamalla pehmeän voin ja sokerin. Lisää sitten muna ja yhdistetyt kuivat aineet.
  3. Painele palat taikinaa jauhotetuin sormin 16 vuoan pohjalle ja reunoille. Kertakäyttövuokia ei tarvitse voidella.
  4. Nosta vuoat tarjottimella jääkaappiin vähintään tunniksi. Jos teit taikinan vaahdottamalla, anna taikinan jähmettyä vuoissa kolme tuntia, niin se pysyy paistettaessa vuokien reunoilla.
  5. Paista pohjia 200-asteisessa uunissa 10–12 minuuttia. Tarkkaile, etteivät ohuet reunat pääse palamaan.
  6. Mittaa kerma, keltuaiset, sokeri ja maissitärkkelys kattilaan. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos sakenee. Älä anna kiehua, vaan nosta kattila liedeltä ja jäähdytä.
  7. Vaahdota pehmeä voi ja vaniljasokeri kevyesti sähkövatkaimella. Lisää jäähtynyt kiisseli. Vatkaa tasaiseksi.
  8. Irrota jäähtyneet pohjat vuoista. Täytä ne kermatäytteellä ja tasoita pinta. Anna leivosten jähmettyä kylmässä muutama tunti tai seuraavaan päivään.
  9. Mittaa tomusokeri kulhoon. Sekoita joukkoon mausteet ja siirappi. Lisää kylmää vettä tippa kerrallaan, kunnes kuorrutus on notkeaa mutta vielä paksua. Levitä kuorrute leivosten pinnalle.
  10. Tee toinen toinen kuorrutus sekoittamalla tomusokerin joukkoon tilkka vettä. Siirrä kuorrute pieneen pakastepussiin ja leikkaa pussin kulma auki.
  11. Valuta kuorrutusta kolme kapeaa viirua kunkin leivoksen päälle. Vedä cocktailtikulla viirujen päältä vastakkaisiin suuntiin, kunnes kuorrutus marmoroituu. Voit tehdä valkoisella kuorrutuksella myös tähti- tai kuusikuvioita bebejen pinnalle. Viimeistele halutessasi kultageelillä (ks. kuva).

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 659 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Lasse Lecklin

Joulun mehevin pulla on gluteeniton, vegaaninen ja tehty jaettavaksi. Tässä pullakranssissa on piparimausteinen mantelitäyte.

Gluteeniton taikina kohotetaan vain kerran ennen paistamista. Näin se säilyttää muotonsa ja rakenteensa parhaiten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 palaa
Valmistusaika
30 min + 20 min kohotus ja 25 min paistaminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Gluteeniton mantelipullakranssi

Ainekset

25
g
hiivaa
dl
mantelimaitoa
1
dl
sokeria
2
tl
psylliumia
2
tl
kardemummaa
1
tl
suolaa
5
dl
gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (esim. Sunnuntai)
100
g
maidotonta leivontamargariinia
Leipomiseen
1
dl
gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
Täyte
150
g
mantelimassaa
1
dl
fariinisokeria
½
dl
mantelirouhetta
1
tl
piparkakkumaustetta
1
tl
kanelia
Pinnalle
2
rkl
maidotonta margariinia sulatettuna
1
rkl
siirappia
½
dl
mantelirouhetta

Työvaiheet

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen mantelimaitoon. Vatkaa joukkoon sokeri, psyllium, kardemumma ja suola. Odota 5 minuuttia, kunnes psyllium on hieman turvonnut.
  2. Lisää jauhot. Sekoita sähkövatkaimen taikinakoukuilla tasaiseksi taikinaksi. Notkista rasva mikrossa, mutta älä sulata. Lisää rasva taikinaan. Jatka vaivaamista muutama minuutti.
  3. Älä kohota taikinaa, vaan jatka leipomista saman tien. Ripottele leivinpaperiarkille gluteenittomia jauhoja. Kumoa taikina paperille ja taputtele siitä jauhoja apuna käyttäen arkin kokoinen levy.
  4. Raasta tai murenna mantelimassa taikinalevylle. Ripottele päälle fariinisokeri, mantelirouhe ja mausteet.
  5. Kääri taikina tiiviiksi rullaksi. Kiepauta rulla leivinpaperin päällä pieneksi ympyräksi. Nipistä päät yhteen.
  6. Yhdistä rasvasula ja siirappi. Sivele pulla seoksella saman tien. Leikkaa sitten saksilla kranssin pintaan syviä viiltoja. Taivuta leikattuja paloja varovasti eri suuntiin. Ripottele pinnalle mantelirouhetta.
  7. Vetäise pulla leivinpaperin avulla pellille. Kohota peittämättä 30–45 minuuttia. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.

Kommentit (1)

Juhani Nissilä

Eiköhän nuo kaikki ome tarkoitettu jaettavaksi. Ei ole vielä sattunu eteen, että joku olisi koko kranssista alakannu maistella !