Emilia Soppa365 on lisännyt 34 reseptiä.
Linkitetty 83 keittokirjaan.
Ohje ja kuva Emilia Kolari

Punajuurikeitto on ihanaa syysruokaa! Reilu määrä porkkanoita ja nokare sulatejuustoa antavat sopalle lempeän maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Helppo

Punajuurikeitto

Ainekset

1
kg
reilunkokoisia punajuuria
4–5
(500 g)
porkkanaa
2
sipulia
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
öljyä
noin 1
l
vettä
1
rkl
kasvisliemijauhetta (tai 1 kasvisliemikuutio)
1–2
tl
timjamia
½–1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
100
g
sulatejuustoa (Koskenlaskija)
Lisäksi
siemensekoitusta, versoja ja/tai babypinaattia

Työvaiheet

  1. Kuori punajuuret, porkkanat, sipulit ja valkosipulinkynnet. Pilko ne reiluiksi paloiksi isoon (5 l) teräskattilaan, jossa ainekset saavat kiehua rauhassa.
  2. Lisää öljy. Paista kasviksia hetki liedellä kattilan pohjalla reippaasti käännellen, jotta niiden pinta paahtuu kevyesti.
  3. Kaada päälle vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Lisää kasvisliemijauhe ja mausteet.
  4. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Anna ainesten kiehua kannen alla hiljaa poreillen 30–40 minuuttia, kunnes punajuuret tuntuvat haarukalla kokeiltaessa napakan kypsiltä.
  5. Lisää sulatejuusto nokareina. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Tarkista maku.
  6. Tarjoa keitto (kevyesti paahdetun) siemensekoituksen ja versojen tai babypinaatin kanssa.

Kommentit (4)

Vierailija

Ja joka ruokaan haisevaa valkosipulia

Beetroot lover

Tämän voi myös tehdä raitajuurista ja keltajuurista, nekin ovat nyt parhaimmillaan. Maku on punajuuren, mutta ei värjää. Edellinen kommentoija kiukutteli valkosipulista, mutta jos ei siitä tykkää, niin jätä pois, hyvä ihminen!
Just viime viikolla tein vastaavaa, mutta mukana oli myös keräkaali. Enkä soseuttanut. Maukasta tuli niinkin! Ja valkosipulia oli reilusti!

Mutta tämä ohjeen soppa on varmasti myös herkullista. Tuleehan siihen myös ihanaa koskenlaskijaa hyvien muiden ainesosien lisäksi.

Tätähän voi tosiaan muunnella sen mukaan, mitä on kaapissa tai mitä on kaupassa. Itse ajattelin kokeilla ohjetta raita- ja keltajuurikkaiden kanssa ja laittaa sosekeiton päälle Juurevaa - punajuurista tehtyä levitettä. Tämän syksyn uutuus. Aivan ihana tuote! Pehmeä, kuohkea ja hyvänmakuinen: leivän päälle, uuniperunan kanssa, ruokalusikallinen väriläiskäksi sosekeittolautasellisen pinnalle.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista! Todellakin, tällainen soppa jos mikä sopii hyvin muunneltavaksi. Ja kiitokset vinkeistä, punajuurilevite on kyllä mahtava tuote :)

Vierailija

Noudatin orjallisesti reseptiä ja hyvää tuli. Neljän litran kattila riittää mainiosti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sport on lisännyt 62 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Kookosmaidolla pyöristetty vegaaninen bataatti-kukkakaalikeitto saa ytyä srirachasta. Ihana soppa ei kaipaa rinnalleen kuin palan hyvää leipää.

Vinkki! Jos haluat keventää, valitse vähärasvainen kookosmaito.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + kypsennys 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Bataatti-kukkakaalikeitto

Ainekset

1
(noin 500 g)
bataatti
1
kukkakaali
1
sipuli
1
rkl
öljyä
2
tl
garam masalaa
1
l
kasvislientä
1
prk (400 ml)
kookosmaitoa
1
rkl
sriracha-kastiketta
1
tl
suolaa
3
rkl
sitruunamehua
thaibasilikaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja leikkaa bataatti lohkoiksi. Pilko kukkakaali nupuiksi. Hienonna sipuli. Paista kasviksia öljyssä kattilassa noin 5 minuuttia. Lisää garam masala ja jatka paistamista vielä pari minuuttia.
  2. Lisää kasvisliemi kattilaan ja anna keiton kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
  3. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kookosmaito ja anna keiton vielä kiehahtaa.
  4. Mausta srirachalla, suolalla ja sitruunamehulla. Ripottele valmiin keiton pinnalle thaibasilikaa.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 659 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen

Etsitkö salaattia talven juhliin? Tässä se on, lämmin ruusukaali-linssisalaatti, jossa maistuvat taatelit ja ihana dukkah.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
35 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Dukkahilla maustettu ruusukaalisalaatti

Ainekset

Ruusukaalisalaatti
1
dl
belugalinssejä
300
g
ruusukaaleja
1
iso porkkana
½
ps (100 g)
pehmeitä taateleita
1
rkl
rypsiöljyä
1
tl
kanelia
Kastike
2
rkl
sitruunamehua
2
rkl
rypsiöljyä
1
rkl
siirappia
Dukkah-mausteripote
½
dl
kuorittuja manteleita
½
dl
auringonkukansiemeniä
½
dl
pinjansiemeniä
2
rkl
korianterinsiemeniä
tl
juustokuminaa
1
tl
chilijauhetta
½
dl
seesaminsiemeniä
1
tl
ruokosokeria
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin dukkah-ripote. Paahda pannulla manteleita, auringonkukan-, pinjan- ja korianterinsiemeniä, kunnes ne saavat hieman väriä. Jauha seos tehosekoittimessa karkeaksi rouheeksi. Lisää mausteet, seesaminsiemenet, sokeri ja suola.
  2. Valmista sitten salaatti. Huuhtele belugalinssit. Keitä ne kypsiksi runsaassa vedessä 20 minuuttia.
  3. Leikkaa ruusukaaleista kannat ja kuivuneet lehdet. Keitä kaalit napakan kypsiksi, noin 10 minuuttia. Halkaise suuret ruusukaalit.
  4. Kuori ja leikkaa porkkana ohuiksi viipaleiksi. Paloittele taatelit.
  5. Mittaa pannulle öljy ja kaneli. Lisää valutetut linssit ja porkkanat. Kääntele muutama minuutti kuumalla pannulla öljyssä. Lisää ruusukaalit pannulle muutamaksi minuutiksi. Ota ainekset syrjään kulhoon.
  6. Sekoita kastike ja kaada lämpimän ruusukaaliseoksen päälle. Lisää joukkoon taatelit. Viimeistele dukkahilla tai tarjoa se salaatin kanssa erikseen.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2097 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Meri-Tuuli Väntsi KUVA Sami Repo

Kuohkeista haukikvenelleistä syntyy taivaallinen kalasoppa! Kun keität haukipyörykät eri liemessä ja lisäät ne keittoon vasta lopuksi, keiton liemi pysyy kirkkaana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Kirkas haukipullakeitto

Ainekset

Haukikvenellit
800
g
jauhettua haukea
1
ruukku
tilliä
1
kananmuna
1 1/2
tl
suolaa
1
tl
jauhettua valkopippuria
4
dl
kuohukermaa
Keitto
600
g
kiinteitä perunoita
4
porkkanaa
2
l
kalalientä (fondista tai kuutiosta)
(suolaa)
1-2
dl
herneenversoja
2
kevätsipulinvartta
(150 g smetanaa)

Työvaiheet

  1. Tee ensin haukimureketaikina kvenellejä varten. Hienonna tilli. Laita jauhettu hauki, tilli, kananmuna, suola ja valkopippuri yleiskoneen kulhoon. Sekoita aineet koneen leikkuuterällä. Lisää jääkaappikylmä kerma ohuena nauhana kalaseokseen ja käytä konetta vain sen verran, että kerma sekoittuu. Laita seos jääkaappiin vetäytymään.
  2. Pese (ja kuori) perunat. Puolita ne tai paloittele neljään osaan. Kuori ja paloittele porkkanat. Kiehauta kalaliemi ja mausta se tarvittaessa suolalla. Keitä perunoita ja porkkanoita liemessä noin 12 minuuttia tai kunnes perunat ovat juuri ja juuri kypsiä.
  3. Kuumenna kvenellejä varten keitinvettä keskikokoisessa kattilassa ja mausta vesi suolalla (2 tl suolaa/1 l vettä). Ota ruokalusikkaan noin pingispallon kokoinen määrä haukiseosta. Kostuta toinen lusikka kylmään veteen ja pyörittele seoksesta kahdella lusikalla soikea kvenelli. Tipauta se lusikasta kiehuvaan suolaveteen. Kypsennä 3–4 kvenelliä kerrallaan, noin 2 minuuttia, ja nosta reikäkauhalla pois liemestä.
  4. Lisää kypsät kvenellit keittoon juuri ennen tarjoamista. Jaa annokset kulhoihin ja lisää niihin herneenversoja ja hienonnettua kevätsipulinvartta. Tarjoa halutessasi smetanan kanssa.

Vinkki! Haukipullat voi pakastaa, joten keitä niitä samalla seuraavaan soppaan.

Kommentit (0)

Sport on lisännyt 62 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Kasviksilla höystetty makoisa pho-keitto valmistuu puolessa tunnissa. Jo haluat keitosta vegaanisen, voit vaihtaa kalakastikkeen soijaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + kypsennys 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikainen pho-keitto

Ainekset

l
kasvislientä
3
tähtianista
3
neilikkaa
1
kanelitanko
5
cm pala
inkivääriä
2
rkl
kalakastiketta tai soijakastiketta
½
purjoa
½
kiinankaalia
150
g
täysjyvänuudeleita
1
pkt (250 g)
härkistä
1
rkl
öljyä
½
dl
limetin mehua
Lisäksi
1
punainen chili
tuoretta minttua ja korianteria

Työvaiheet

  1. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Lisää joukkoon anis, neilikka, kaneli, viipaloitu inkivääri ja kalakastike. Anna liemen kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia.
  2. Huuhdo ja suikaloi purjo ja kiinankaali ja annostele suikaleet keittokulhojen pohjalle.
  3. Lisää nuudelit liemeen ja keitä noin 3 minuuttia tai kunnes nuudelit ovat kypsiä.
  4. Nuudeleiden kypsyessä paista härkistä öljyssä kuumalla pannulla parin minuutin ajan.
  5. Mausta keitto limetin mehulla ja jaa kulhoihin. Annostele keiton pinnalle härkistä, tuoretta chiliä ja yrttejä.

Kommentit (0)