Meidän Perhe on lisännyt 34 reseptiä.
Linkitetty 189 keittokirjaan.
Ohje Outi Väisänen Kuva Päivi Ristell

Jo yksi juusto on hyvä, mutta kun lasagneen laittaa kahta juustoa, lopputuloksesta tulee superherkullista. Lisäksi tämä kasvislasagne on vehnätön ja gluteeniton, sillä pastalevyjen sijaan sen kerrokset muodostuvat munakoisosta ja kesäkurpitsasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6 annosta
Valmistusaika
1 t 30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Vegelasagne ilman pastaa

Ainekset

2
munakoisoa
2
kesäkurpitsaa
1
tl
suolaa
3
palloa
mozzarellaa
150
g
parmesaania
1/2
ruukkua
basilikaa
1
rkl
oliiviöljyä
Tomaattikastike
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
4
tomaattia
2
rkl
oliiviöljyä
1
tlk
säilyketomaatteja
1
rkl
tomaattipyreetä
5
dl
tomaattimehua
1
rkl
kuivattua basilikaa ja/tai timjamia
1
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Tee tomaattikastike. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Lohko tomaatit. Kuumenna öljy laakeassa kattilassa ja ruskista sipulit kevyesti. Lisää loput ainekset ja jätä kastike hautumaan ilman kantta kasvisten käsittelyn ajaksi.
  3. Leikkaa munakoisot ja kesäkurpitsat pituussuunnassa vajaan sentin viipaleiksi. Levitä uunipelleille leivinpaperin päälle. Ripottele suola pinnalle. Kypsennä uunissa 20–25 minuuttia, kunnes pinta on kuivahtanut.
  4. Leikkaa mozzarellat ohuiksi viipaleiksi. Raasta parmesaani. Nypi basilikasta lehdet.
  5. Soseuta tomaattikastike sauvasekoittimella.
  6. Voitele uunivuoka (20 x 30 cm) öljyllä. Levitä ohut kerros kastiketta pohjalle. Levitä kerros kasviksia, basilikaa, kastiketta, mozzarellaa ja juustoraasteita päälle. Täytä loput kerrokset samalla lailla.
  7. Kypsennä lasagnea 30 minuuttia. Anna ruuan vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Koristele basilikalla.

Vinkki! Jos on aikaa, anna kastikkeen hautua jopa kolme tuntia kannen alla, niin mausta tulee supertäyteläinen.

Kommentit (9)

SaaraSS

Muuten hyvä, mutta aivan liian vetinen. Ensi kerralla jätän tomaattimehun kokonaan pois.

Vierailija

Lasagne ilman jauhelihaa ja pastalevyjä ei ole lasagne, vaan jotain ihan muuta...

Bansku
Seuraa 
Liittynyt8.5.2018

Jätin tomaattimehun pois ja hyvää oli! Jatkoon!

Venla Soppa365
Seuraa 
Liittynyt3.4.2017

Hei, hyvä kuulla että maistui. Koostumuskin on lopulta niin makuasia :) Kiva jos löysit itsellesi sopivan muodon tästä ohjeesta!

Vierailija

Mutta eihän tämä annos ole vege jos siinä on läytetty juustoa?

Sananselitykset hakuun

Niin, siis lasagnehan tämä ei ole, vaan kasvispaistos!

Lasagne on pastalevy.

Ja kannattaisi myös kayttää kasvis-sanaa vegen sijaan, niin ei oletettaisi täysin vegaaniksi ruuaksi...

Muuten ihan kiva ohje.  Maistui meidän sekasyöjällekin :)

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommentistasi ja kiva kun maistui! :)

Vierailija

Kyllä oli hyvää, jatkoon! Tomaattimehua en laittanut kun ei ollut, mutta tomaattikastikkeeseen laitoin hautumaan pari desiä härkäpapurouhetta - tuli proteiinia ja ihanasti purutuntumaa. Eikä ollut vetistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä7766 on lisännyt 100 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.

Merimiespata

ANNOKSET 6
VALMISTUSAIKA Useita tunteja
UUNIN LÄMPÖTILA 175°C

Munaton, Maidoton, Laktoositon
Merimiespihviksikin kutsuttu liha-perunapata on klassikkoruoka, jonka herkullisen maun salaisuus piilee oluessa ja huolellisessa haudutuksessa.

...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2049 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Paras sienirisotto tehdään itse keiteltyyn sieniliemeen. Mustatorvisienten hienous saa kiehtovan kaverin sikurirouskusta, jota ripautetaan risottoon lisämausteeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + liemi 40 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Mustatorvisienirisotto

Ainekset

1
l (n. 400 g)
mustatorvisieniä
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
öljyä
(1 rkl kuivattuja tai ½ l tuoreita sikurirouskuja)
3
dl
risottoriisiä
2
dl
valkoviiniä
8–10
dl
sienilientä
1
dl
tuoretta kirveliä
50
g
voita
2
dl
mascarponejuustoa
Sieniliemi
1
sipuli
1
rkl
öljyä
l
vettä
1
dl
kuivattuja sieniä
(esim. suppilovahveroita tai tatteja)

Työvaiheet

  1. Keitä ensin sieniliemi. Lohko sipuli kuorineen neljään osaan. Kuullota sipulia öljyssä kattilassa 5 minuuttia. Lisää vesi ja kuivatut sienet. Keitä miedolla lämmöllä 40 minuuttia. Siivilöi.
  2. Puhdista ja hienonna sienet. Jätä muutama sieni kokonaiseksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit. Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä kattilassa tai korkeareunaisessa pannussa 2 minuuttia. Lisää mustatorvisienet (ja sikurirouskut) pannuun ja paista 5 minuuttia. Sekoita riisi joukkoon ja kuullota hetki.
  3. Kaada viini risottoon ja anna kiehahtaa. Kun neste on lähes kokonaan imeytynyt riisiin, lisää 1 dl kuumaa sienilientä. Sekoita ja lisää 1 dl lientä kerrallaan, kunnes risotto on lähes kypsää ja puuromaista. Tähän menee noin 18 minuuttia.
  4. Hienonna kirveli ja sekoita se risottoon. Lisää voi ja juusto ja sekoita tasaiseksi. Tarjoa heti.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1018 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Maistuisi Italian nonnallekin! Parsakaalignocchit ovat herkullista ja helppoa arkiruokaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30
Vaikeustaso
Helppo

Parsakaalignocchit

Ainekset

1
(300 g)
parsakaali
½
punasipulia
1
valkosipulinkynsi
1
rkl
oliiviöljyä
½
tl
fenkolinsiemeniä
1
tl
kuivattua rosmariinia
½
tl
kuivattuja chilihiutaleita
1
tlk (400 g)
kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
1
tl
suolaa
½
tl
rouhittua mustapippuria
4 + 4
rkl
raastettua parmesaania
Lisäksi
1
ps (400 g)
gnoccheja

Työvaiheet

  1. Irrota parsakaalista kukinnot ja hienonna varret. Keitä varsisilppua kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä 2 minuuttia. Valuta ja siirrä sivuun.
  2. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy ja paista sipuleita ja mausteita keskilämmöllä noin 6 minuuttia. Lisää tomaatit ja hauduta 10 minuuttia, hiero niitä välillä puuharukalla. Lisää varsisilppu ja jatka haudutusta 5 minuuttia. Lisää kukinnot ja jatka vielä 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Raasta parmesaania joukkoon.
  3. Keitä gnocchit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja kääntele kastikkeeseen. Raasta vielä parmesaania päälle.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2049 reseptiä.
Linkitetty 48 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä

Lempeä maissikeitto on Japanissa lohturuokaa, jota voi ostaa jopa tölkeissä. Parasta soppa on kuitenkin itse tehtynä, kevätsipulilla ja seesaminsiemenillä höystettynä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Japanilainen maissikeitto

Ainekset

1
iso sipuli
2-3
jauhoista perunaa
2
rkl
öljyä
8
dl
vettä
2
ps (à 200 g)
pakastemaissia
2
kanaliemikuutiota
2
dl
(ruoka)kermaa
1
rkl
miriniä
1/2
tl
suolaa
Päälle
2
rkl
mustia seesamisiemeniä
kevät- tai ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi perunat.
  2. Kuullota sipulia ja perunoita öljyssä kattilassa 2 minuuttia. Lisää vesi, maissit ja liemikuutiot. Halutessasi säästä 1 dl maissia ruuan koristeeksi.
  3. Hauduta keittoa 15 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
  4. Lisää kerma, mirin ja suola. Älä enää kiehauta keittoa, ettei kerma juoksetu.
  5. Viimeistele keitto seesaminsiemenillä ja kevät- tai ruohosipulilla.

Kommentit (4)

Tiina Kristiina Metsäketo

Hei hyvä keitto,mutta seesamsiemeniä ei saa syödä kun 1 tl päivässä.Tiedoksi et ne on erittäin kova vaikutus elimistöön.

Pia Kujala

Vähän muuntelin keittoa ja riivin joukkoon puolikkaan kypsää broileria loppuvaiheessa. Paras kanakeitto, mitä olen koskaan syönnyt. Seesamin siemeniä ei sattunut olemaan, mutta ei haitannut yhtään.

Soppamies

Mirin on aika mietoa, mahtaako 1 ruokalusikallisella keitossa olla mitään merkitystä?

Chrisse
Seuraa 
Liittynyt26.5.2015

Soppamies, ruokalusikallinen taittaa sopivasti lempeän keiton makua. Voit myös hyvin lisätä määrä.

Terv. Chrisse, ruokatoimittaja