Me Naiset on lisännyt 1077 reseptiä.
Linkitetty 535 keittokirjaan.
Ohje Marja Samuli Kuva Pia Inberg

Ruokatoimittaja Mysi Lahtisen resepti julkaistiin ensimmäisen kerran Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 1990-luvulla. Täyteläisestä Moskovan-padasta tuli heti julkaisunsa jälkeen huippusuosittu. Klassikko oli syntynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6 annosta
Valmistusaika
1 t + 1 t 30 min kypsymiseen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Moskovan-pata

Ainekset

1
kg
naudanpaistia
3
sipulia
3
venäläistä suolakurkkua
3–5
rkl
voita
3
rkl
hunajaa
2
tl
rouhittua mustapippuria
ripaus
cayennenpippuria
3
rkl
vehnäjauhoja
4–5
dl
voimakasta lihalientä
150
g
murennettua sinihomejuustoa (esim. Aura)
240
g
smetanaa

Työvaiheet

  1. Ota paisti huoneenlämpöön tunti ennen ruuanvalmistusta. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa myös kaksi suolakurkkua pieniksi kuutioiksi ja pane siivilään valumaan. Säästä kurkkupaloista irtoava liemi.
  2. Sulata padassa ruokalusikallinen voita. Paista sipuleita siinä viitisen minuuttia. Lisää hunaja. Sekoita hyvin ja lisää suolakurkut. Paista ahkerasti käännellen toiset viisi minuuttia. Lisää pippurit ja paista vielä hetki. Kaada suolakurkkuliemi pataan. Nosta pata sivuun liedeltä ja peitä kannella.
  3. Leikkaa paisti kuutioiksi. Paista kuutioita pieni erä kerrallaan pannussa voissa kauniin ruskeiksi. Kaada lihat pataan sipulin ja suolakurkun seuraksi. Huuhtele pannu vesitilkalla ja kaada tilkkanen pataan. Ripota vehnäjauhot lihakuutioiden päälle ja sekoita. Lisää lihaliemi ja sekoita taas. Lisää juusto ja sekoita, kunnes se sulaa. Lisää lopuksi smetana.
  4. Laita kannella peitelty pata 200-asteiseen uuniin kypsymään tunniksi. Alenna sitten lämpö 150 asteeseen. Kypsennä ruokaa vielä puolisen tuntia tai niin kauan, että liha on mureaa. Ota kansi padan päältä ja annaruuan olla uunissa sen aikaa, että pinta saa vähän väriä ja kastike kiehuu hieman kasaan. Silppua kolmaskin suolakurkku ja ripottele ruuan päälle. Tarjoa ruoka keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.

Kommentit (17)

Käyttäjä4603
Seuraa 
Liittynyt24.8.2014

Meidän perheen suosikkipataruoka vuosia. Mysi Lahtinen julkaisi tämän reseptin HSn Kuukausiliitteessä joskus 80-90 luvulla ja voittajaa ei tälle ole löytynyt.

Vierailija

Ai että 'aurajuustoa'?  Moisen herkun nimi on kylläkin sinihomejuusto.  On toki olemassa Aura-merkkistä sinihomejuustoa, mutta koska kyseessä on Valion tuotemerkki, niin se pitäisi sitten kirjoittaa isolla alkukirjaimella, eli Aura-juusto.  Ja sitä paitsi, luulisin tähänkin reseptiin sopivan muidenkin valmistajien vastaavanlaiset juustot, ei vain Valion?

Narisutahetekata

Jos ohjeessa olisi ollut heteka niin kaikki tiesivät ainakin 80 luvulla mistä olisi ollut kysymys. Varmaan tällekin sanalle löytyy kirjakieli en vastine.

jonin13

Tuossa reseptissä maininta, että kaada suolakurkkuliemi sekaan, mutta paljonko sitä lientä määrällisesti lisätään, pikaista vastausta oottelen??

Harkto

Suolakurkuista valunut liemi, ei enempää eikä vähempää ;).

jönssi

Ehdotuksia homejuuston korvaajaksi? Ei vain uppoa kyseinen syötävä.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista! Homejuuston voi korvata vaikka leikattavalla sulatejuustolla. Venäläisten suolakurkkujen liemestä: uskoisin, että tässä kyse on tilkkasesta, joka irtoaa suolakurkuista luonnostaan (venäläisiä suolakurkkuja myydään irtona, jolloin nestettä ei varsinaisesti tule mukana). Korjaan myös sinihomejuuston nimen yleismuotoon.

SeSe

Miksi Moskovan pata? Venäjällä ei varmasti laitettaisi sinihomejuustoa tällaiseen ruokaan. Eikä varmaan laitettu Neuvostoliitossakaan. Itsekään en laittaisi.

Ihastunut

Olen tehnyt useasti ja saanut aina ruokailijoilta kiitosta. Naudanlihan tilalle käy myös erinomaisesti hirvenliha. En ole sinihomejuuston ystävä itsekään, mutta tähän ruokaan se nimenomaan sopii, eikä tule voimakkaasti esiin. Voin suositella, vie kielen mennessään.

Vierailija

Voi, voi.... kiva resepti ja hyvän makuista pataa syntyy tällä ohjeella. Jokainen voi aina makunsa mukaan muokata reseptiä mieleisekseen tai sitten kehitellä ihan OMAN, ilman estää narisee kommenteissa joka asiasta!!! Tätä valmistuu viikonloppuna isolle porukalle. Voin suositella helppona muunneltavaa!!

Hirvimies

Eikö tuo tarvi erillistä suolaa ollenkaan?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Suolakurkuissa, lihaliemessä ja sinihomejuustossa on niin paljon suolaa, ettei suolaa tarvitse lisätä erikseen. Kannattaa silti maistaa lopuksi jos omasta mielestä ripaus olisi paikallaan, varsinkin jos tuunaa ohjetta.

Vierailija

Jos syöjä arkailee, niin voihan homejuustoa laittaa eri astiaan pöydälle josta voi ottaa maistiaiseksi. Samoin suolakurkun.

Emmuska

Paras lihapata, mitä olen koskaan syönyt tai valmistanut. Todellista lohturuokaa syksyn pimeisiin iltoihin. 

Pataan ihastunut

Hei, mitä muuta kuin perunoita suosittelisit lisäksi?

Näytä kaikki kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Roosma on lisännyt 1 reseptin.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
Pannukaalilaatikko
Pannukaalilaatikko

Vanhan Stockmannin herkun maukas pannukaalilaatikko resepti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20
Vaikeustaso
Helppo

Pannukaalilaatikko

Ainekset

1
sipuli
400g
jauhelihaa
1 rkl
siirappi
1.5 dl
vettä
1
lihaliemikuutio
600 g
valkokaalia
0.5 tl
kuivattua meiramia
öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
puolukkahilloa

Työvaiheet

1. Silppua sipuli ja kuullota padassa tai isossa pannussa. Lisää jauheliha ja ruskista kypsäksi.

2. Suikaloi valkokaali erittäin ohueksi. Voit sen jälkeen pilkkoa suikaleet vielä pienemmiksi paloiksi.

3. Lisää valkokaalisuikaleet, mustapippuri ja meirami. Kuullota hetki.

4. Kuumenna vesi esim. mikrossa. Sulata lihaliemi ja siirappi kuumaan veteen ja kaada kaalipaistoksen joukkoon. Hauduta kannen alla, kunnes kaali on pehmennyt.

5. Tarjoile puolukkahillon kanssa.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1077 reseptiä.
Linkitetty 124 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Herkkumunakas maistuu aivan juustohampurilaiselta, mutta on terveellisempi vaihtoehto!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
3
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Juustohampurilaismunakas

Ainekset

1
pieni sipuli
2
valkosipulinkynttä
2
tl + 4 tl
öljyä
300
g
jauhelihaa
3
rkl
ketsuppia
2
tl
sinappia
1
tl
worchesterkastiketta
½
tl + ½ tl
suolaa
¼
tl + ¼ tl
rouhittua mustapippuria
Munakas
6
kananmunaa
½
dl
vettä
Lisäksi
3
salaatinlehteä
2
pientä tomaattia viipaleina
1
dl
maustekurkkuja
1
dl
raastettua cheddaria (tai muuta juustoa)
Päälle
ketsuppia

Työvaiheet

  1. Kuori ja suikaloi sipuli, kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota muutama minuutti tilkassa öljyä. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Mausta ketsupilla, sinapilla, worchesterkastikkeella, ½ teelusikallisella suolaa ja pippurilla. Siirrä sivuun.
  2. Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Sekoita joukkoon vesi, ½ teelusikallista suolaa ja ripaus pippuria.
  3. Puhdista pannu ja lorauta teelusikallinen öljyä pannulle. Kaada ⅓ massasta pannulle. Sekoita lastalla pintaa, jotta munakas hyytyy tasaisesti. Paista muutama minuutti. Lusikoi munakkaan toiselle puolelle ¼ jauhelihaseoksesta, revittyä salaattia, tomaattia ja maustekurkkuja. Raasta päälle juustoa. Käännä munakkaan toinen puolikas päälle ja anna vetäytyä kannen alla muutama minuutti, jotta juusto sulaa.
  4. Valuta munakas lautaselle ja pursota ketsuppia päälle. Toista sama toisen munakkaan kanssa.

Kommentit (6)

Vierailija

Epäselvä ohje. Pitäiskö tästä syntyä kaksi munakasta, joihin molempiin menee 1/3 munaseoksesta ja 1/4 jauhelihasta? Minne loput?

Vierailija

Samaa mieltä, erittäin epäselvä ohje massojen & munaseoksen lisäyksen suhteen. Lopputulos kyllä kuulostaa tosi hyvältä. Kaikki kun ei ole huippukokkeja, niin tarkempia ohjeita kaipaisi.

Vierailija

Näyttääpi olevan kolmelle munakkaalle tämä ohje jos tuolta ylhäältä tarkemmin kattoo. Annoksia 3, 30 min, helppo.

Vierailija

On tuo minun mielestä aivan selvä ohje. Lopussa kun lukee "toista sama toisen munakkaan kanssa", eli tarkoitus on tehdä kolme munakasta. Sitä en kyllä tajua miksi täytteestä laitetaan vain 1/4 aina yhteen (onkohan siinä virhe, pitäisi olla 1/3).
Itse kuitenkin vatkaisin aina vain kaksi munaa kerralla, siten annostelu pannulle on helpompaa, ettei käy niin että viimeinen munakas on puolta pienempi kuin aiemmat.

Bolliver

Olisi helpompi, jos ohje olisi kahdelle henkilölle kuin kolmelle. Kahden henkilön annos on helpompi jakaa vaikka yhden henkilön annokseksi tai neljän henkilön annokseksi. Nyt on vaikea jakaa tuota kolmen henkilön annosta kahdelle.

Vierailija

25% jauhelihaseoksesta menee siis haaskuuseen. 

Helsingin Sanomat on lisännyt 67 reseptiä.
Linkitetty 221 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Täyteläinen mascarponejuusto, raikas tomaattikastike ja tuorelasagnelevyt tekevät tästä lasagnesta erityisen mehevän. Kun juustokastiketta ei tarvitse keitellä erikseen, lasagne on vartissa valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
1 h
Vaikeustaso
Helppo

Mehevä mascarponelasagne

Ainekset

5–6
(250 g)
tuorelasagnelevyjä
Tomaattijauhelihakastike
400
g
jauhelihaa
2
tlk (à 400 g)
tomaattimurskaa
1
salottisipuli
3
valkosipulinkynttä
2
rkl
öljyä
2
rkl
oreganoa hienonnettuna
2
lihafondikuutiota
2
tl
sokeria
2
tl
muskottipähkinää raastettuna (tai 1 tl jauhettua muskottipähkinää)
1
dl
tuoretta basilikaa hienonnettuna
Väliin
250
g
mascarponejuustoa
200
g
juustoraastetta
Päälle
100
g
ranskankermaa
1
dl
juustoraastetta

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna salottisipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna tilkka öljyä paistokasarissa. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota pari minuuttia.
  2. Lisää pannulle jauheliha. Paista, kunnes jauheliha on ruskistunut.
  3. Lisää oregano, lihafondikuutiot, sokeri ja muskottipähkinä. Kaada joukkoon tomaattimurska. Sekoita joukkoon hienonnettu basilika. Kiehauta ja kypsennä vielä viisi minuuttia.
  4. Voitele tuorelasagnelevyn kokoinen uunivuoka (noin 15 cm x 25 cm) öljyllä. Kaada vuoan pohjalle kerros tomaattijauhelihakastiketta. Nosta päälle lasagnelevy. Lusikoi päälle tomaattijauhelihakastiketta. Nostele päälle nokareita mascarponejuustoa ja ripottele päälle juustoraastetta. Tee näin yhteensä noin viisi kerrosta. Levitä päällimmäiseksi lasagnelevy. Voitele levy ranskankermalla ja ripottele päälle juustoraastetta. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 67 reseptiä.
Linkitetty 72 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Johansson KUVA Elvi Rista

Runsaasti kasviksia sisältävä tuhti keitto saa savun makua pekonista ja ruokaisuutta pavuista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Pekoni-kasviskeitto

Ainekset

200
g
pekonia
2
rkl
oliiviöljyä
1
sipuli
3
valkosipulinkynttä
2
keskikokoista porkkanaa
3
lehtisellerin vartta
3
tomaattia
100
g
lehtikaalia
1
tlk (380 g)
kypsiä valkoisia cannellinipapuja
ripaus kuivattuja chililastuja
1
tl
paprikajauhetta
1
laakerinlehti
1
oksa
rosmariinia
1
l
kana- tai lihalientä
mustapippuria
suolaa
½
sitruunan mehu
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Pilko pekonit pieniksi paloiksi. Paahda pekoneita paksupohjaisessa kattilassa, kunnes ne ovat rapeita. Nosta paistuneet pekonit kattilasta talouspaperin päälle ja anna jäähtyä. Jätä odottamaan tarjoilua. Pekonin rasva saa jäädä kattilaan.
  2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli.
  3. Kuori porkkanat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Pilko myös varsisellerit ja tomaatti pieneksi. Suikaloi lehtikaali. Huuhtele ja valuta pavut.
  4. Lämmitä kattilaan jäänyt rasva, lisää tarvittaessa hieman oliiviöljyä. Kuullota sipulia ja valkosipulia rasvassa 5 minuuttia. Lisää chililastut ja paprikajauhe. Lisää pilkotut porkkanat ja varsiselleri ja jatka vihannesten kuullottamista vielä 5 minuuttia.
  5. Lisää laakerinlehti ja rosmariini. Lisää myös tomaatit sekä lehtikaalit ja pyöräytä ne muiden vihannesten sekaan. Kaada joukkoon liemi ja pavut. Anna keiton kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia tai siihen asti, kunnes vihannekset ovat pehmenneet.
  6. Tarkista maku, lisää makusi mukaan joukkoon mustapippuria ja suolaa.
  7. Viimeistele keitto sitruunamehulla ja pilkotulla lehtipersiljalla. Tarjoile rapean pekonin kanssa.

Vinkki! Kasvisruokailijalle sopivan keiton saat jättämällä pekonin pois reseptistä ja käyttämällä kasvislientä. Kuullota tällöin vihannekset oliiviöljyssä.

Kommentit (0)