Hyvä terveys on lisännyt 159 reseptiä.
Linkitetty 771 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Kana-sitruunapasta on hieman kevyempi versio klassikkoruoka pollo limonellosta. Samettisen pehmeä pasta mehevöitetään kreikkalaisella jogurtilla ja siinä maistuu inkiväärin ja sitruunan ihana liitto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-sitruunapasta

Ainekset

400
g
broilerinrintafileetä
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
2
tl
öljyä
½
rkl
kurkumaa
ripaus
cayennepippuria
2
tl
raastettua inkivääriä
1
(luomu) sitruunan kuori raastettuna
2
rkl
sitruunan mehua
1
rkl
hunajaa
1
dl
ruokakermaa (10 % rasvaa)
1
dl
vettä
1
kanafondikuutio
2
dl
kreikkalaista jogurttia (6 % rasvaa)
Lisäksi
200
g
täysjyväspagettia
tuoreita yrttejä kuten salviaa, basilikaa tai timjamia

Työvaiheet

  1. Leikkaa fileet 5–6 osaan. Hienonna sipulit. Paista broileripaloja öljyssä muutama minuutti. Lisää pannulle sipulit, kurkuma ja cayennenpippuri ja jatka paistamista vielä pari minuuttia.
  2. Keitä pasta kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
  3. Lisää muut raaka-aineet pannulle jogurttia lukuun ottamatta. Anna kastikkeen porista pastan kypsymisen ajan eli noin 10 minuuttia. Lisää jogurtti ja kuumenna vielä kertaalleen.
  4. Yhdistä valutettu kypsä pasta ja kana-sitruunakastike. Viimeistele tuoreilla yrteillä.

Kommentit (5)

Vierailija

Aika pieni määrä pastaa neljälle?

Vierailija

Itse varaan pastaa 80-90 g/hlö.

Vierailija

Suuri määrä broileria neljälle hengelle, kun kysymys pastakastikkeesta. Eihän tarkoitus ole, että pastat kelluvat kastikkeessa. Kuivapastaa varaan puolestani 80 gr per henkilö.

Vierailija

Me vaimon kanssa syömme aina puoliksi noin 400 g kuivapastaa.

Tuohon ohjeeseen kun lisäsin reilusti pastaa, niin syötiin puoliksi.

Yleisesti ottaen en ymmärrä miten vähän ihmiset syövät?! Jossain resepteissä lukee 6 hengelle ja se syödään puoliksi. Ja ollaan ihan normaalin kokoisia ja painoisia

Resepti kyllä on tosi hyvä!

Vierailija

Annoskoko on noin 400 grammaa valmista ruokaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2277 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Unohda uuni, sillä nämä kahden kaalin kääryleet kypsennetään alusta loppuun paistinpannussa, jossa niistä tulee napakan ryhdikkäitä.

Vinkki! Käytä ylimääräinen kaali esimerkiksi pikapaistettuna aasialaisissa ruoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Kahden kaalin kääryleet

Ainekset

8
isoa savoijinkaalin lehteä
Täyte
dl
ateriajyviä (esim. Myllärin)
2
sipulia
100
g
lehti- tai palmukaalia
1
rkl
voita
2/3
prk (à 250 g)
ricottajuustoa
1
luomusitruuna (kuori)
1
ruukku
lehtipersiljaa
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
Paistamiseen
25
g
voita
Kastike
1/3
prk
ricottaa
dl
kreikkalaista jogurttia (rasvaa 10 %)
1
rkl
sitruunamehua
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Keitä kaalinlehtiä kahdessa erässä kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä (1 tl suolaa/ 2 l vettä), noin 5 minuuttia. Valuta lehdet keittiöpyyhkeen päällä. Leikkaa lehdistä kova keskiruoti pois ja hienonna se täytettä varten.

  2. Keitä jyvät pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  3. Jyvien kiehuessa hienonna sipulit ja lehtikaali. Valitse paistamiseen kannellinen paistokasari. Sulata voi kasarissa, ja paista sipulia ja kaalia noin 5 minuuttia. Siirrä ne kulhoon. Lisää kulhoon myös hienonnettu lehtiruoti, keitetyt jyvät ja 2/3 ricottajuustosta. Säästä loput juustosta kastikkeeseen. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa ja hienonna persilja. Lisää ne ja mausteet täytteeseen
    ja sekoita tasaiseksi.

  4. Laita kaalinlehti keskeltä limittäin niin että siitä tulee yhtenäinen. Lusikoi täytettä lehdelle, käännä reunat kiinni ja rullaa tiiviiksi kääryleeksi.

  5. Sulata voi pannussa. Lado kääryleet vieri viereen pannuun ja paista 2–3 minuuttia molemmin puolin. Jatka kypsentämistä miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia.

  6. Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Tarjoa kylmä kastike kuumien kääryleiden kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2277 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Dani Hänninen KUVA Tuomas Kolehmainen

Paahdetuista paprikoista, chilistä ja vaaleista pavuista tehty raikas ja sopivan tulinen tahna toimii dippinä, levitteenä ja lisukkeena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Mausteinen paprikatahna

Ainekset

4
punaista paprikaa
2
punaista chiliä
1
prk (230 g)
kypsiä valkoisia papuja
1
sitruuna
1
tl
hunajaa
½
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Laita paprikat ja chilit leivinpaperille pellille. Paahda uunissa 15 minuutta. Paprikoista tulee paahdettaessa mehukkaita ja pehmeitä ja chilin maku pyöristyy.

  2. Valuta pavut siivilässä ja huuhtele kylmällä vedellä. Poista paprikoista ja chileistä kanta ja siemenet.

  3. Laita paprikat, chilit ja pavut tehosekoittimeen. Purista sitruunasta mehu joukkoon. Lisää hunaja ja savupaprika. Soseuta tasaiseksi ja mausta suolalla.

  4. Siirrä tahna tarjoiluastiaan ja koristele halutessasi chilillä ja savupaprikalla.

Vinkki Valkoiset pavut voi korvata kikherneillä, pähkinöillä, siemenillä tai maapähkinävoilla. Kun pavut jättää pois, tahnasta tuleekin mausteinen paprikakastike.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2277 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Pavut ovat parhaita, kun ne saa lautaselle kypsinä mutta vielä napakoina ja kauniin vihreinä. Kypsennä ne voi-vesiseoksessa, jossa ne eivät kypsy yhtä helposti yli kuin suolavedessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Misolla maustettu papu-broileripannu

Ainekset

500
g
vihreitä papuja
500
g
broilerin nahattomia ja luuttomia paistileikkeitä
1
rkl + 1 rkl
voita
½
tl
suolaa
½
dl
vettä
2
rkl
misotahnaa

Työvaiheet

  1. Napsauta pavuista kannat pois. Leikkaa broilerileikkeet suupaloiksi.

  2. Kuumenna 1 rkl voita pannussa ja paista broilerit kypsiksi, 5–10 minuuttia. Mausta suolalla ja siirrä broilerit pois pannusta.

  3. Lisää pannuun 1 rkl voita ja vesi, kuumenna kiehuvaksi. Keitä papuja voi-vesiliemessä 5–7 minuuttia.

  4. Laita broilerit takaisin pannuun papujen seuraan ja sekoita misotahna joukkoon. Kuumenna ja tarjoa heti.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1194 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Perinteinen britti-aamiainen, pavut tomaattikastikkeessa, tarjoillaankin nyt tuudittavana iltapalana rapean kauraleivän ja feta-ripotteen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Papu-tomaattivoikkari iltapalaksi

Ainekset

1
tlk (noin 400 g)
papusekoitusta
½
tlk
tomaattimurskaa
½
tl
suolaa
½
tl
rouhittua mustapippuria
4
palaa paksukuorista leipää
Paistamiseen
oliiviöljyä
Lisäksi
50
g
fetaa

Työvaiheet

  1. Valuta ja huuhtele papusekoitus. Kaada tomaattimurskan kanssa pannulle ja keitä hämmennellen noin 7 minuuttia, kunnes kastike on sakeutunut. Mausta.

  2. Paista leipäpalat nopeasti molemmin puolin oliiviöljyssä pannulla.

  3. Nosta päälle papu-tomaattikastiketta ja murustele fetaa.

Kommentit (0)